perjantai 31. elokuuta 2012

Hedelmäinen uunimunakas

Ranskalaiset kellertävänvihreät päärynät komeilivat kulhossa kutsuen. Kaupassa ne näyttivät niin herkullisilta, että oli aivan pakko ostaa niitä. Maistoin yhden ja totesin, että maistuvat hieman makeilta perunoilta.
Siispä keksin tavan, johon ne sopivat . Valmistan päärynämunakkaan perunamunakkaan tavoin. Uunissa kypsennys sopi tälle hedelmämunakkaalle. Kelpuutin mukaan vielä keltaista suippopaprikaa ja tomaattia. Siitä se sitten lähti ja hyvää tuli.

 Hedelmäinen uunimunakas
3 päärynää
1 keltainen suippopaprika
2 tomaattia
4 kananmunaa
4 rkl kermamaitoa
suolaa, mustapippuria, timjamia
rypsiöljyä
2 dl juustoraastetta
Kuori, poista siemenkota ja suikaloi päärynät. Voitele uunivuoka rypsiöljyllä ja laita päärynäsuikaleet uunivuokaan. Pese ja leikkaa keltainen paprika kiekoiksi, poista siemenet. Lisää paprikat uunivuokaan.
Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja lisää uunivuokaan. Sekoita kananmunat ja lisää sekaan kermamaito ja mausteet. Kaada seos uunivuokaan. Lisää pinnalle juustoraaste. Kypsennä uunin 200-asteessa noin 20 minuuttia. Nauti.
Tässä uunimunakas vähän ennen leikkausta.

torstai 30. elokuuta 2012

Parsakaalikeitto

Tänään syötiin kevyemmin. Nyt oli keittopäivä. Löysin makuja.fi-sivuilta  hyvältä kuulostavan parsakaalikeiton ohjeen. Tein yhden muutoksen ohjeeseen, koska minulla ei ollut sinihomejuustoa, käytin natural Koskenlaskijaa. Lisäsin vaihdoksesta johtuen 2 valkosipulinkynttä yhden asemasta.

Parsakaalikeitto
600 g parsakaalia
1 kpl sipulia/ käytin kesäsipulista puolikkaan
2 kpl valkosipulinkynttä
5 dl kasvislientä 
200 g Koskenlaskijaa naturel
1 dl kermaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
1/2 tl sokeria
1/4 tl mustapippuria rouheena
Huuhtele ja paloittele parsakaali. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Laita kasvikset kattilaan ja lisää kasvisliemi. Parsakaalien ei tarvitse peittyä veteen. Keitä kannen alla, kunnes kasvikset ovat pehmeitä, noin 10 minuuttia.
Lisää juusto paloiteltuna ja anna sen sulaa. Lisää kerma ja soseuta keitto. Kuumenna nopeasti uudelleen. Lisää etikka ja mausteet. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.
Olen tykästynyt Friggsin vähäsuolaisiin riisikakkuihin, ne on valmistettu luonnonmukaisesti viljellystä täysjyväriisistä. Niitä ostin nyt syötäväksi keittojen kanssa. Päällä on koskenlaskijaa ja tomaattia.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lammaskaalipata - Ohukaiset

Nyt on ollut sateisen koleaa, joten haudutetut pataruuat ovat paikallaan. Kaupan lihatiskissä oli karitsanlihaa, ostin sitä ja saman tien mietin tekeväni lammaskaalta. Lihapaloissa oli sopivasti luuta ja rasvaa  mukana, joten padasta tuli sopivan mehevää ja täyteläistä.
Paistoin muutaman ohuen ohukaisen jälkiruuaksi.  Meillä riittää nyt vadelmia pakasteesta, ne sopivat ohukaisille hyvin. En käyttänyt vehnäjauhoja enkä sokeria, hyviä olivat siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Lammaskaalipata
750 g karitsan paloiteltua lihaa luineen
voita ruskistamiseen
750 g valkokaalta
4 pientä porkkanaa
nyrkin kokoinen pala lanttua
puolikas isosta kesäsipulista silputtuna
maldon-suolaa ja ehjiä mustapippureita
3 rkl tummaa siirappia
4 dl vettä
Paloittele liha sopivan kokoisiksi paloiksi. Ota mukaan myös luut. Ruskista lihapalat paahtuneessa voissa valurautapannulla kahdessa erässä. Mausta maldon-suolalla. Nosta  lihat kattilaan tai pataan. Huuhtele pannuliemi mukaan lihoille. 
Suikaloi kaali, pilko kuoritut porkkanat lanteiksi ja lanttu kuutioiksi. Lisää kasvikset kattilaan. Lisää mukaan mustapippurit ja ripaus suolaa. Kaada myös mukaan loput mitatusta vedestä.
Silppua sipuli ja lisää se kattilaan sekoittaen.  Mittaa mukaan myös tumma siirappi.
Kun pata kiehuu kunnolla, alenna lämpö miedolle, laita kansi päälle ja anna hautua hiljakseen noin parisen tuntia. Sekoita välillä.  

Ohukaiset 
Kerma-maitoa 4 dl,  2 kananmunaa, vajaa desi mantelijauhoja, vajaa desi riisijauhoja, 2 tl psylliumia, ripaus suolaa. Voita paistamiseen. Vadelmille ripsautin hieman steviaa.

tiistai 28. elokuuta 2012

Tzatziki-kastike - Karpalopuuro

Vakmistin jauhelihamurekkeelle kylmän tzatziki-kastikkeen. Yllätyin kuinka hyvin se sopi murekkeelle. En muista, että olisin aikaisemmin kokeillut tätä yhdistelmää. Ruoka valmistui näppärästi, kypsensin rakuunaporkkanat samassa vuoassa murekkeen kanssa.   
Viimevuotisia karpaloita on vielä pakasteessa, joten käytin niitä tänään jälkiruokaan. Karpalovispipuuro maistui hyvältä kermaisen jogurtin kanssa.

