torstai 27. marraskuuta 2008

Savulohilaatikko

Maailmassa on mahdottoman paljon hyviä ruokaohjeita. Tänään toteutin ensimmäistä kertaa uuden ruokalajin. Töissä joskus lueskelen netin ruokaohjeita. Kun luin tämän Makuja-sivustolta olin varma, että tämän täytyy olla erinomaisen hyvää. Eikä intuitioni pettänyt. Tätä valmistetaan useammankin kerran.

Savulohilaatikko

1 litra keitettyä riisiä
500 g lämminsavulohta
100 g kylmäsavulohta
1 sipuli
nippu tilliä
mustapippuria
4 dl ruokakermaa
25 g voita

Paloittele lohet. Leikkaa sipuli ja tilli hakkeeksi.
Voitele uunivuoka ja lusikoi puolet riisistä vuokaan.
Ripottele tilli- ja sipulihake riisin päälle.
Levitä lämminsavulohipalat vuokaan ja päällimmäiseksi kylmäsavulohi.

Mausta mustapippurilla. Peitä lopulla riisillä. Kaada päälle ruokakerma. Levitä pinnalle pieniä voinokareita. Kypsennä 180-asteessa uunin keskiosassa puolesta tunnista vajaaseen tuntiin.

Tarjoa lohilaatikko raikkaan salaatin kera.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Artisokkasalaatti ja mansikoita

Aamulla katselin MTV3:n Makuja-ruokaohjelman Henrin salaatintekoa. Kaikki mitä tämä ruokamestari tekee näyttää herkulliselta. Tämä salaatti valmistui myös nopeasti.Valmistin salaatin päivälliseksi. Jälkiruokaakaan en unohtanut. Hyvän salaatin jälkeen kannattaa nauttia aina jälkkäriä. Hieman soveltelin eli tein salaatin muistinvaraisesti.

Artisokkasalaatti ja paahtoleipää

Puolikas kurkku kuorittuna ja kuutioituna
Purkki artisokansydämiä suolaliemessä lohkottuina
4 pienehköä kotimaista tomaattia palottuna
10 kivetöntä vihreää oliivia puolitettuna
1 punasipuli silputtuna

Ainekset pienitään kulhoon, päälle ripotellaan Maldon suolaa ja jauhetaan mustapippuria. Pirskotellaan hyvää neitsytoliiviöljyä ja ripaukset punaista balsamicoa. Sekoitetaan ja ainekset nostetaan tarjoiluastiaan. Päälle revitään pehmeälehtistä salaattia.






Paahtoleiväksi käytin vaaleaa vuokaleipää. Viipaleille vuohenjuustokiekkoja ja ripaus hunajaa ja osan leivistä sivelin valkosipulilla ja oliiviöljyllä päälle abbenzeller-juustoraastetta.
Paahdoin uunin grillissä 250-asteessa ja epäonnekseni hieman liian pitkään, 2-3 minuuttia olisi riittänyt.
Salaatit ovat suosikkiruokaamme. Tämä salaatti oli hyvää, säilötty artisokka sopii salaattiin erittäin hyvin.


Mansikat rahkakastikkeessa


Sulata pakastemansikat microssa, saavat jäädä hieman kohmeisiksi.
Sekoita vaniljarahka sileäksi ja lisää joukkoon Flora-vaniljakastiketta. Vatkaa kuohkeaksi.
Nosta mansikat annoslautasille. Aseta vaniljarahkakastike mansikoiden vierelle. Nauti.

Jauhelihakeitto

Tavallista arkiruokaa syödään tietysti arkena. Keitto sopii juuri nyt hyvin, kun ulkona on myllertänyt viima ja lunta on saatu, onneksi. Koko maisema on nyt kauniin valoisa ja valkoinen.
Kun mies meillä kokkaa keittiössä on odotettavissa näitä klassikoita, niin nytkin.

Jauhelihakeitto

1,5 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
8-10 perunaa
400 g paistijauhelihaa
1 sipuli
10 maustepippuria
2 laakerinlehteä
1 ps keittojuureksia
Maldon suolaa
persiljaa

Kuori ja lohko perunat ja laita kiehumaan kasvisliemeen. Lisää joukkoon kuullotettu sipulisilppu, ruskistettu jauheliha. Lisää maustepippurit ja laakerinlehti. Anna kiehua kunnes perunat ovat melkein kypsiä.

