keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Porolihakeitto

Keitot jatkuvat edelleen. Ikäänkuin löysin pakasteesta poronkäristyslihaa, päätin käyttää sen. Juustojämiä oli  jääkaapissa, niille löytyi myös käyttöä. Pehmeät juustot soveltuvat  ja sulavat keittoihin.  Keittoa riittää vielä huomiseksi, on sen verran iso annos.

Poronlihakeitto

750 g poronkäristyslihaa
2 tl suolaa
3 sipulia
voita/rypsiöljyä
7 1/2 dl lihalientä
4-5 isohkoa perunaa ohuina viipaleina
1 iso porkkana suikaleina
musta- ja maustepippuria muutama rouhaisu molempia
noin 200 g pehmeitä juustoja, käytin savuporokoskenlaskijaa, mustapippuri creme bonjour, aura-juustoa
2 dl kermaa
1 ps pakastepapuja
kevätsipulia, rakuunaa
persiljaa
Ota poronkäristysliha pakasteesta jääkaappiin sulamaan noin 2-3 tunniksi. Liha saa olla kohmeista, kun aloitat ruuanvalmistuksen.
Ruskista poronkäristys voissa pannulla  kahdessa erässä. Ripota lihaan suola. Silppua sipuli ja kuullota se rypsiöljyssä.
Kaada lihat ja sipulit kattilaan. Lisää joukkoon kiehuva lihaliemi. Lisää mukaan peruna- ja porkkanasuikaleet sekä maustepippurit. Anna kiehua keskilämmöllä hetken aikaa. Sulata juusto kerman kanssa ja lisää kattilaan.
Kun kasvikset ovat kypsiä lisää joukkoon pakastepavut, kevätsipulisilppu ja kuivattu rakuuna. Anna kypsyä vielä muutama minuutti. Ripottele lopuksi keittoon persiljasilppua. Nauti. 

2 kommenttia:

  1. Enpäs ole koskaan tehnyt käristyslihasta keittoa. Tuotahan pitää kokeilla, vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista
  2. annekatariina,
    Ihan kelpo keitto. Tuli vain liian suuri annos, puolitus olisi riittänyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.