Tzatziki-kastike jauhelihamurekkeelle
puolikas kurkku raastettuna
reilu desi kreikkalaista jogurttia
pieni valkosipulinkynsi raastettuna
neljäsosa limen mehu
1 tl oliiviöljyä
ripaukset suolaa, mustapippuria
persiljaa (käytin kuivattua)
Sekoita kaikki ainekset keskenään.  Tarjoa esimerkiksi murekkeen kera.

Kokonaisuus ateriasta. Jauhelihamurekkeeseen menivät seuraavat ainekset: 800 g naudan jauhelihaa, maldon-suolaa, maustepippuria, 2 kananmunaa, reilu desi vettä, johon liotin 1 rkl  sokerijuurikaskuitua, runsas teelusikallinen perunajauhoja. 
Porkkanoille ripautin rypsiöljyä, kuivattua rakuunaa ja sormisuolaa.

                                                        Karpalopuuro  jogurttikermalla
1/2 litraa vettä
1 1/2 dl pakastekarpaloita
1 dl riisijauhoja
veitsen kärjellinen steviaa
Keitä karpaloita 10 minuuttia. Siivilöi kuoret pois. Vispaa joukkoon jauhot.  Keitä 10-15 minuuttia. Mausta stevialla ja anna jäähtyä. Vatkaa vaahdoksi. Annostele. Sekoita turkkilaiseen jogurttiin tilkka kermaa, mausta vaniljasokerilla ja stevialla. Vatkaa tasaiseksi ja lisää annoskulhoihin. Lisää päälle vadelmia ja nauti. 

maanantai 27. elokuuta 2012

Mansikka-kinuskitorttu

Joitakin viikkoja sitten tein mansikkatortun, joka piti postata tänne. Muistin, kun selailin postauksiani ja nyt se tulee tässä. Ohje perustuu karppi-sivustolta löytyneeseen ohjeeseen.
Reissusta on tultu,  lomailin myös ruuanlaitosta täysin. Siltä saralta ei kertynyt mitään postattavaa.

Mansikka-kinuskitorttu 


2 munaa
1/2 dl turkkilaista jugurttia
n. 1tl psylliumia
3 rkl sokeria
ripaus suolaa
ripaus leivinjauhetta
Kinuski: 
1 1/2 dl kermaa
1 rkl voita 
ripaus steviaa jauheena
Mansikoita viipaleina 
1 dl kermaa vaahdotettuna mausteena ripaus steviaa

Valmista ensin kinuski.
Sulata kattilassa voi ja lisää sinne kerma. Anna seoksen kiehua ja sekoita, ettei pala pohjaan. Kinuski saa olla melko paksua. Sekoita stevia valmiiseen kinuskiin.
Levitä kinuski voidellun leivinpaperin päälle ympyräksi.  Laita jääkaappiin tai pakastimeen.

Pohja:
Erottele valkuainen ja keltuainen. Vatkaa ensin valkuaiset sekä leivinjauhe kovaksi vaahdoksi.
Sekoita toisessa kulhossa keltuaiset, jugurtti, suola, sokeri sekä psyllium.
Yhdistä keltuaisseos varovasti valkuaisvaahtoon.
Levitä seos leivinpaperille aikaisemmin tekemäsi kinuskin kokoiseksi ympyräksi.
Paista uunin 150-asteessa 20-30 minuuttia, kunnes on kullanruskea.
Vatkaa kerma.

Kun pohja on tullut uunista, niin laita kinuskilevy pohjan päälle. Levitä kinuskilevylle viipaloidut mansikat. Kuorruta torttu kermalla ja koristele mansikoilla.
Torttu on aika pieni. Seuraavalla kerralla tuplaan annoksen. Vadelmat  ja mustikat sopivat myös mansikoiden asemasta.

torstai 23. elokuuta 2012

Paprika-juustokeitto

Olen ollut vähän laiskalla päällä keittiössä. On ollut kaikkea muuta touhua.  Päivällisen tekaisin nopeasti siitä mitä oli kaapeissa. Huomenna lähden muutaman päivän reissulle, joten keittiössä hääräily jää nyt väliin. Toki kuvailen reissukuvia ja niissä saattaa vilahtaa ruokaakin.

Paprika-juustokeitto
6 dl kasvislientä
1 punainen paprika suomalainen
ripaus rypsiöljyä ja sormisuolaa
3/4 pkt koskenlaskijaa  voimakas
mustapippuria
vajaa desi kermaa
1 1/2  rkl ohrakasta ja tilkka kylmää vettä  sekoitettuna
Kiehauta kasvisliemi. Huuhtele, poista paprikan siemenet ja valkoinen osa. Pilko pieneksi. Kuullota paprikaa muutama minuutti pannulla rypsiöljyssä. Mausta suolalla ja kaada paprika kattilaan kasvisliemeen. Kiehauta ja surraa tehosekoittajalla tasaiseksi. Pilko koskenlaskija keittoon ja sekoittele, kunnes juusto on sulanut. Mausta mustapippurilla. Lisää kerma ja anna kiehahtaa. Tarkista maku. Jos haluat voit suurustaa keiton ohrakkaalla.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kasviskeitto

Tänään poimittiin vadelmat. Syötiin niitä reippaasti poiminnan lomassa. Olivat makeita kuin villivadelmat. Kiva idea oli poimia vadelmat suoraan pakasterasioihin. Lisäsin kotona vain hieman sokeria  mukaan ja laitoin samantien pakkaseen, yksi jäi jääkaappiin jälkiruokaa varten.
Ostin samalla kotiin rasiallisen sokeriherneitä. Niille olikin heti käyttöä, lisäsin ne kasviskeittoon.

