sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mehukas jauhelihamureke

 Kun halauatte hyvän ja mehukkaan jauhelihamurekkeen, niin tässä on paras sellainen.
Paras siis niistä, joita olen tehnyt. Lisukkeina on riisiä, jumbosieniä paistettuna ja vihreä salaatti.

1 prk ranskankermaa
1 dl luomukorppujauhoja
1 kesäsipuli keskikokoa raasteena
2 pienehköä porkkanaa raasteena
1 rkl oivariinia
400 g naudanjauhelihaa 10%
3/4 dl sinihomejuustomurua
1 kananmuna
1 tl suolaa
mustapippurirouhetta
Laita korppujauhot ranskankermaan turpoamaan.
Aja kutterilla sipuli ja porkkana raasteeksi.
Kuullota niitä oivariinissä.
Huoneenlämmössä hetken ollut jauheliha nostetaan kulhoon.
Lisää mukaan porkkana-sipuliseos, ranskankerma-korppujauhot,
sinihomejuusto, kananmuna ja mausteet.
Sekoita. Paras tapa on saada tasainen taikina, on sekoittaa se käsin.
Levitä taikina  vuokaan tasaiseksi.
Paista 200-asteessa 30 minuuttia.
Paloittele herkkusienet, paista ne kevyesti voissa ja mausta suolalla.
Sekoita salaatti.

Suorakaidesilikonivuoka on hyvä murekkeen paistamiseen.

lauantai 29. elokuuta 2015

Lohileivät - Wieninleike



Ostin valmiiksi graavattua lohta. Siitä valmistin maukkaat alkupalat.
Lohi ja saaristolaisleipä on pettämätön yhdistelmä, se tuli taas tänään todistettua.
Ostin myös Huhtahyvät lohisalaattia. Se sopi hyvin lohileiville. 

saaristolaisleipää
ohut kerros levitettä ja friseesalaatin lehti
lohisalaattia ja ripaus suolaa
graavattua lohta ja rouhaisut mustapippuria

Helppoa ja hyvää!
 
Pääruuaksi paistoin wieninleikkeet naudanlihasta,
 lisukkeeksi kypsytin peruna- ja porkkanalohkot uunissa

perunat ja porkkanat lohkottuina
rypsiöljyä, suolaa, savupaprikaa, maustepippuria, meiramia
Kaada tilkka rypsiöljyä juureksille, lisää mausteet pyöritellen
levitä voideltuun uunivuokaan. Paista 200-asteessa noin 30 minuuttia.

Ota pihvit huoneenlämpöön 30 minuuttia ennen kypsentämistä.
Kastele pihvit kananmunassa ja kierittele luomukorppujauhoissa,
joihin on sekoitettu maustepippuria ja suolaa.
Ripotin suolaa myös suoraan pihveille.
Paista voi/öljyseoksessa noin 2 minuuttia /per puoli

torstai 27. elokuuta 2015

Juureskeitto

 Tänään en sitten käynyt kaupassa. Availin kaappien ovia ja keräsin
keittoainekset pöydälle. Hyvinhän se keitto syntyi. Ripottelin keitolle mozzarellajuustoraastetta ja 
pähkinärouhetta. Vaikka tämä lisä keiton pinnalla ei näytä kovin kauniilta,
oli se kuitenkin hyvää. Persiljaa olisi ollut, mutta seon niin usein toteutettu keiton koriste,
että jätin suosiolla väliin.
 
4 perunaa kuorittuina ja paloiteltuna
1 keskikokoinen kyssäkaali kuorittuna ja paloiteltuna
2 keskikokoista porkkanaa pestynä ja lantteina
1 isohko kesäsipuli suikaleina
1 rkl ruokosokeria ja vajaa tl suolaa
2 dl rasvatonta maitoa
1 dl kermaa ja 1 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria rouheena 
Laita juurekset kattilaan ja lisää vettä juuri senverran,
että kasvikset peittyvät. Lisää sokeri ja suola.
Anna kiehua hiljakseen, kunnes peruna on kypsää.
Soseuta keitto ja lisää maito. Kiehauta.
Sekoita kerma ja vehnäjauho. Vispaa se keittoon.
Lisää mustapippuri. Anna kiehua noin 5 minuuttia.
Tarkista maku. Lisää annoksille mozzarellajuustoraastetta tmv ja rouhittua pähkinää 

