Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bataatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bataatti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Broilerinugetit ja uunibataatti

Ruoka kypsyi tänään huolettomasti uunissa.
Pyöräyttelin broilerifileestä  kuorrutetut nugetit uunipellille. Tämä oli vasta toinen
kerta, kun valmistan nugetteja. Ne ovat sen verran hyviä, että niitä tulee
tehtyä jatkossakin. Lisukkeeksi kypsensin samassa uunissa bataattikuutiot.
Samaa oranssia väriä näyttää olevan lautasella. Lisäsin lautaselle vihreää
salaatin muodossa täydentämään oranssia. 

Uunibataatit 
Kuori iso bataatti ja leikkaa isohkoiksi kuutioiksi. 
Laita uunivuokaan. Pirskottele päälle öljyä, lisää
mausteiksi suolaa, mustapippuria, paprikaa jauheena ja hieman kanelia.
Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Annoksille pilkottua kesäsipulin vartta

Broilerinugetit 
3 kpl broilerifileitä (ei ohutfileitä)
50 g öljy/voiseosta sulatettuna
1 1/2 dl täysjyväkorppujauhoja
3 rkl juustoraastetta esim gouda
1 tl suolaa, mustapippuria, paprikaa 
persiljaa
Sekoita korppujauhot, juustoraaste ja mausteet.
Leikkaa fileet n 3x3cm paloiksi. Sulata öljy/voi ja kasta 
nugetit voisulassa. Kierittele nugetit korppujauhoseoksessa.
Laita uunipellille leivinpaperi ja nosta nugetit pannulle.
Kypsennä uunin 200-asteessa noin 20 minuuttia.

 Sekoita aterialle salaatti.
Ripottele annoksien bataatille kevätsipulin vartta ja nugeteille persiljaa.
Juuri uunista otetut nugetit.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Broilerifileet uunijuureksilla

 Sunnuntaipäivällisenä nautittiin appelsiinin kera broilerifileistä ja
tuhtina lisukkeena uunissa kypsytettyjä bataattia ja juureksia.
Kylmä kastike oli jogurttipohjainen ja myös appelsiinimehulla maustettuna.

Uunijuurekset 
1 bataatti pestynä ja halkaistuna
Viillä ristikko bataatille ja valele hieman rypsiöljyä pintaan
Lisää mausteet, mustapippuria, suolaa ja purjosilppua.
2 porkkanaa, 1 palsternakka ja pala lanttua.
Pese, kuori ja pilko.
Nosta juurekset uunivatiin bataatin viereen.
Pirskottele päälle hieman rypsiöljyä. Mausta, mustapippuri, basilika, suola sekä
purjosilppu. Kääntele jotta öljy  ja mausteet leviävät juureksille.
Paista uunissa 200-asteessa, kunnes ovat kypsiä.

Broilerin ohutfileet 
Pyyhi broilerifileet.
Sekoita rypsiöljyyn,  n 1/2 dl, mausteet teryaki, mustapippuri, curry, paprika
Levitä seos fileille ja peitä foliolla, nosta n tunniksi jääkaappiin marinoitumaan.
Paista kuumalla pannulla 1-2 min per puoli. 
Lisää appelsiiniviipaleita pinnalle tarjottaessa.

Kastike 
1 dl jogurttia ja 1/2 dl ruokakermaa, 1/2 appelsiinin mehu
ripaus suolaa, mustapippuria, basilikaa, persiljaa

Sekoita alkuruoaksi raikas salaatti
frisee, tomaatti, paprika, kurkku, oliiviöljy
 

Ruuan kypsymistä odotellessa maistuu yksinkertainen salaatti

lauantai 5. syyskuuta 2015

Uunilohta ranskakermakuorrutteella ja uunibataattia

 Tänään päivällinen oli vanha tuttu, uunilohta ja bataattia.
Höyrytin parsakaalin, mielestäni niin syntyy paras lopputulos.
Ranskankermaan lisäsin mustapippuria, tuoretta tilliä, ripaukset suolaa ja sokeria.
Sivelin ranskankermakastikkeen lohelle ja se sai "paistua" lohen kanssa uunissa.
Lohelle puristin sitruunamehua, lisäsin suolan ja mustapippuria.
Bataatit pesin ja halkaisin, ruudutin pinnat ja ripottelin pinnalle rypsiöljyä sekä mausteet
Bataatit kypsyivät uunissa 200-asteessa noin 40 minuuttia.
Lohen työnsin uuniin kypsymisen loppuvaiheessa noin 20 minuutiksi.
Salaatti on aina ruuan kylkiäisenä, sen kokoonpano vaihtelee hieman.   

Juuri uunista ulos tullut ruoka

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Siemenillä maustettu uunilohi uunibataatilla

 Lohta tänään hieman erilaisella tavalla  uunissa kypsyttäen.
Samassa uuninlämmössä kypsyivät myös bataattipuolikkaat.
Ihana appelsiinikastike sopi sekä bataatille että lohelle.

Merilohifilee uunissa
Leikkaa fileestä sopivat palat
Mausta, suolaa, mustapippuria ja dijon hunajasinappia
Päälle siemensekoitusta.
Kypsennä 200-asteessa 20 minuuttia

Uunibataatti
Pese bataatti hyvin. Halkaise ja vetele ristikot pintaan.
Valuta bataatille rypsiöljyä. Levitä pinnalle mustapippuria, savupaprikaa ja suolaa
Kypsennä uunissa 200-astetta noin 40 minuuttia.

Appelsiinikastike 
1 tlk /150g ranskankermaa 18%
Mausta, kuivattu tilli, suola, mustapippuri, sokeri
2 rkl puristettua appelsiinimehua
1 tl raastettua appelsiininkuorta
Sekoita ja lisää päälle persiljaa
 
Pyöräytin vielä salaatin lisukkeeksi.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lehtipihvit, uunibataatti, vihreä salaatti

 Aloitetaan salaatilla. Ensin kuitenkin sananen kattauksesta. 
Jokin aika sitten ostin hieman Teemaa muistuttavia  Heirolin 
valkoisia kantikkaita lautasia. Ajattelin, että niistä on moneen käyttöön.
Uunigratiineihin, salaattiin, tarjoiluun ja tietysti ruuantarjoiluun lautasina.
Nyt kokeilin näitä lautasina ensimmäistä kertaa. Toimii hyvin.
 Puristekristallilaseista maistuu pelkkä vesi ja omenamehu vielä paremmalta. Ulkonäöllä on väliä.
Kattaus on nyt mustavalkoista eikä syyttä, värikäs ruoka pääsee oikeuksiinsa.
Aterimet ovat  Hackmannin, nimeä en muista. Jos joku muistaa vinkatkaa.

 Vihreä salaatti
Pehmeää friseetä, jääfriseetä, lehtikaalia, suolaa, sitruunamehua,
oliiviöljyä ja kurkkua.
Lehtipihvit
Naudanlihapihvit ohuiksi leikattuna, mausteina suola, mustapippurirouhe,
cajunmauste ja paprika. Voita ja rypsiöljyä.
Paistetaan kuumalla pannulla hiljaisessa kuumassa voissa molemmin puolin
puoli minuuttia per puoli.
Smetanakastike mausteet mustapippurilla ja suolalla
Uunisipuli haudutetaan uunissa yhdessä bataatin kera.
Uunibataatti
Pesty ja halkaistu bataatti, leikattu ristikuvio ja  alapuolelta pala pois.
Päälle rypsiöljyä ja mausteina, suola, mustapippuri, paprika

Kannattaa kokeilla tätä kokonaisuutta.