Kasviskeitto
3 -4 porkkanaa 
2 palsternakkaa
4 pientä salaattisipulia
1/2 l /1 pikku rasia sokeriherneitä
7 dl kasvislientä
basilikaa, kuivattua lipstikkaa, maldon-suolaa
päälle rapeaksi paistettua pekonia
Kuori ja leikkaa porkkanat ja palsternakat kuutioiksi. Kiehauta kasvisliemi ja lisää kasvikset sinne. Ruskista pekonikuutiot pannulle ja siirrä odottamaan. Kuullota samalla pannulla silputut salaattisipulit ja lisää ne keittoon. Mausta keitto. Tarkista maku.  Tarjoa keitto rapean pekonin kanssa.

tiistai 21. elokuuta 2012

Kalkkunapihvit omenakastikkeessa

Kävin tänään poimimassa mansikoita puutarhalta. Vastapoimitut säilyvät jääkaapissa yllättävän pitkään. Ajatuksena on nauttia mansikoita vielä päivittäin. Huomenna käyn poimimassa vadelmia lisää, vaikka minulla jo niitä onkin. Talvella niitä on mukava nauttia.
Paluumatkalla poikkeisin kauppaan.  Huomasin hyvännäköiset  naturel kalkkunapihvit. Nehän sopivat meille paremmin kuin hyvin. 
Sain ajatuksen hedelmäisestä kalkkunaruuasta. Valitsin kastikkeeseen omenat ja salaattiin mansikat.

Kalkkunapihvit omenakastikkeella
Porkkanalastut ja mansikka-kesäkurpitsasalaatti
6  maustamatonta kalkkunapihviä
9 rkl worcestershirekastiketta
2 tl inkivääriä, maldon-suolaa
murskattu valkosipulinkynsi
2 isoa omenaa
rypsiöljyä
vajaa desi tummaa balsamicoa
ripaus sokeria
2 dl kasvislientä  + tummaa kastikesuurustetta
Levitä kalkkunapihveille worcestershirekastiketta. Anna maustua huoneenlämmössä 30 minuuttia.
Kuumenna rypsiöljy pannulla ja lisää inkivääri. Lisää murskattu valkosipulinkynsi ja kuullota hetki.
Nosta pannulle kalkkunapihvit, ripauta hieman suolaa ja ruskista ne molemmin puolin. Siirrä pihvit uuninlämpöön odottamaan. 
Poista omenoista kota ja kuutioi isohkoiksi paloiksi. Lisää pannulle rypsiöljyä ja paista omenoita hetki.
Lisää omenoille balsamico ja ripaus sokeria, anna kiehahtaa pari minuuttia. Lisää kasvisliemi ja nosta kansi päälle, anna höyrystyä kypsiksi. Suurusta lopuksi tummalla kastikesuurusteella.
Porkkanalastut,  kun kalkkunapihvit marinoituvat,  pese porkkanat ja  leikkaa vihanneshöylällä lastuiksi.
Kypsennä pannulla rypsiöljyssä ja mausta maldon-suolalla ja rakuunalla.
Mansikka-kesäkurpitsasalaatti, leikkaa kesäkurpitsat vihanneshöylällä viipaleiksi. Nosta pannulle, johon ripautat rypsiöljyä. Raasta mukaan valkosipulia ja kuullota. Kokoa salaatti, friseesalaattia, hieman jäähtyneet kesäkurpitsaviipaleet ja vineigrettekastiketta, päälle viipaloituja mansikoita.   

maanantai 20. elokuuta 2012

Punajuuri-melonisalaatti ja jogurttimarinoidut silakat

Viikonlopun  ruokana oli salaattia, jossa keitetyt punajuuret määräsivät kastikkeen. Pehmeä purkkivuohenjuusto  sopii mainiosti punajuuren kanssa. Se tuli taas todettua. Valitsin mukaan vielä cantaloupe-melonin ja kyllä se sopi sekä värinsä että makunsa puolesta.
Ostin torilta pikkusiikoja ja pikkusilakoita. Pikkusiiat kypsensin lounaaksi uunissa, mutta silakat marinoin jogurttikermassa ja paistoin paneroituna. Ne popsittiin salaatin ohessa.

Punajuuri-melonisalaatti
Pehmeää vuohenjuustoa
Jogurttimarinoidut silakat
Salaatissa on makeaa, pehmeää friseesalaattia, pieni salaattisipuli silputtuna, kurkkua viipaleina, pieninä lohkoina cantaloupemelonia ja suolalla maustetussa vedessä keitettyjä punajuurilohkoja.
Näin yksinkertaista ja hyvää on vuohenjuusto kastikkeeksi. Suoraan purkista vain salaattiaterialle.

Pikkusilakat perkasin ja jätin selkäruodon pyrstöineen. Huuhdellut silakat (600g) marinadiin, jossa on 1 dl turkkilaista jogurttia, vajaa desi kermaa, ripaus sokeria ja suolaa, sinappia, mustapippuria ja limen mehu.  Silakat marinoituivat pari tuntia. Kierittelin marinadista nostetut silakat mantelijauhossa ja paistoin voissa pannulla. Joka haluaa saa poistaa kypsästä kalasta selkäruodon pois.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Porsaankyljykset kaaliporkkanapedillä

Ostin lähellä tuotettuja porsaankyljyksiä. Niissä oli luu mukana, kuten perinteisiin kyljyksiin kuuluu. Valmistin kyljykset osittain perinteisin menetelmin, mutta otin mukaan myös ennen kokematonta - ainakin minulle.
Enkä pettynyt päinvastoin, suosittelen kokeilemaan tätä valmistusmenetelmää. Sitruuna antoi sopivaa makua ja leivitys kookoshiutaleilla sopi hyvin kokonaisuuteen.
Kyljyksille syntyi peti haudutetusta valkokaalista ja porkkanaraasteesta.
Jälkiruokana nautimme eilistä suklaa-mustikkajuustokakkua. Yön yli vetäytyneenä kakku oli parhaimmillaan.


Porsaankyljykset kaaliporkkanapedillä
porsaakyljyksiä luineen
1/2 sitruunaa
maldonsuolaa, mustapippuria
kananmuna
kookoshiutaleita
voita paistamiseen
vettä ja kermaa
Ota kyljykset huoneenlämpöön. Leikkaa viillot  kamarakuoreen. Nuiji tasaiseksi. Jatka nuijimmista sitruunapuolikkaalla samalla puristaen mehua kyljyksille molemmin puolin.  Mausta suolalla ja pippurilla. Anna vetäytyä hetki. Kierittele kyljykset kananmunassa ja sen jälkeen kookoshiutaleissa. Sulata voi pähkinäiseksi pannulla ja paista kyljykset molemmin puolin kullan ruskeiksi. Kaada pannulle vesitilkka ja anna kyljysten hautua miedolla lämmöllä  10-15 minuuttia. Lisää loppuvaiheessa mukaan kermaa tilkka.
Pannulle syntynyt maukas liemi on kastike aterialle.
Kaali-porkkanapeti
Suikaloi valkokaalia, raasta porkkanaa ja silppua sopiva pala isoa kesäsipulia. Kuumenna rypsiöljy pannulla ja kuullota kasvissilppua hetki. Mausta kuivatulla rakuunalla ja maldon-sormisuolalla. Hauduta kannen alla kypsäksi.