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Lehtikaaligratiini

 Eilen sain säkillisen lehtikaalia. Säilöin osan jääkaappiin ja osa jäi odottamaan
tätä päivää. Lehtikaalia tuntui olevan tosi paljon ja mietin mitä tekisin. Instassa sain
hyviä vinkkejä ja toteutan niitä. Jääkaapissa lehtikaali säilyy freesinä jonkin aikaa.
Smoothieta juodaan jo aamulla. Tämän lehtikaaligratiini-idean löysin Martoilta. Pieniä
muutoksia tein ja lopputulos on oikein hyvä. Paistoin lisukkeeksi jauhelihapihvit.
Hämmästyin, kuinka paljon lehtikaalia pilkoin 350 grammaan. Se määrä meni paistokseen.
   
Kuvat kertovat gratiinin vaiheet.

350 g lehtikaalia huuhdottuna,  pilkottuna ja ruoti poistettuna  
2 dl vettä ja vajaa 1 tl suolaa. Kiehauta lehtikaali.
Levitä lehtikaali voideltuun vuokaan.
Valkokastike
2 rkl voita 
4 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa ja lehtikaalin keitinvettä
ripaus suolaa ja maustepippuria
Sekoita jauhot tirisevään voihin. Lisää maito/vesiseos.
Kypsennä kokoajan sekoittaen noin 5 minuuttia.
Mausta.
Levitä kastike lehtikaalin päälle vuokaan.
Levitä lopuksi pinnalle 100g mozzarellajuustoraastetta.
Paista uunin 200-asteessa noin 15 minuuttia.

Paistoin jauhelihapihvit gratiinille.
Jos haluat kasvisversion, niin esimerkiksi juurespihvit sopivat.

tiistai 25. elokuuta 2015

Tuoremakkara-kasviskeitto

 Suomalaisesta tuoremakkarasta, tarkemmin grilliwurstista, valmistin tänään keiton.
Tuoremakkarat ovat lisäaineettomia, joten mielelläni käytän näitä.
Valitsin jääkaapista kaiken sen mitä keittoon halusin.  

grilliwurstia 280 g
8 dl lihalientä kiehuvana
3 isohkoa perunaa
palsternakka ja 2 keskikokoista porkkanaa
1 pienehkö kyssäkaali
2 kesäsipulia isohkoa
rypsiöljyä
Kuori, huuhdo ja pilko juurekset tasakokoisiksi
Leikkaa kesäsipulit suikaleiksi
Kuullota rypsiöljyssä  juurekset, lisää mausteina  mustapippuria rouheena,
savupaprikaa ja suolaa.  Kaada seos kattilaan lihaliemen joukkoon.
Kuullota sipulit rypsiöljyssä ja lisää ne kattilaan.
Ruskista paloitellut makkarat kevyesti ja lisää kattilaan.
Anna keiton kiehua, kunnes juurekset ovat kypsiä.
Ripottele keitolle hienonnettua persiljaa.

maanantai 24. elokuuta 2015

Persikka-riisivanukas

 Riisivanukkaaseen sopivat hyvin sekä marjat että hedelmät.
Tänään keitin vanukasta varten riisin, mutta ylijäänyt puurokin sopii.
Persikat ov at nyt mehukkaita ja hyviä, joten pilkoin niitä vanukkaaseen.