Lisää joukkoon keittojuurekset ja kiehuta muutamia minuutteja. Tarkista maku ja lisää suola.
Ripottele päälle tuoretta persiljaa, tätä ei nyt meillä ollut. Nauti keitto ruisleivän kera.
Jauhelihan voi korvata soijarouheella, niin keitosta tulee kasvisversio.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Pasta tomaattikastikkeella

Viikonlopun matkalta palasimme tänään iltapäivällä. Päivällinen piti loihtia kaapista löytyvistä aineksista.Nopeus oli myös valttia pitkän ajomatkan jälkeen ruuanlaitossa. Joten pasta sopi nyt.

Pasta tomaattikastikkeella

3 rkl extra-neitsytoliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 punainen chili paloina, siemenet poistettuna
1 tlk (400g) säilöttyjä tomaatteja
kuivattua basilikaa
2 tl sokeria
suolaa, mustapippuria
400 g fusillipastaa
3-4 dl vastaraastettua appenzeller-juustoa







Laita kuumalle pannulle oliiviöljy, aseta levy asentoon 7. Lisää pannulle murskattu valkosipuli ja chilipalat. Ruskista ne kevyesti. Poista valkosipuli ja chili pannulta, lisää säilyketomaatit, basilika, sokeri, Maldon-suola ja mustapippuri. Hauduttele kastiketta 15 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Keitä sillä aikaa pasta al denteksi. Valuta pasta ja sekoita kastike joukkoon. Tämä pasta vaatii voimakkaan juuston. Raasta annoksien päälle reilusti appenzeller-juustoa. Parmesaanikin sopii hyvin, mutta valitsin tähän pastaan appenzellerin.

torstai 20. marraskuuta 2008

Possun sisäfilee luumutäytteellä

Jokunen aika sitten tein luumutäytteistä possun sisäfileruokaa. Pitemmittä puheitta kertomus valmistusprosessista kuuluu näin.

Possun sisäfilee luumutäytteellä

Poista sisäfileestä kalvot. Halkaise filee levyksi, älä vedä veitsellä kahtia.
Liota luumuja puolisen tuntia vedessä.
Viipaloi luumut ja aseta ne fileen päälle. Rullaa filee rullaksi ja sulje hammastikuilla.
Ruskista rulla joka puolelta kuumassa pannussa öljytilkassa.
Mausta suolalla, viher- ja mustapippurilla ja paprikajauheella.
Aseta rulla uunivuokaan, kaada tilkka vetää vuokaan. Peitä se foliolla.
Kypsennä 160-asteessa noin 20 minuuttia.
Anna kypsän fileen vetäytyä foliossa 10 minuuttia. Poista tikut. Leikkaa viipaleiksi.

Valmista kastike siivilöimällä sekä pannun huuhdeliemi että vuokaan kertynyt neste.
Suurusta maizenalla ja lisää Creme Bonjouria, mausta sinapilla, paprikalla ja mustapippurilla.

Tarjosin possunfileen seuraksi perunasosetta, tomaatti-sipulisalaattia ja vihreää salaattia.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Vuohenjuusto-viikunapizza

Innostuin tekemään pizzaa Appelsiineja ja hunajaa blogin Yaelian ohjeen mukaan. Pizza vaikutti erilaiselta ja herkulliselta. Valmistuu nopeasti. Taikina tehdään edellisenä päivänä ja itse syöntipäiväksi jää vain pohjien leivonta ja täyttö sekä paistaminen. Seuraavalla kerralla lisään hieman suolaa ja mausteiksi neilikkaa ja basilikaa.

Vuohenjuusto-viikunapizza

Pizzapohja a la Peter Reinhart
(3 pizzaa)

5 1/3 dl vehnäjauhoja
vajaa tl suolaa
vajaa tl kuivahiivaa
noin ½ dl oliiviöljyä (tämän voi jättää pois jos haluaa, silloin tulos on kuivempi pizzapohja)
2.1 dl jääkylmää vettä

Täyte

2 sipulia+2 rkl öljyä+1 rkl balsamietikkaa+½ rkl sokeria
4-5 viikunaa ohuina paloina
½ chevre juustotanko paloiksi viipaloituna

Sekoita taikinan kuivat aineet ja lisää nesteet. Vaivaa seitsemän minuuttia. Pyöritä taikina annospalloksi, voitele öljyllä, ripota pintaan vehnäjauhoja. Laita jääkaappiin ja/tai pakastimeen.