Kahvi ja suklaa-mustikkajuustokakku maistui hyvin jälkiruokana.

lauantai 18. elokuuta 2012

Suklaa-mustikkajuustotorttu

Innostuin leipomaan, kun huomasin Evita-lehdessä sopivan ohjeen. Vaihdoin joitakin ohjeen osioita, passionhedelmä vaihtui mustikaksi ja vaahtoutuva suklaa-kerma  kermaksi ja kaakaojauheeksi.  Koristeeksi ripautin punaisia viinimarjoja kirsikoiden asemasta.
Juustokakku ei ollut liian makea, käytin 70 %:sta suklaata. Makeampi suklaa olisi lisännyt kakkuun makeutta, jos sitä joku kaipaa. Meille tämä oli sopiva. Riisikakkujen käyttö pohjassa oli minulle uusi kokemus eikä ollenkaan hullumpi valinta keveytensä takia.


Suklaa-mustikkajuustotorttu
Pohja
50 g riisikakkuja
100 g suklaata
40 g voita
Suklaatäyte
4 liivatelehteä
150 g sulatettua suklaata
200 g philadelphia tuorejuustoa
2 rkl vaaleaa siirappia
1 1/2 dl tuoreita mustikoita
2 1/2 dl kermaa ja 2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl limen mehua
Lisäksi
kourallinen stevialla makeutettuja punaisia viinimarjoja
ripaus valkosuklaamuruja
Mittaa riisikakut tehosekoittajaan ja pyöräytä muruiksi. Sulata suklaa ja voi kattilassa ja lisää riisikakkumurujen joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. Vuoraa 22 senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele seos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin ja aloita täytteen teko.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan 10 minuutiksi. Sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa). Sekoita sulanut suklaa tuorejuustoon ja lisää siirappi.  Sekoita mustikat tuorejuustotäytteen joukkoon. 
Vaahdota kerma ja lisää vaahdotuksen aikana mukaan kaakaojauhe.  Lisää vaahto täytteeseen.
Mittaa limen mehu kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila liedeltä ja purista vesi liivatteista ja laita ne mehuun sulamaan.  Kun neste on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, kaada se ohuena nauhana täytteeseen.
Kaada täyte riisikakkupohjan päälle vuokaan. Peitä vuoka tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi.
Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Asettele päälle punaisia viinimarjoja (tai muita marjoja)  Ripottele pinnalle valkosuklaamuruja. 

perjantai 17. elokuuta 2012

Kanttarellikeitto

Marjamatkan maininkeja oli vielä tänään. Pieni kanttarellisato valmistui tänään keitoksi. Se oli niin hyvää kuin vain kanttarelli voi olla. Nyt ovat säät suosineet, on ollut helteisen aurinkoista. Se taas verottaa sienisatoa. Sadetta kaivattaisiin erityisesti öisin, niin sienet pullahtaisivat taas maan pinnalle. Kanttarelleja tuskin enää nousee, nyt odotellaan suppilovahveroita, rouskuja ja tattejakin.

Kanttarellikeitto
4 dl kanttarelleja perkattuna
puolikas isosta kesäsipulista
2 pientä valkosipulinkynttä (kotimaista)
voita kuullottamiseen
musta- ja viherpippuria, suolaa
7 dl kasvislientä
100 g koskenlaskijaa naturel
Kuullota pilkotut ja peratut kanttarellit voissa, kunnes neste haihtuu. Ripauta hieman sormisuolaa mukaan. Siirrä sivuun odottamaan.
Silppua sipulit ja kuullota niitä voissa. Lisää mausteet.  Kiehauta kasvisliemi ja huuhtele joukkoon sipulit pannulta.  Kiehauta ja soseuta tehosekoittajalla tasaiseksi.  Siirrä kattilaan kanttarellit ( en halunnut niitä soseuttaa).  Kuutioi keittoon koskenlaskija ja anna sen sulaa. Kiehauta ja keitto on valmis.
Nostin keiton pinnalle kuivattua persiljaa, tuore käy myös.

torstai 16. elokuuta 2012

Härkäpapupannu - Punaiset viinimarjat jogurtissa

Pari päivää kului marjojen poimintareissulla. Metsissä ei tarvinnut samoilla, vaan kaikkea löytyi  1800-luvun  maalaiskartanon pihapiiristä.  Ensin poimin vadelmat, seuraavaksi punaiset viinimarjat ja viimeisenä mustaherukat. Joku kierteli sata metriä kauemmaksi ja saaliina oli kanttarelleja, joista minäkin sain kastikkeen verran. Siskoni, jonka kesäpaikka on kyseessä, keräsi kerta-annoksen härkäpapuja kotiin vietäväksi. Tänään niistä valmistui papupannu.
Punaiset viinimarjat ovat aika tuhtia maultaan, tainnutin niiden maun sopivasti parilla hyppysellisellä steviaa. Se auttoi, marjat sopivat mainiosti jogurttijälkkäriin. Ei tullut huono omatunto liiasta sokerista. 

Härkäpapupannu
Poista pavut paloista ja huuhtele pavut. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä noin 30 minuuttia. Valuta.
5 dl keitettyjä härkäpapuja
2 valkosipulinkynttä
puolikas isosta kesäsipulista
mustapippuria, suolaa
rypsiöljyä
puolikas suippopaprikaa
4 tomaattia 
Kuullota murskatut valkosipulinkynnet ja silputtu sipuli rypsiöljyssä pannulla. Lisää härkäpavut ja mausteet. Sekoita ja paista muutama minuutti.
Lisää  renkaiksi leikattu paprika ja lohkottu tomaatti. Kypsytä miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Tarjoa salaattilehtien kera.
 
