Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tortillat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tortillat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

Täytetyt tortillat

 Helppoa ja nopeaa oli tänään ruuanlaitto.
Valmiit tortillalätyskät ostin kaupasta. Ne oli tehty Ruotsissa.
Toivoisin, että Suomessakin tehtäisiin tortilloja ja spelttijauhoista.

Valmistin sekä jauhelihatäytteen että kasvistäytteen.

Jauhelihatäyte kolmeen tortillaan

1 salottisipuli pienittynä, 1/2 suippopaprika pienittynä
200 g naudan jauhelihaa 10% rasvaa
Mausteet; cajun, chilipippuri, savupaprika, maustepippuri ja suola
rypsiöljyä kuullottamiseen ja paistamiseen
Kuullota salottisipulisilppu, mausta suolalla, lisää paprika.
Jatka kuullottamista n  5 minuuttia.
Ruskista jauheliha  ja mausta se.
Yhdistä täyteainekset. Täytä tortillat. Laita uunivuokaan.
 
Kesäkurpitsa-paprikatäyte kahteen tortillaan 

1 valkosipulinkynsi raastettuna
1/2 kesäkurpitsa lastuina, 1 pienehkö suippopaprika pienittynä
suolaa ja mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen
Vedä kesäkurpitsa juustohöylällä siivuiksi, pilko lastuiksi.
Kuutioi paprika. Kuullota valkosipuliraaste ja lisää
kesäkurpitsa ja paprika. Mausta ja jatka paistamista, kunnes
kesäkurpitsa on sopivan pehmeää.
Täytä tortillat. Laita uunivuokaan.

Ripottele vuokaan juustoraastetta, Paista 200-asteessa, kunnes juusto on sulanut

torstai 29. maaliskuuta 2012

Jauhelihaburrito

Usein silmäilin tortillahyllyjä kaupassa, mutta aina kuljin ohi.  Nyt oli se päivä, kun pysähdyin hyllyille ja tutustuin tarjontaan.  Valikoimaa oli riittävästi, ensin ajattelin maissitortilloja, päädyin kuitenkin perinteisiin, originaaleihin (kuten paketissa kerrottiin)   Santa Marian vehnäjauhotortilloihin. Lisäsin mukaan vielä Burrito spice mixin eli maustepussin.
Jauhelihaksi valikoin sikanautaa, vaikka nauta olisi ollut oikeaoppisempaa. Ajattelin kai mehukkuutta ja osuin siinä oikeaan, mielestäni. Jotenkin mieleeni juolahti vielä kurkkusalaatti, otin Felixin amerikkalaista kurkkusalaattia. 
Yllätyin positiivisesti tämän ruuan suhteen, maukasta ja mehevää. Tätä tehdään vastakin.

Jauhelihaburrito

400 g sikanautajauhelihaa
rypsiöljyä
1 punainen paprika kuutioina
1 ps burrito spice mix mausteseosta
Levite
1 1/2 dl ranskankermaa
3-4 rkl amerikkalaista kurkkusalaattia
Kerälehtisalaattia ja tuoretta kurkkua
5- 6 kpl tortilloja koko medium
Kypsennä jauheliha  rypsiöljyssä. Kuutioi paprika, lisää se ja maustepussin sisältö pannulle jauhelihan joukkoon ja kypsennä  muutama minuutti.
Sekoita levitteen ainekset. Kypsennä tortillat mikrossa pakkauksen ohjeen mukaan. Pistele reiät pakkauspussiin ja kuumenna täydellä teholla 60 sekuntia.
Kokoa burritot, levitä lehtisalaatti, levite, jauhelihaseos ja lisää tuoretta kurkkua. Nauti.

maanantai 4. elokuuta 2008

Maanantairuokaa

Viikonlopun jälkeen maanantai on usein päivä, jolloin katetaan viikonlopulta jäänyttä ruokaa.
Näin tein tänä maanantaina. Tortilloja, kinkkua, kieltä, oliiveja, fetajuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkua, tomaattia, tuorejuustoa...... banaania. Salaattikerän ostin, koska se pitää olla aina tuoretta.
Ensin tein fetasalaatin

