torstai 2. elokuuta 2012

Lohta hapankorppujen välissä

Tänään syötiin lohta. Kokeilin Myllyn Paras-sivuilta löytämääni Rukiinen lohivuoka-ohjetta. Oli hyvä kokemus, joten joskus toteutan kaiken uudelleen. Nyt ei oikein ollut salaattitarpeita, enkä viitsinyt lähteä niitä hakemaan. Pilkoin loput varsisellerit ja kurkun lisukkeeksi. Sellerille sopi sama kastike kuin lohilvuoallekin.
Tein mansikoista jälkiruuan, mutta postaan sen erikseen. Olemme hakeneet torilta viikottain mansikoita jääkaappiin syötäväksi aamupalalla ja makean nälän yllättäessä. Niistä kannattaa nauttia, kun niitä vielä tuoreena saa.


Rukiinen lohivuoka

noin 12 kpl kapeita hapankorppuja
1 prk ruohosipulituorejuustoa
500 g lohifilettä (otin nahattomaksi )
kuivattua tilliä
ruususuolaa, mustapippuria
puolikas sitruunan mehu
kesäsipulia suikaleina
Levitä tuorejuustoa paksulti hapankorpuille ja laita ne pussissa tai kuvun alle jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Pirskota hieman vettä korpuille ennen jääkaappiin laittoa.
Leikkaa ruodoton ja nahaton lohi suikaleiksi ja ripottele pintaan mausteet. Purista päälle sitruunamehu.
Kokoa pitkänomaiseen vuokaan vuorotellen kyljelleen hieman pehmenneitä hapankorppuja ja lohisuikaleita.
Nostele päälle mahdollisesti jäänyt tuorejuusto ja lohipaloja. Suikaloi sipuli ja levitä se vuoan päälle hunnuksi. Sipulit saavat paahtua. Paista 175-asteessa uunissa 30-45 minuuttia.
Tarjoa salaatin kanssa.
Kastikkeeksi sekoitin turkkilaista jogurttia, hieman kermaa, dijonsinappia, paprikajauhetta, mustapippuria ja ripaus sokeria.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.