Punaiset viinimarjat jogurtissa
Mausta viinimarjat kahdella hyppysellisellä steviaa. Marjoja oli noin 3 desiä.
Mausta  3 dl turkkilaista jogurttia hyppysellisellä steviaa  sekä ripauksella vaniljasokeria. Lisää jogurtin joukkoon muutama ruokalusikallinen kermaa. Vatkaa tasaiseksi. 
Nostele kulhoon kerroksittain viinimarjoja ja jogurttia.  Kyllä tämä annos jäätelön voittaa.

maanantai 13. elokuuta 2012

Kukkakaali-jauhelihagratiini - Hedelmiä

Eilen valmistin jauhelista ja kukkakaalista gratiinin. Sitä riitti vielä tälle päivälle lounaaksi.  Valko-  ja kukkakaali sopivat hyvin jauhelihan kanssa.  Savojinkaalta en ole kokeillut, mutta uskoisin senkin soveltuvan. Pitääpä kehitellä siitä jossain vaiheessa ruokaa  Kyssäkaalista olen jossain vaiheessa kerran tehnyt jotain, mutta en muista mitä. Sekin kiinnostaa ottaa kokeiluun. Kaupoissa on juuri nyt kaalta hyvin tarjolla.
Hedelmiä ja marjoja on tullut syötyä aamiaisella ja jälkiruokina. Tänään ostin pussilliset aprikooseja, luumuja, persikoita ja nektariineja. Ovat edullisia nyt sesonkiaikana. 

Kukkakaali-jauhelihagratiini

400 g naudan jauhelihaa
1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
suolaa ja maustepippuria
rypsiöljyä
1 kukkakaali isohko
3 tomaattia 
2 dl kermaa ja 1 dl vettä
1/2 pkt koskenlaskijaa paprikamaustettuna
2 kananmunaa
Huuhtele ja pilko kukkakaali lohkoiksi. Höyrytä vesitilkassa kannen alla napakaksi ei kypsäksi. Mausta ripauksella suolaa. Nostele kukkakaali voideltuun uunivuokaan.
Ruskista  jauheliha rypsiöljytilkassa. Lisää silputut sipulit ja jatka ruskistamista. Mausta suolalla ja maustepippurilla. Nostele jauhelihaseos vuokaan kukkakaalin päälle.
Viipaloi tomaatit ja lado ne vuokaan. (Unohdin tomaatit tässä vaiheessa ja lisäsin niitä vasta paistoksen loppuvaiheessa).
Kuumenna kermavesiseos kattilassa ja kuutioi mukaan koskenlaskija. Anna juuston sulaa. Anna jäähtyä hieman. Vatkaa kananmunat kevyesti ja sekoita kermajuustoseokseen. Mausta ripauksella suolaa ja maustepippurilla. Kaada seos uunivuokaan. Gratinoi uunin 200-asteessa noin 15 minuuttia.
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Aprikoosit ovat tällä hetkellä mehukkaita ja makeahkoja. Luumut myös parhaimmillaan. Tosin ne eivät ole kotimaisia vielä, mutta parasta aikaa ne kypsyvät täälläkin.Aamiaisella hedelmät maistuvat jogurtin tai viilin kanssa. Lisään mukaan pellavansiemeniä lusikallisen ja auringonkukka- ja kurpitsansiemensekoitusta.



Persikat ja nektariinit ovat myös huippulaatuisia.
Vuoroaamuin syömme niitä ja luumuja sekä aprikooseja.
Hedelmiä napsitaan myös jälkiruokana ja iltapalana.
Nyt on niiden parasta aikaa, joten kannattaa nauttia.
                                                                   


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lämmin kasvissalaatti

Jääkaapissa odotti isot palaset,  kylmää, kypsää broileria. Sitä oli jäänyt perjantaista ja nyt oli aika syödä se lounaaksi.
Ensin ajattelin perinteistä kanasalaattia  ranskankermapohjaisella kastikkeella. Seuraavaksi jo halusin jotain lämmintä. Niinpä salaatin on oltava lämmin, jos kana on kylmää Siitä se sitten lähti.

Lämmin kasvissalaatti
Kylmää grillattua broileria
Huuhtele makea suippopaprika. Leikkaa renkaiksi ja poista siemenet. Samoin huuhtele pieni kesäkurpitsa ja leikkaa viipaleiksi. Leikkaa iso kesäsipuli renkaiksi ja murskaa pari valkosipulin kynttä. Laita kasvikset kulhoon. Voitele uunivuoka.
Sekoita kastike, neitsytoliiviöljyä 2/3, balsamicoviinietikkaa 1/3, mustapippuria 1 tl, ripaukset suolaa ja sokeria. Sekoita tasaisen sakenevaksi. Kaada kastike kasviksille sekoittaen.  Nostele seos voideltuun uunivuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Lisää kasviksien sekaan kypsennetyt pakasteherneet.
Tarjoa kypsän, grillatun kylmän tai kuuman broilerin kera. Lisäksi tarjolla oli pehmeälehtistä salaattia, jolle ripsautin oliiviöljyä 

lauantai 11. elokuuta 2012

Täytetty possunsisäfilee - Vadelmakakkua

Ostin possun sisäfilettä. Mietiskelin, että sen voisi valmistaa hieman uudella tavalla . En nyt keksinyt kovin järisyttävää uutta tapaa. Täytettynä olen kyllä aikaisemmin tehnyt, mutta en tällä täytteellä.  Lieneekö tämä maailman ensimmäinen kerta tällä täytteellä. Hyvää ainakin lopputulos oli.
Vadelmia oli torilla, vaan ei mustikoita ja mansikoita. Olisivatko jo loppuneet tältä päivältä. Valmistin valmiista kauramurotaikinasta kakkuset muffinsivuokiin.  Sainpa senkin pakasteen käytettyä. Kakkusista syntyivät annoksittain jälkkäriksi vadelmakakut.