Revin pehmeää lehtisalaattia kulhoon, kuorin kurkun, puolitin, poistin siemenet ja leikkasin viipaleet salaattiin. Aurinkokuivattua tomaattia oli jäänyt purkkin, napsin ne pieniksi palasiksi ja lisäsin salaattiin ja vielä pilkotut fetakuutiot ja purkkiin jääneet oliivit. Ripaus pilkottua kesäsipulia vielä joukkoon. Sekoitin tilkan oliiviöljyä, omenviinietikkaa, mustapippuria ja sokeria
kastikkeeksi ja lorautin sen salaatille. Kevyt kiepsautus ja siinä se on valmiina.

Niin ja pienestä ryytimaalaatikostani napsaisin muutaman rucolan ja kanelibasilikanlehden salaattiin syötäviksi koristeiksi.

Tortillat olin ostanut hätävaraksi kaappiin. Päätin käyttää ne nyt salaattiaterialle. Sekoitin levitteen tämän ohjeen mukaan. Viipaloin keitettyä kieltä ohuina siivuina ja suolakurkkua tortilalle. Ja rullasin kääröksi. Samoin rullasin tortillojen uumeniin savukinkkua ja tomaattikuutioita. Juomana raikasta limejuomaa jääpalojen kera.

Banaani, suklaarouhe, kaneli ja notkisteena tuorejuustoa olivat makeiden tortillojen täytteenä. Ne maistuivat kahvin kera jälkiruokana.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Täytetyt tortillarullat

Olin ostanut tortilloja jo viikonlopuksi ajatuksena valmistaa niistä kesäillan kevyttä syötävää. Olivat sitten jääneet tekemättä, mutta nyt niille löytyi käyttöä. Tein sekä suolaisia että makeita täytettyjä tortilloja. Suolaiset syntyivät helposti ilman uunia ja liettä, mutta makeat kävivät hetken uunissa.

Tortillat kinkkutäytteellä

Maustamatonta tuorejuustoa, dijon-hunajasinappia, mustapippuria ja chilijauhetta. Ainekset sekoitetaan ja levite notkistetaan kermatilkalla. Tarkista sopiva täytteen voimakkuus.
Tortilloille levitetään kauttaaltaan täyte ohuelti, päälle lehtisalaattia, Korpelan ohuita savukinkkuviipaleita (2), pilkottuja vihreitä oliiveja, pilkottua suolakurkkua, ohuita tomaattiviipaleita. Kääritään tiukalle rullalle. Nautitaan.
Kinkun tilalle voit kääriä myös juustoa, kalkkunaa tai erilaisia kasviksia. Jo ruokapöydässä sain vierailta kiittävän palautteen maukkaista tortilloista.

Tortillat banaanitäytteellä
Tämä on mukaeltu Matleena Lahden ohjeesta.

Täytteeksi neljälle tortillakiekolle 2 banaania, 3 rkl tuorejuustoa, 3 rkl murskattua maitosuklaata, ripaus kanelia. Murskaa banaanit haarukalla, sekoita joukkoon tuorejuusto, suklaamurska ja kaneli. Levitä tahna tortilloille ja rullaa napakoiksi kääröiksi.
Sulata rullien voiteluun 0,5 dl voita ja sekoita 3 rkl fariinisokeria. Voitele tortillat voisulalla ja paista 225-asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea. Paistoin myös muutaman banaanipuolikkaan nautittavaksi tortillojen kanssa. Tarjoile täyteyt tortillat jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Meillä tarjottiin vaniljakastikkeen kera.

Makea tortillajälkkäri sai myös kiitosta. Luulen, että meillä tulee jatkossakin olemaan tortilloja eri täytteillä ruokapöydässä. Olivat ne niin hyviä. Täyteversioita löytyy rajana on vain mielikuvitus.