Persikka-riisivanukas  
Keitä 2 1/2 dl riisiä,  6dl kiehuvaa vettä ja ripaus suolaa noin 15 minuuttia. 
Anna jäähtyä. Sekoita riisiin 1 prk kookosjogurttia ja tilkka maitoa.
Viipaloi kaksi pestyä persikkaa ja nostele uunivuokaan limittäin.
Liruttele päälle hunajaa, mausta kanelilla ja vaniljasokerilla.
Voit lisätä päälle vielä 2 rkl ruokosokeria.
Kypsytä 200-asteessa noin 15 minuuttia.
Anna jäähtyä. Pilko kuutioiksi.
Kokoa annokset kerroksittain. Murustele pinnalle pähkinää.
 

perjantai 21. elokuuta 2015

Kulman lounas

 Tänään kävimme syömässä lounaat vasta-avatussa Fazerin Kulma-kahvilaravintolassa.
Ravintola on keskustassa Mediakulmassa, josta ilmeisesti nimi on otettu.
Uusi paikka oli täynnä lounastajia, joten pöytäpalvelu oli vähän takkuista. 
Vesikannu oli melkein tyhjä, veitset puuttuivat ja lämmin ruoka oli hetkeksi loppunut.
Meillä ei ollut kiirettä, jaksoimme odottaa. Ruuat olivat noutopöydissä.
Raikasta salaattia keräsimme lautasille. Hyvästä leipätarjonnasta valitsin siemennäkkärin.
Se oli sen verran hyvää, että päätin kokeilla valmistusta kotonakin.
Salaattiin valitsin rapeita kukkakaalilastuja, kurkkusoiroja, salaattisekoitusta, tomaattia, riisiä,
kuullotettua sipulia ja vinaigrettekastiketta. Tavallista, mutta raikasta.  

 Pääruokana  parmesaanibroileria uunissa kypsytettynä.
 Lisukkeeksi valitsin  uunissa kypsytettyä kasvislaatikkoa ja riisiä.
Broileri olisi kaivannut  kastiketta uunikypsytykseen, parmesaanijuusto ei yksinään riittänyt.
Juustokastike olisi ollut hyvä ratkaisu. 
Taidanpa kokeilla sitä broilerille kotikeittiössä jossain vaiheessa.
Jälkiruokana oli kupillinen kahvia.

Mukava, että olemme saaneet uuden freesin ja kauniisti sisustetun ruokapaikan.
Olen kaivannut ajanhermolla olevaa paikkaa. Täällä useat ruokapaikat
näyttävät jämähtäneen 1990-luvulle sisustuksen ja tarjonnan suhteen.
Suosittelisin tutustumista esimerkiksi Helsingin keskustan lounasravintoloihin.
Hyvät ja testatut vinkit voi toteuttaa näillekin leveysasteille.  
Kuluneet ja kolhiintuneet astiastot ja aterimet on se ensimmäinen uusimisen kohde.
Asiakas on aina oikeassa, vanha sanonta pitänee paikkansa. 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Uunimunakas makkara-kasvistäytteellä

 Tulipa tästä uunimunakkaasta hyvää. Makkaran mies kiikutti kotiin savusaunareissultaan.
Sitä oli ollut niin paljon, että riitti kotiinviemisiksi. Keksin makkaralle käyttöä tänään.
Hyvin se sopi kasvisten seurana munakkaaseen.

Uunimunakas
1 iso sipuli pienittynä 
1 ps keittojuureksia pakaste
1 iso valkoinen nauris kuutioina
200 g grillimakkaraa kuutioina
voita/rypsiöljyä kuullottamiseen ja ripaus suolaa
2 dl juustoraastetta
3 kananmunaa ja 3 dl kermaa ja maitoa 50%/50%
savupaprikaa, mustapippuria, suolaa
Kirsikkatomaatteja ja persiljaa.
Kuullota sipuli ja kasvikset pannulla n 5 minuuttia.
Kaada ne voideltuun uunivuokaan. Levitä pinnalle juustoraaste.
Sekoita kananmuna-kermamaito-mausteseos.
Kaada vuokaan. Levitä pinnalle puolitetut kirsikkatomaatit.
Paista uunin 200-asteessa noin 20 minuuttia.
Ripottele pinnalle persiljaa. Nauti salaatin kera.
 

maanantai 17. elokuuta 2015

Sipulinen kasvispasta

 Helppoa ja nopeaa oli tänään.