Ota taikina jääkaapista kaksi tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön. Kauli taikina halutuksi ja aseta leivinpaperille pellille, ripottele alle mannaryynejä. Voitele pohjat oliiviöljyllä.
Asettele pohjalle pannulla kuullotettu karamellisoitunut sipuliseos. Viipaloi päälle viikunat ohuina paloina. Asettele lopuksi vuohenjuustoviipaleet päälle. Paista 250 asteessa n 8 minuuttia.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Feta-pinaattiohukaiset

En ole aikaisemmin valmistanut pinaatista mitään, en edes ohukaisia. Kun luin Pippurimyllyn Sannan ohukaisohjeen, halusin kokeilla tätä pinaattiruokaa. Ohje oli hyvä ja pinaattiletut maistuivat. Ohukaisten seurana tarjosin raejuustoa ja vihreää salaattia, jota ryydittivät mustat oliivit.

Feta-pinaattiohukaiset

150 g (1 pss) pakastepinaattia
100 g fetajuustoa
2 munaa
1,5 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan
hiukan basilikaa (kuivattu käy hyvin)

Sulata pinaatti ja siivilöi neste pois. Sekoita joukkoon hienoksi murennettu feta, munat, maito, jauhot ja mausteet. Paista tavallisten lettujen tapaan
ohukaispannulla tai tavallisella pannulla. Aineksista saa tehtyä noin 16 pikkulettua.

Kiitos Sanna ohjeestasi.
Pinaatista valmistetaan jatkossakin ruokaa täällä Kotona-keittiössä.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Fetasalaatti

Lauantailta jääneet maukkaat broilerin leikkeet syötiin tänään. Muuntelemalla ja lisäämällä saa jääkaappiin säilötyistä ruuista taas maistuvia ja erilaisia. Jälkiruokakin täydensi osuvasti ateriaa.
Leikkeiden seuraksi keitin riisiä ja sekoitin fetasalaatin.

Fetasalaatti

Pehmeälehtistä keräsalaattia revittynä
Kesäkurpitsaa pilkottuna
Viher-mustapippuria jauhettuna
Ripaus neitsytoliiviöljyä sekoitetaan salaattiin
Punaista paprikaa suikaleina
Fetajuustoa paloina
Mustia oliiveja









Jälkiruoka oli hyvää ja nopeaa. Mövenpick Sveitsistä valmistaa hyviä jogurtteja ellei jopa parhaita mitä markkinoilla on. Ostin tarjouksesta 99 senttiä purkki. Miksei se muuten voi olla 1 euro, kun kuitenkin se pyöristyy kassakoneessa ylöspäin. Joskus tulee ajatelleeksi, että meitä kuluttajia pidetään ihan höpsöinä, kun tipautetaan sentti hinnasta ja saadaan viimeiseksi numeroksi yhdeksikkö.
Tämä jogurtti sisälsi 20% hedelmävalmistetta, josta 14% persikka-passionhedelmää, maitoa, sokeria, hapatetta, rasvatonta maitojauhetta, stabilointiainetta ja maitoproteiinia.
100 grammassa on 166 kilokaloria, purkissa oli 150g ja kaloreita 250. Kyllä tätä jogurttia kannattaa silloin tällöin syödä jälkkärinä.

lauantai 15. marraskuuta 2008

Broileria ja punajuuripaistosta

Broilerista on tullut jo perheemme vakioherkku. Vai johtuuko tämä MTV3:N Makuja-aamun Henristä. Luulen niin. On ilo katsella Henrin rauhallisia ja täsmällisiä otteita ruuanvalmistuksessa. Kaikki näyttää aina onnistuvan herkullisesti.
Eilen hän teki tätä ruokaa, jota nyt valmistin täällä kotikeittiössä.

Kuorrutettu broileri ja punajuuripaistos

4 broilerin rintaleikettä
1 paketti perinteistä Valion kotijuustoa
2 rkl valmista punaista pestoa
400 g kuorittua keitettyä punajuurta
1 sipuli
2 tl kaprista
5 lehteä salviaa (jätin pois)
rypsiöljyä ja 1 rkl voita
1 sitruuna

Paista broileriin kaunis väri kuumalla pannulla. Aseta leikkeet uunivuokaan ja mausta suolalla ja pippuri-sekoituksella (rose,valko,musta). Leikkaa kotijuusto viipaleiksi ja aseta viipaleet leikkeiden päälle.


