maanantai 21. joulukuuta 2009

Soijarouhepihvit

Olen joskus ostanut soijarouhetta. Ajatuksenani on ollut  valmistaa siitä ruokaa. Pussi on odottanut hetkeä, jolloin sen sisältö muuttuu ruoka-annoksiksi. Nyt oli se sopiva hetki. Joulun ennen on hyvä syödä kevyemmin, että jaksaa jouluna syödä tukevammin. Onhan joulu vain kerran vuodessa ja silloin noudatetaan perinteitä ruuan suhteen. Kinkkua on pöydässä.

Soijarouhepihvit

1 dl  soijarouhetta tumma
2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl ruokakermaa
1/2 dl korppujauhoja
2 rkl auringonkukansiemeniä
2 rkl sesaminsiemeniä
2 kananmunaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
mustapippurirouhetta
suolaa
Murenna veteen kasvisliemikuutio. Keitä soijarouhetta vedessä 5 minuuttia. Sekoita korppujauhot ruokakermaan ja anna turvota hetki. Lisää seos soijarouheeseen. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä oliiviöljyssä noin 5 minuuttia. Lisää soijarouhetaikinaan. Lisää munat, siemenet ja mustapippuri. Sekoita tasaiseksi.  Tarkista maku ja lisää suolaa.
Paista pihvit lettupannussa kypsiksi n 5 minuuttia. molemmin puolin. Tarjosin seuraksi puolukkahilloa, sopi erittäin hyvin, naurisraastetta, tomaattia ja kurkkua.Oli hyvää, puolukkahillo raikastaa hyvin pihvien maun.

3 kommenttia:

  1. Huomenna testataan, kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Soijarouhepihvejä olen tehnyt usein ja tykännyt.Suomessa sain kerran 5 kilon pussin soijarouhetta,joten siitä tuli usein tehtyä kaikenlaista...

    VastaaPoista
  3. Marikka,
    Hyvää olikin.

    Yaelian,
    Kyllä nyt meilläkin tehdään vastaisuudessa, varsinkin joulun jälkeen, kun kinkkua ym raskasta on tullut syötyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.