Täytetty possunsisäfilee
Haudutetut nauristikut
Poista fileestä kalvot. Halkaise filee viiltämällä keskeltä sen verran syvä viilto pituussuunnassa, että saat fileen levälleen. Anna fileen lämmetä huoneenlämmössä täytteen teon ajan ja pitempäänkin. Ripottele fileelle suolaa ja mustapippuria.
Täyte
Vajaa purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 omena
kuivattua persiljaa ja rosmariinia
voita ruskistamiseen
Silppua  aurinkokuivatut tomaatit ja raasta kuorittu omena. Sekoita tomaatti ja omenaraaste, lisää joukkoon mausteet. Levitä seos fileelle ja rullaa tortun tapaan rullaksi. Sulje rulla esim hammastikuilla.  Ruskista filee molemmin puolin muutamassa minuutissa. Nosta filee foliolle ja kaada pannulta rasva/nestetilkka fileelle. Sulje folio paketiksi. Kypsennä uunin 180-asteessa noin 20-30 minuuttia.
Nauristikut ; Kuori ja leikkaa nauriit tikuiksi. Lohkaise pannulle nokare voita, nosta tikut pannulle, ripauta niille sormisuolaa. Kuullota hetki nauristikkuja käännellen. Nosta pannun päälle silikonikansi ja anna tikkujen höyrystyä miedolla lämmöllä sopivan kypsiksi.

Vadelmakakkua
Kauli sulanut kauramurotaikina. Nostele taikinasta kakkusia muffinivuokiin. Paista 200-asteessa noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä. Murustele kakut annoskulhojen pohjalle. Soseuta vadelmia, mausta steviajauheella. 
Nosta vadelmasose kakkumurusteen päälle. Sekoita turkkilaista jogurttia ja tilkka kermaa keskenään. Nostele annoskulhoihin. Lopuksi päälle vadelmia.

perjantai 10. elokuuta 2012

Sardiini-kasvismunakas - Aprikoositrifle

Kalaruokana valmistin tänään sardiinimunakkaan, lisäsin mukaan porkkanaa ja kesäkurpitsaa.  Lopputulos oli pizzan näköistä, kuitenkin maultaan mehukkaampaa.
Ostin kypsiä ja makeita aprikooseja. Niistä syntyi extempore jälkiruoka, kun kaapista löytyi 70 %  suklaata.

Sardiini-kasvismunakas
2 kesäporkkanaa
1 sipuli
1/2 kesäkurpitsa
rypsiöljyä
1 rasia sardiinia öljyssä
4 munaa
4 rkl maitoa
suolaa, mustapippuria
150 g juustoraastetta
päälle kevätsipulia ja persiljaa
Pese porkkanat, pilko lanteiksi. Silppua sipuli. Leikkaa kesäkurpitsa karkeaksi silpuksi.
Kuullota porkkanoita rypsiöljyssä noin 10 minuuttia  Lisää puolessa välissä mukaan sipuli ja kesäkurpitsa. 
Riko sardiinit tasaiseksi silpuksi. Sekoita kananmunat, lisää mukaan maito ja mausteet sekä sardiinit.  Lisää vielä lopuksi juustoraaste. Kaada seos pannulle kasvisten päälle. Sekoita kevyesti hetki seosta. Kypsennä kannen alla, kunnes alapuoli on kauniin ruskea ja munakasmassa kiinteää.
Ripottele pinnalle kevätpunasipulirenkaita ja persiljaa.

Aprikoosifrifle
Huuhtele aprikoosit. Poista kivi ja viipaloi. Nostele viipaleet annosmaljoihin. Raasta pinnalle  70%:n suklaata. Mausta steviahyppysellisellä kerma ja vaahdota se, lisää mukaan hyvin sekoittaen turkkilaista  jogurttia.
Nostele vaahto annosmaljoihin. Lisää pinnalle aprikoosilohkoja ja suklaarouhetta. Nauti.

torstai 9. elokuuta 2012

Katkarapusalaattia, sämpylöita, juustoa

Valmistin tänään katkarapusalaattia. Innostuin leipomaan sämpylöitä koemielessä, olin ostanut joitakin päiviä sitten tummaa gluteenitonta jauhoseosta. Meidänhän ei pitänyt viljaa syödä, mutta nyt ajattelin kokeilla miten tämä sopii. Tuoteselosteen mukaan koostumus on seuraava; tattarijauhoa, perunahiutaletta, pellavasiemenrouhetta ja jauhettua psylliumsiemenkuorta. Leipominen oli helppoa ja sämpylät valmistuivat nopeasti. Taikina oli sopivan kuohkeaa ja hyvä leipoa. Pitäisi sopia ruoka-aineallergisille. Minusta kuulosti kyllä siltä, että mies niisteli taas sämpylöiden syönnin jälkeen. Vai olisiko johtunut jostain muusta. Tämä on nyt tällaista kokeilua allergian selvittämiseksi.

Katkarapusalaatti
Näin valmistui salaatti.
Kolme pientä palsternakkaa kuorittuna ja paloiteltuna pieniksi soiroiksi kypsennetään rypsiöljytilkassa pannulla, mausteina suola, kaneli ja rakuuna.
Yksi lehtikaalin lehti silputaan pieneksi ja kuullotetaan pannulla rypsiöljytilkassa pehmeäksi.
Pehmeä friseesalaatti huuhdotaan ja revitään  kulhon pohjalle. Kevätpunasipuli pilkotaan salaatin joukkoon. Jäähtyneet palsternakat ja lehtikaali lisätään kulhoon. Mukaan viipaloidaan kuorittua kurkkua. 
Päälle ripaustetaan neitsytoliiviöljyä ja tummaa balsamicoa.  Salaatti sekoitetaan ja nostetaan tarjoiluvadille. 
Tomaattilohkot levitetään salaatille.
Sekoitetaan vajaa desi ranskankermaa ja valutetut, sulaneet katkaravut joukkoon. Mausteeksi paprikaa ja ripaus suolaa. Nostetaan salaatille. Lopuksi pinnalle persiljasilppua.