Tyhjensin kaappeja, täysjyväpennepastaa ja tagliatellea oli kumpaakin
sen verran vähän, että kypsensin molemmat kattilassa kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä.
Kastikkeeksi pilkoin ison sipulin ja kuullotin sen tirisevässä voissa.
Mausteina ripaukset suolaa, sokeria ja mustapippuria.
Pakasteesta löytyi pussi herne-maissi-paprikaa, tyhjensin pussin pannulle
loppuvaiheessa ja lorautin hieman kermaa mukaan.

Yhdistin pastan ja kastikkeen ja kaadoin kulhoon.
Pasta oli valmista, lisäsin päälle lohkottuja luumuja ja persiljaa.
Luumut sopivat oikein hyvin, tämä oli ensimmäinen kerta kun niitä oli pastassa.
Annoslautasille raastoin juustoa.

Voiko ruoanlaitto olla helpompaa - ei voi.
 Tulipa otettua pastasta kuvia, vaan ei annoksesta. 
Oli sen verran nälkä, että pasta hupeni ja kuvaukset unohtuivat.
Kannattaa kokeilla pastaa. Raaka-aineiksi sopivat kaapeista löytyvät raaka-aineet.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Appelsiini-uunibroileri - Omenapiirakka

 Broileririntafileistä kypsyivät tänään uunissa appelsiinibroilerifileet.
En käyttänyt mielikuvitustani, vaan löysin Rajamäen-sivuilta hyvän ohjeen.
Käytin kurkuman tilalla currya ja timjamin tilalla persiljaa. Toteutin ohjeen puolikkaana,
koska fileitä oli vain kolme.

Appelsiini-uunibroileri
3 kpl broilerin rintafileitä 
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
Marinadi 
1 dl omenamehua (ap ohje ananastäysmehua)
 1 rkl Kikkoman makeaa soijakastiketta
2 rkl Rajamäen Hunaja-omenaviinietikkaa
3 valkosipulinkynttä murskattuna ja kuorittuna
1/2 tl currya, hienonnettua persiljaa
Lisäksi
1/2 appelsiini pestynä ja viipaloituna
Hiero rypsiöljy fileisiin. Paista fileisiin ruskea pinta  kuumalla pannulla.
Laita fileet vuokaan ja mausta.suolalla. Sekoita marinadin ainekset ja kaada vuokaan.
Kääntele fileitä liemessä muutaman kerran, jotta maut tarttuvat fileisiin.
Laita appelsiinilohkot vuokaan.
Nosta vuoka uuniin ja kypsennä 200-asteessa 30 minuuttia.
Laita samaan uuniin kypsymään lohkoperunat ja porkkanat.
Sekoita salaatti.

 Broileri oli mehukasta ja lisukkeet maittavia.

Omenapiirakka

Pakastin on tyhjennettävä marjojen tieltä.  Tänään pakasteesta lähti tähtitorttutaikina.
MyllynParas torttutaikina sopi hyvin omenapiirakan pohjaksi.
Muotoilin taikinan vuokiin. Levitin pohjalle ohuelti karviaismarjahilloa.
Kuorin ja paloin omenat pieniksi lohkoiksi. Sekoitin joukkoon kanelia,
vaniljasokeria ja ruokosokeria. Levitin täytteen taikinapohjalle.
Paistoin 225-asteessa noin 15-20 minuuttia. Hyvää oli.

lauantai 15. elokuuta 2015

Lime-hunajalohi riisillä

Lohiruokaa tulee valmistettua liiankin usein. Tänään oli kaupassa ainoa vaihtoehto kaloista lohi. 
Selailin muiden tekemiä lohiruokia. Löysin ruoka.fi-sivuilta simppelin ohjeen,
jota en ole ennen kokeillut. Niinpä meillä syötiin limelohta. 

Lime-hunajalohi

500 g nahaton merilohifilee
1/2 dl limemehua
1 limen kuori raastettuna  
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 1/2 tl hiutalemerisuolaa
mustapippuria, limeviipaleita
Pese lime huolellisesti.
Sekoita limemehu. kuoriraaste, öljy ja hunaja.
Levitä lohiviipaleet uunivuokaan. Levitä pinnalle limeseos ja
ripottele pinnalle suola ja mustapippuri sekä limeviipaleet..
Anna maustua 20 minuuttia. Nosta vuoka uuniin 200-asteeseen.
Anna paistua 15 minuuttia. Käännä loppuminuuteilla grillivastus päälle,
jos haluat ruskistuneen pinnan.

