Risoton tekemisessä on oma tekniikkansa, jota kannattaa noudattaa. Näin saadaan aikaiseksi pehmeä ja suussasulava lopputulos. Ensimmäinen tehtävä on keittää liemi kiehuvaksi, sitä tarvitaan risottoon koko kypsentämisprosessin ajan. Toinen seikka on se, että puolituntisen ajan on sitouduttava olemaan risoton äärellä koko ajan hämmentäen ja lientä lisäten.
Sienisipulirisotto

Sekoita
litraan vettä yksi vähärasvainen
kasvisliemikuutio ja kuumenna se poreilevaksi. Koska nyt on arki, en käyttänyt valkoviiniä, joka sekin sopii liemeen.
Kuori ja silppua kaksi
kesäsipulia. Pane kasariin tilkka rypsiöljyä ja kuullota sipulisilppua pari minuuttia. Lisää 3 dl
pitkäjyväistä riisiä, sekoita minuutin ajan. Lisää kasvislientä riisin joukkoon desi kerrallaan sekoittaen. Lisää aina kun riisi on imenyt nesteen. Jatka tätä niin kauan kunnes risotto on kypsää. Yleensä liemi on myös siinä vaiheessa loppunut.
Mausta risotto
mustapippurilla. Tarkista maku ja lisää gourmet- eli
sormisuolaa tarvittava määrä. Lisää joukkoon vajaa purkillinen ranskankermaa ja sekoita. Käytin juuston asemasta
ranskankermaa, kun sitä sattui olemaan jääkaapissa. Se sopi mainiosti.
Samanaikaisesti risoton kypsentämisen aikana kypsennä pilkotut
herkkusienet vähässä kasvisöljytilkassa pannulla. Kun rasvaa ei ole nimeksikään, sienten neste kuivuu nopeasti ja sienet jäävät napsakoiksi. Mausta sienet
mustapippurilla ja yrttisuolalla.
Sekoita kypsät sienet risoton joukkoon. Risottosi on nyt valmis nautittavaksi. Se on mehukasta, täyteläistä ja erittäin hyvää.
Kaalisalaatti
Sekoitin
valkokaalisalaatin, jota sopii nauttia ennen risottoa että risoton kera. Pieneksi silputtu kaali sai seurakseen kuorittuja
kurkkukuutioita, joista en poistanut siemeniä niiden vetisyyden takia. Ne saivat olla mehustamassa salaattia.
Tomaattiviipaleet sopivat myös mehustamaan salaattia.
Lämmin hedelmäsalaatti jälkiruuaksi

Tämä on helppo ja nopea jälkiruoka. Määrät voit laskea syöjien mukaan.
Kuori
omenat, poista siemenkota ja kuutioi omenat. Kuori mehukkaat klementtiinit ja kuutioi myös ne. Paahda omenakuutiot rasvattomalla pannulla al denteksi ja lisää niille reilusti
kanelia.
Lisää joukkoon
klementtiinikuutiot ja suikaloi mukaan kuivattuja
luumuja. Kuumenna hetki.
Tarjoile salaatti heti lämpimänä kylmän
vaniljakastikkeen kera. Vaniljakastikkeeni on Flora Vanillaa.
Vaikka salaatissa ei ole käytetty ripaustakaan sokeria, se on makea. Täyteläinen klementtiini lämmetessään vapauttaa herkullisen makean makunsa salaattiin Tämä jälkiruoka on hyvää.