Sämpylät (ohje paketin kyljestä)
5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (tai 35 g hiivaa)
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
350 g jauhoseosta Virtasalmen Viljatuote Oy n. 4,7 dl
Liota kuivahiiva 42-asteiseen veteen. Sekoita joukkoon suola ja siirappi, jauhoseos ja öljy.
Leivo sämpylöiksi. Kohota lämpimässä 20 minuuttia. Paista 200-asteessa noin 20 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita.
 
Jälkiruuaksi camembertia ja mehukasta persikkaa.
 

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Paprikakeitto

Paprikoita oli sopivasti kaapissa, joten kehittelin niistä keiton. Tuli hyvää ja sopivan sosemaista lusikoitavaa.
Sain käytettyä vielä avatun tomaattimurskapurkin. Minusta on tullut aika tarkka ruuan suhteen, käytän edellisen päivän tähderuuat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Kaappien raaka-aineet koluan myös ajoissa valmistettavaksi. Jätteisiin menee käytännöllisesti katsoen vain kuoria ja perkuujätteitä.

Paprikakeitto
1 punainen ja 2 vihreää paprikaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
250 g tomaattimurskaa
3-4 rkl tomaattisosetta
3 dl vettä
vajaa puolikas kesäkurpitsa
2 rkl piparjuuritahnaa
3 tl sokeria
ripaus mustapippuria
merisuolahiutaleita
100 g koskenlaskijaa paprika
vajaa desi kermaa
basilikaa
Pese, poista siemenet ja paloittele paprikat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota paprikoita ja sipulisilppua 10 minuuttia.  Lisää tomaattimurska ja -sose sekä vesi.  Kuutioi kesäkurpitsa ja lisää kattilaan. Keitä 5-10 minuuttia.Lisää piparjuuritahna, sokeri, mustapippuri ja suola. Anna kiehahtaa. Lisää paloiteltu koskenlaskija ja anna sen sulaa keittoon. Lisää kerma ja anna kiehahtaa. Tarkista maku.  Lisää lopuksi kuivattua tai tuoretta basilikaa. Soseuta keitto tehosekoittajalla. Keitto jää paksuhkoksi sosemaiseksi. Silppua pinnalle persiljaa.

tiistai 7. elokuuta 2012

Haudutettu maksapata

En ole aikaisemmin hauduttanut maksaa. Löysin herkulliselta kuulostavan ohjeen vihannes.net-sivulta.
Kannatti kokeilla, oli mehevää pataruokaa. Lisukeperunamuusin vaihdoin lanttusoiroihin. Lanttu hieman makeahkona sopi maksan makuun hyvin.

Haudutettu maksapata
400 g naudanmaksaa
2-3 savupekoniviipaletta
rypsiöljyä
2 sipulia
1 punainen paprika ja 1 keltainen paprika
vettä 
merisuolahiutaleita
maustepippuria
1 dl kermaa
meiramia
Poista maksasta kalvot ja leikkaa maksa parin sentin kokoisiksi kuutioiksi. Kuori ja silppua sipulit. Huuhdo ja halkaise paprikat, poista kanta, siemenet ja valkoinen osuus. Leikkaa paprikat pieniksi kuutioiksi. Leikkaa pekoni suikaleiksi ja paista pannulla. Siirrä palat pataan. Nosta maksakuutiot pannulle ja ruskista ne kevyesti, mausta ja siirrä pataan.Kuullota sipuli rypsiöljytilkassa, siirrä pataan ja nosta pataan myös paprikakuutiot. Lisää sen verran vettä, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä miedolla lämmöllä noin 20-25 minuuttia. Tarkista maku, suurusta kastikesuurusteella. Lisää meirami  ja kerma.
Tarjoa perunasoseen kera tai minun tapaani pannulla kypsennettyjen lanttusoirojen kera.   

maanantai 6. elokuuta 2012

Hedelmäinen salaatti camembertillä

Kokeilin tänään camembertia salaatissa. Ensin ajattelin sitä liharuuan lisukkeena, mutta tämä oli raikas ja sopiva vaihtoehto. Harmi, että tuoreita mansikoita ei ollut jääkaapissa. Pakasteessa kylläkin, mutta en raaskinut sieltä ottaa.

Hedelmäinen salaatti camembertillä
Salaatissa on pehmeää frisee- ja tammenlehtisalaattia, kevyesti paistettua kesäkurpitsaa ja valkosipulia, salaattipunasipulia kuullotettuna, mansikkavineigrettea, persikkaviipaleita, lohkottua camembertia,  persiljaa ja mandariinilohkoja.
Kyllä tällä annoksella nälkä lähti. ja sehän oli tarkoituskin. Tämä juusto sopii hyvin salaattiin.

lauantai 4. elokuuta 2012

Lehtikaalisalaatti kera possunpihvien ja uunijuuresten

Löysin kaupasta suomalaista lehtikaalia. Olen odottanut milloin sitä saa, sillä haluan käyttää sitä sen suuren kuitupitoisuuden takia, 100 g päivässä täyttää kuitujen tarpeen. Lisäksi lehtikaali sisältää antioksidantteja  jopa enemmän kuin monet marjat. C-vitamiinilähteenä se on oivallinen, 40 g päivässä tyydyttää C-vitamiinin tarpeen. Lisää tietoa löytyy Wikipedian sivulta.
Tein salaatin. Lehtikaali on aika kova eli sitkeä kaali syödä, joten marinoin sen, ensin poistin paksun lehtiruoteen ja pilkoin lehdet. Ne saa pilkkoa vieläkin pienemmiksi kuin mitä mitä tänään tein. Marinointi pehmentää ja marinointiaika saa olla muutamia tunteja.

Lehtikaalisalaatti
3 lehteä lehtikaalia
2 rkl neitsyoliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
ripaus ruususuolaa
vajaa desi saksanpähkinöitä
1 dl  rusinoita
1/2 keltaista paprikaa suikaleina
Poista lehtien keskiruoti,  pilko kaali silpuksi. Sekoita marinointiliemeksi oliiviöljy, sitruunanmehu ja suola keskenään. Kaada ja sekoita se kaalisilpun joukkoon. Anna marinoitua 2-3 tuntia.
Laita rusinat vesitilkkaan, anna niiden turvota noin 20 minuuttia. Huuhtele paprika ja poista siemenet ja valkoinen sisus, suikaloi.
Yhdistä salaattiainekset keskenään ja nosta salaatti tarjoiluvadille.