Kypsensin lisukkeeksi kasvisliemessä riisin.
Lisänä on hunajameloni- kurkkusalaatti.

perjantai 14. elokuuta 2015

Entrecote-pihvi ja raikas kesäsalaatti

 Herkkuani tänään, meheväksi paistettu entrecote-pihvi. Lisukkeina perunamuusi ja kesäsalaatti.

Pihvit huoneenlämpööän n 1/2 tuntia ennen paistamista.
Käytin paistamiseen voita, pihvi saa kauniin rusketuksen voilla.
 Lisäsin pannulle kolme valkosipulinkynttä ja maustoin pihvin mustapippurilla ja suolalla.
Paistoaika kuumalla liedellä noin 3-4 minuuttia.
Entrecote on niin mehukas, että kastiketta en valmista.

Perunamuusi on sopiva lisuke. 
Ilman salaattia en enää pihviä nauti. Salaatti on aina mukana. 
.
Salaatti oli raikas
friseesalaattiua, paahdettuja sesaminsiemeniä, oliiviöljyä, ripaus sokeria,
vesimelonikuutioita, kurkkua, mansikoita.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Sipuli-kaalikeitto

Tämän vuoden  ensimmäinen kaalikeitto syntyi tänään.
Keitto oli hieman erilainen kuin perinteisenä pidetty keitto.
Pääraaka-aineet sipuli, varhaiskaali, porkkana ja paistettu possunkylki.

1 iso sipuli suikaleina kuullotetaan öljy/voiseoksessa. Mukaan ripautetaan  sokeria.
1 keskikokoinen varhaiskaali pilkotaan ja kuullotetaan tirisevässä voissa
Maustetaan meiramilla ja ripauksella suolaa
3 porkkanaa pilkotaan lanteiksi ja paahdetaan ilman rasvaa pannulla
1 l kiehuvaa kasvislientä (fondista). Kasvisliemeen lisätään esivalmistellut
sipuli, kaali ja porkkana. Keitto saa kypsyä liedellä.
150 g possunkylkeä leikataan kuutioiksi. Ruskistetaan pannulla ja maustetaan
suolalla ja mustapippurilla. Lihakuutiot lisätään keittoon kypsennyksen loppuvaiheessa.
Kun keitto on valmista, lisätään pinnalle tuoretta persiljaa pienittynä.
 Hyvää arkiruokaa keitto oli. Lisänä maalaisleipää ja juomana omenamehu.

Sipulinmaku pyöristyy sopivasti, kun sen kuullottaa ja lisää hieman sokeria.

tiistai 11. elokuuta 2015

Jauheliha-perunalaatikko

 Aikomukseni oli valmistaa jauhelihapihvit. Jostain syystä
valitsin toisin ja teinkin jauheliha-perunalaatikon. Katua ei tarvinnut, sillä
laatikosta tuli sekä maailmanensi-ilta että maailman paras
Asia selviää,  kun maistatte ensimmäiset suupalat vasta uunissa kypsyneestä laatikosta.  

Jauheliha-perunalaatikko 4:lle

n 400 g perunoita pestyinä, viipaloituna ja esikeitettyinä 
2 sipulia pilkottuna
400 g naudan jauhelihaa 10%
voita, suolaa, maustepippuria, paprikaa
1 dl kermaa, 1 dl rasvatonta maitoa, 2 kananmunaa
3/4 dl cremefraichea, suolaa ja mustapippuria 
tomaattia ja persiljaa
Pese perunat hyvin, leikkaa ne viipaleiksi. Kypsennä suolalla maistetussa
vedessä puolikypsiksi. Valuta.
Pilko sipulit ja kuullota  voissa muutama minuutti. Mausta suolalla.
Ruskista jauheliha voissa ja mausta.
Nosta voideltuun uunivuokaan perunaviipaleita, kuullotettua sipulia, 
jauheliha, loput sipulit ja  loput perunat
Viipaloi pinnalle tomaatit. Mausta mustapippurilla ja ripauksella sokeria.
Sekoita kerma, maito, ranskankerma ja kananmunat, mausta suolalla ja mustapippurilla
Kaada seos vuokaan.
Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Ripottele pinnalle persiljasilppua. 
 


