perjantai 2. maaliskuuta 2012

Grillatut broilerinuijat ja Mascarponepannukakku

Aamulla marinoin broilerinuijat päivällistä varten. Marinointi veti mausteet mukavasti broileriin. Grillaus on nopeaa, riisin kypsyminen kesti pidempään. On sanottava taas kerran, että liha luun ympärillä on mehukasta ja hyvää.
Jälkiruuaksi pyöräytin pannukakun. Puoli purkkia mascarponea oli jääkaapissa, keksin, että käytän sen pois pannukakuun. Se oli hyvä sijoitus, pannukakusta tuli niin hyvää, että en ole aikaisemmin sellaista syönytkään.
Pannukakulle sopi parhaiten hieman hapokas marja ja se oli sokeroitu puolukkasurvos. Kermavaahtoa ei enää tarvittu.

Grillatut broilerinuijat riisillä



Marinointi
Rypsiöljyä, makeaa soijakastiketta, mustapippuria, kurkumaa, korianteria, kanelia, inkivääriä, chiliä.
Sekoita ainekset. Sivele marinadi broilerille ja kaada loput mukaan kulhoon. Viidelle marinadia oli noin desin verran. Anna maustua jääkaapissa kahdeksan tuntia tai pitempään.
Grillaa esim uunigrillissä vastuksien alla 275-asteessa. Käännä noin kolmen minuutin kuluttua.  Käännä vastukset pois päältä ja alenna lämpö 100-asteeseen, jätä broileri odottamaan, kunnes riisi on valmista.
Riisi
Laita pitkäjyväriisi kiehuvaan veteen. Mausta paprikalla, mustapippurilla, korianterilla ja kanelilla sekä ripauksella suolaa.



Mascarponepannukakku

2 kananmunaa
3 rkl sokeria
250 g mascarponea
1 1/2 dl rasvatonta maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja maito. Jatka vatkaamista, kunnes seos on tasainen. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu ruokasooda, sekoita. Kaada voideltuun uunivuokaan. Taikinasta tulee puolikas uunipellillisestä, minulla oli sopiva puolikas uunipeltivuoka.
Tarjoa sokeroidun puolukkasurvoksen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.