Possun ulkofileepihvit ja uunijuurekset

Ulkofileepihvin mausteina ovat Maldon  merisuolahiutaleet, mustapippuri, garam masala ja paprikajauhe. Paistettu valurautapannulla rypsiöljytilkassa muutama minuutti molemmin puolin.
Porkkana ja punajuuri on leikattu soiroiksi, Punajuuren mausteet - merisuolahiutaleet ja mustapippuri ja porkkanan - sama suola, rakuuna ja basilika. Lopuksi tilkka rypsiöljyä ja uuniin.

perjantai 3. elokuuta 2012

Lohikiusaus lantusta

Ja lohta riitti tälle päivällekin. Koska perunat ovat nyt muiden pöydissä vaan ei meidän, mietin  kuinka saada aikaiseksi lohilaatikko. Halusin päästä helpolla ja laatikkoruuat ovat ikäänkuin itsekseen valmistuvia.
Aikani kun pähkäilin osui silmäni Janssonin kiusaukseen. Siinähän se on, teen lohikiusausta.
Valitettavasti torilla ja kaupassa ei ollut vielä tämän kesän lanttuja, oli tyydyttävä viime kesän lanttuun. Hyväähän sekin oli, mutta odotan kunhan saan uusia lanttuja, niistä on ilo kehitellä uusia kiusauksia.


Lohikiusaus lantusta
1 lanttu eli lanttu halkaistuna kahdeksi palaksi
1 iso kesäsipuli silputtuna
500 g lohta nahattomana paloina + ripaus suolaa paloille
2 dl kermaa + tilkka purkin huuhteluvettä
ruususuolaa ja mustapippuria
juustosoiroja pinnalle
Kuori ja leikkaa lanttu tikuiksi. Silppua sipuli. Poista lohesta nahka ja leikkaa paloiksi, ripauta hieman suolaa lohelle. Sekoita kaikki keskenään ja nostele uunivuokaan.
Sekoita mausteet kermaan ja kaada kerma vuokaan, huuhtele purkki ja kaada huuhteluvesi vuokaan.
Leikkaa juustosta, käytin edamia, höylällä ohuita soiroja ja asettele ne ristikoksi  kiusauksen päälle.
Kypsennä 200-asteessa ensin 15 minuuttia ja alenna lämpö 175-asteeseen ja jatka kypsentämistä 30 minuuttia.
Varhaiskaalisilppu sopi salaatin asemasta hyvin tähän ruokaan. 
Kiusaus oli todella hyvää. Ei kameran linssi ole höyrystynyt, vaan kohdistus ei ole kohdallaan kamerassa.

torstai 2. elokuuta 2012

Lohta hapankorppujen välissä

Tänään syötiin lohta. Kokeilin Myllyn Paras-sivuilta löytämääni Rukiinen lohivuoka-ohjetta. Oli hyvä kokemus, joten joskus toteutan kaiken uudelleen. Nyt ei oikein ollut salaattitarpeita, enkä viitsinyt lähteä niitä hakemaan. Pilkoin loput varsisellerit ja kurkun lisukkeeksi. Sellerille sopi sama kastike kuin lohilvuoallekin.
Tein mansikoista jälkiruuan, mutta postaan sen erikseen. Olemme hakeneet torilta viikottain mansikoita jääkaappiin syötäväksi aamupalalla ja makean nälän yllättäessä. Niistä kannattaa nauttia, kun niitä vielä tuoreena saa.


Rukiinen lohivuoka

noin 12 kpl kapeita hapankorppuja
1 prk ruohosipulituorejuustoa
500 g lohifilettä (otin nahattomaksi )
kuivattua tilliä
ruususuolaa, mustapippuria
puolikas sitruunan mehu
kesäsipulia suikaleina
Levitä tuorejuustoa paksulti hapankorpuille ja laita ne pussissa tai kuvun alle jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Pirskota hieman vettä korpuille ennen jääkaappiin laittoa.
Leikkaa ruodoton ja nahaton lohi suikaleiksi ja ripottele pintaan mausteet. Purista päälle sitruunamehu.
Kokoa pitkänomaiseen vuokaan vuorotellen kyljelleen hieman pehmenneitä hapankorppuja ja lohisuikaleita.
Nostele päälle mahdollisesti jäänyt tuorejuusto ja lohipaloja. Suikaloi sipuli ja levitä se vuoan päälle hunnuksi. Sipulit saavat paahtua. Paista 175-asteessa uunissa 30-45 minuuttia.
Tarjoa salaatin kanssa.
Kastikkeeksi sekoitin turkkilaista jogurttia, hieman kermaa, dijonsinappia, paprikajauhetta, mustapippuria ja ripaus sokeria.
 

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Vihreävalkoinen salaatti pekonilla

Kävimme Opetusravintolassa lounaalla. Siellä oli sopivaa ruokaa, rakuunabroileria ja kasviksia. Salaattipöydästä löytyivät raikkaat salaatit. Sieltä valitsin lisukkeet myös broilerileikkeelle.
Niinpä illalla etsin jääkaapista salaattiainekset ja sekoitin vihreävalkoisen salaatin. Päivälenkillä pistäydyin  lähikaupassa ostamassa kruunupyyläistä possun kylkeä, josta tiristin valurautapannulla rasvat pannulle.
Rapeaksi paistettu pekoni on herkkuani ja se sopii salaatin kanssa hyvin.

Vihreävalkoinen salaatti pekonilla
Jääkaapista keräsin salaattiin; friseesalaattia, rucolaa, kesäsipulia, kypsää kukkakaalia, varsiselleriä, hunajamelonia, kurkkua ja fetajuustoa. Kastike oliiviöljy (neitsyt), tumma balsamico, suola, mustapippuri, sokeri. sekoitettuna.
Ja pitäähän se rapea pekonikin päästä kuvaan.