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Uunissa paistetut broilerinuijat salaatilla

 Marinoin broilerinuijat ja kypsensin ne uunissa.
Broilerille kokosin ruokaisan salaatin, jolle paahdoin maalaisleipäkuutiot.
Simppeli ja maukas sunnuntaiateria syntyi nopeasti.
 
 Salaatti
friseesalaattia, limemehu, oliiviöljy, paahdetut sesaminsiemenet, ripaus sokeria,
kesäsipulia pilkottuna, mustapippuria, ananasta, vesimelonia, mozzarella, mustia oliiveja,
pannulla paahdettuja maalaisleipäkuutioita  

Broilerinuijat uunissa kypsyttäen

Marinointi 
rypsiöljyä, soijakastike, worshesterkastike,  hunajasinappia,
mustapippuria, currya, suolaa, sokeria,
Marinoi noin 30 minuuttia marinadissa ennen kypsentämistä.
Kypsennys
Kypsennä nuijia 200-asteessa noin 20 minuuttia, nosta lämpö 250-asteeseen
ja uuni grilliasentoon. Anna paahtua noin 5 minuuttia 

 

lauantai 8. elokuuta 2015

Lämmin lohi-perunasalaatti

 Tänään meillä syötiin lämmintä lohi-perunasalaattia.
Ostin palan merilohta pyrstöpäästä. Jostain syystä iso merilohi on parasta
juuri tästä ns laihemmasta osiosta. Kalatiskin myyjä oli ystävällinen.
Hän kysyi, haluanko että nahka poistetaan. Tottakai halusin, olen silloin tällöin
poistanut nahkaa ja se vaatii todella terävän veitsen ja tarkkuutta. 

Oli mukava koota kaikki samalle vadille. Vati on Arabian Ruska 1960-luvulta 
Perunalohkot ja porkkanalohkot keitin ensin puolikypsiksi ennen uuniinmenoa.

Lämmin-lohi-perunasalaatti 2-3:lle

6 keskikokoista perunaa hyvin pestyinä ja lohkottuina
2 porkkanaa pestyinä ja lohkoina
2 kesäsipulia paloina
rypsiöljyä, ruususuolaa, mustapippuria, paprikaa, meiramia
friseesalaattia ripaukset suolaa ja sokeria sekä paahdettuja sesaminsiemeniä
kurkkua puolikasviipaleina, mustia oliiveja, fetajuustoa kuutioina, tomaattia
limemehua, neitsytoliiviöljyä

n 500 g merilohta paloiksi leikattuna
voita, suolaa ja mustapippuria

Pese ja lohko juurekset. Keitä suolalla maustetussa vedessä puolikypsiksi.
Paloittele kesäsipulit. Nosta juurekset ja sipulit uunivuokaan.
Pirskottele pinnalle rypsiöljyä ja lisää mausteet. Sekoita kevyesti.
Työnnä uunivuoka 200-asteiseen uuniin ja anna kypsyä, kunnes juurekset ovat sopivia.

Sekoita friseesalaatti lisukkeineen ja mausteineen tarjoiluvatiin.

Leikkaa lohifilee halki keskeltä ja leikkaa palat sopiviksi viipaleiksi.
Mausta lohi suolalla ja mustapippurilla ja paista lohipalat tirisevässä voissa sopivan kypsäksi.

Nosta uunijuurekset salaattivadille ja lisää päälle lohiviipaleet.
Sekoitin ranskankermasta kastikkeen lohta varten. 
Ranskankermaa, paahdettuja sesaminsiemeniä, ripaus sokeria.
Hyvä ja maukas ateria.

torstai 6. elokuuta 2015

Sipuli-papupasta

 Lounaaksi syötiin pastaa. Loihdin pastan melkein tyhjästä.
Katselin kaappien antia ja valitsin vaihtoehdoiksi sipulia, tonnikalaa ja GoGreenin 
luomupapuja. Päädyin sipuliin ja papuihin. Tonnikala ei ole suosikkini,
mutta voin kyllä joskus kokeilla sitä pastaan Pastasta tuli oikein hyvää.
Voin sanoa, että se oli herkkua.

