sunnuntai 3. elokuuta 2014

Punajuurisalaatti makkaran seurassa

Makkarabuumi jatkuu ja sehän sopii salaatin kanssa helteillä oikein hyvin.
Runsaat salaatit-kirjastani poimin nyt punajuurisalaatin makkaran kera.
Toteutin sen tänään, vaikka oli sunnuntai ja tämä on kirjan mukaan arkiruokaa, niinkuin onkin.
Tulette yllättymään kuinka hyvin makkara sopii punajuuren kanssa.
Punajuuret ovat nyt parhaimmillaan ja niistä saa monenmoista hyvää ruokaa, esimerkiksi
yhdistettynä sinihome-, valkohome- tai vuohenjuustoon. 

Punajuurisalaatti 4 annosta


500 g punajuuria
1 rkl rypsiöljyä
suolahiutaleita
vastajauhettua mustapippuria
2 dl ohrasuurimoita keitettynä
1 kasvisliemikuutio
esim pehmeää friseesalaattia ja rucolaa tai mangoldia
Kastike
 1/2 dl oliiviöljyä ap ohje oli rypsiöljyä
1 1/2 rkl sitruunamehua
1 1/2 rkl piparjuurta raastettuna (käytin tahnaa)
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 rkl vettä
suolahiutaleita
Tarjoiluun
Snellmanin 87%:sta Iivari-makkaraa grillattuna tai paistettuna
(ohjeessa käytettiin smoolantilaista ihramakkaraa tai ryynimakkaraa )

Aloita sekoittamalla kastikkeen ainekset keskenään.
Aseta uuni 225 asteeseen. Harjaa punajuuret puhtaiksi ja leikkaa lohkoiksi.
Laita ne leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja sekoita joukkoon
rypsiöljy, pippuri ja suola. Paahda uunin keskiosassa, kunnes punajuuret ovat pehmeitä,
noin 25-30 minuuttia.

 
 Keitä ohrasuurimot kasvisliemessä kannen alla pakkauksen ohjeiden mukaan.
Sekoita punajuuret kastikkeen kanssa. Kääntele ohrasuurimot ja salaatti joukkoon
juuri ennen tarjoilua. Tarjoile salaatti vastapaistetun makkaran kanssa.

Ohjeessa salaatti oli lämmin, mutta minä valmistelin salaatin osaset jo hyvissä ajoin ennen
ruokailua ja näillä helteillä salaatti oli hyvää huoneenlämpöisenä, mutta makkara kuumana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.