Sipuli-papupasta 2:lle

2 sipulia pienittynä (käytin kesäsipulin ja keltasipulin)
20 g voita ja 2 rkl vettä
suolaa, mustapippuria rouheena, ripaus muskottipähkinää
1 dl kermaa
170 g luomu papu/kikhernesekoitus
200 g Fettuccinepastaa
juustoraastetta
annoksille kesäsipulinvartta ja tomaattia

Kuori ja paloittele sipulit, aja ne kutterilla hienoksi.
Kuumenna voi tiriseväkai ja kuullota sipulisilppu kullankeltaiseksi.
Lisää vesi ja anna hautua liedellä noin 10 minuuttia.
Mausta ja lisää kerma sekoittaen. Kaada mukaan valutetut pavut.
Anna hautua noin 2 minuuttia.
Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä 8 minuuttia.
Annostele. Lisää pinnalle juustoraastetta, kesäsipulinvartta ja tomaattilohkot.
 
Pasta valmiina kastikkeeseen sekoitettuna.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Siemenillä maustettu uunilohi uunibataatilla

 Lohta tänään hieman erilaisella tavalla  uunissa kypsyttäen.
Samassa uuninlämmössä kypsyivät myös bataattipuolikkaat.
Ihana appelsiinikastike sopi sekä bataatille että lohelle.

Merilohifilee uunissa
Leikkaa fileestä sopivat palat
Mausta, suolaa, mustapippuria ja dijon hunajasinappia
Päälle siemensekoitusta.
Kypsennä 200-asteessa 20 minuuttia

Uunibataatti
Pese bataatti hyvin. Halkaise ja vetele ristikot pintaan.
Valuta bataatille rypsiöljyä. Levitä pinnalle mustapippuria, savupaprikaa ja suolaa
Kypsennä uunissa 200-astetta noin 40 minuuttia.

Appelsiinikastike 
1 tlk /150g ranskankermaa 18%
Mausta, kuivattu tilli, suola, mustapippuri, sokeri
2 rkl puristettua appelsiinimehua
1 tl raastettua appelsiininkuorta
Sekoita ja lisää päälle persiljaa
 
Pyöräytin vielä salaatin lisukkeeksi.

lauantai 1. elokuuta 2015

Herkullinen mansikkakakku

 Mansikkakakku valmistui tänään hetkessä. Katselin Nigellan kokkausta aamulla
ja sain sieltä inspiraation tähän kakkuun. Oikeastaan appelsiinin mukaantulo oli Nigellan idea.
Oma kakkuni oli huomattavasti kevyempi. Käytin vain desin kermaa ja loppu oli
turkkilaista jogurttia. Hyvää oli kerman määrästä huolimatta.
Tämä kakku sopii myös jälkiruuaksi ja sen voi kasata annosmaljoihin. 
 
 Nostele muropikkuleivät lautasen pohjalle. Osan voit paloitella,
jotta saat sopivan pyöreän pohjan.
Purista appelsiinista (1/4) mehu ja lisää mukaan 3 rkl appelsiinimarmeladia.
Sekoita tasaiseksi ja liruttele pohjan päälle.
Vatkaa 2 dl jogurttia, 1 dl kermaa ja 2 rkl tomusokeria sekä 1 tl vaniljasokeria vaahdoksi.
Levitä vaahto lusikalla nostaen pohjan päälle.
Puolita mansikat ja nostele kakulle.
Raasta hyvin pestyn appelsiinin (1/2) kuori karkeahkoksi raasteeksi. 
Ripottele kakulle.
Kakku saa hetken vetäytyä ennen tarjoilua.
Pöytäliina on Marimekon, Maija Isola Ananas vm 1963
Oiva Toikka Kastehelmi-lautaset Iittala
Lusikat Elegia Hackman
Kahvikupit Natur Gustavsberg Ruotsi
Kakkulapio vuodelta 1963