Sivele juuston pintaan punaista pestokastiketta. Paista 190-asteessa kymmenisen minuuttia.

Keitä pestyt punajuuret kypsiksi. Kuori kun ovat hieman jäähtyneet ja kuutioi ne. Kuori sipuli ja hienonna se. Paista punajuuri ja sipuli voissa pannulla kovalla lämmöllä muutama minuutti.
Vähennä lämpöä ja lisää kaprikset ja hienonnettu salvia. Mausta lopuksi sitruunanmehutilkalla sekä suolalla ja mustapippurilla.

Jälkiruoka oli yksinkertaista ja nopeaa. Myös gluteenitonta.

Helmipuuro ja mansikat

8 dl täysmaitoa (ei ota pohjaan teräskattilassa)
2 dl helmisuurimoita
1 tl suolaa, vaniljasokeria
nokare voita
Sulata voi kattilassa. Kaada täysmaito kattilaan ja kiehauta. Sirottele joukkoon helmiryynit. Kypsennä 8 minuuttia. Mausta vaniljasokerilla ja suolalla. Annostele jälkiruokamaljoihin.
Tarjoa jäähtyneenä mansikoiden kera.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Uunimakkaraa

Tänään oli todellista perjantai-illan huumaa. Ei kovin terveellistä ja vähäkalorista, mutta hyvistä raaka-aineista tehty ruoka on terveellistä ellei sitä syö liikaa. Näin yksinkertaistaen tyynnyttelen omatuntoni ääntä. Muuten minusta suomalainen lenkkimakkara on maailman parasta makkaraa.

Uunimakkaraa uuniperunoilla

Tämä syntyi hetkessä. Nopeus on joskus valttia.
Aseta Atrian Herkkulenkki voidellun uunivuuan pohjalle. Viillä lenkki puolittain auki. Aseta juustoviipaleita viiltoihin. Tähän voi käyttää sen juustokannikan, joka on jäänyt jääkaappiin.
Pese ja lohko perunat noin neljään-kuuteen osaan. Ripottele perunalohkojen pinnalle valkosipulimurskaa, valkopippuria, maldonsuolaa ja paprikajauhetta ja lopuksi oliiviöljyä.
Laita vuoka n 180-asteiseen uuniin ja anna kypsyä kunnes perunalohkot ovat pehmeitä.




Nauti uunimakkara ja perunat suolakurkun, tomaattien ja oliivien kera. Älä unohda hyvää dijon-sinappia.
Juomana riitti kylmä vesi.

Kasvissyöjät eivät makkarasta piittaa, mutta uunissa kypsyvät kasvikset tosi mehukkaiksi ja
niistä voisi valmistaa "uunimakkaraa" ilman makkaraa.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Broileria kreikkalaisittain

Broileri on kevyttä ja ainakin meillä maistuvaa ruokaa. Sitä voi valmistaa lukemattomin eri variaatioin. Aamulla luin Arlan reseptin nettisivuilta ja se sytytti heti. Valmistin heti jo tänään tätä hieman erilaista, mutta hyvää broileriruokaa. En valinnut lisäkkeeksi riisiä, vaan kukkakaalia ja bataattia.

Broileria kreikkalaisittain

4 broilerin maustamatonta rintafilettä
öljyä paistamiseen
suolaa, valkopippuria
2 valkosipulinkynttä puristettuna
2 dl kanalientä
100 g Arla Apetina fetajuustoa kuutioina
2 tl oreganoa
2 tl soijakastiketta
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl ruuanvalmistusjogurttia
10 mustaa oliivia, tuoretta persiljaa






Ruskista rintafileet öljyssä laakeassa kasarissa. Mausta suolalla ja rouhitulla valkopippurilla.
Lisää murskattua valkosipulia ja kuullota hetki. Lisää kanaliemi, fetajuusto, oregano ja soijakastike. Sekoita jauhot jogurttiin ja lisää seos kasariin. Kypsennä 10 minuuttia. Koristele persiljalla ja oliiveilla.
Tarjosin broilerin lisukkeina höyrytettyä kukkakaalia ja keitettyjä bataattitikkuja.


Tätä piparkakkukuusta ei meillä ollut vielä. Kuva on Martha Stewartin sivuilta.
Kysyn mielipiteitänne piparikuusen kokoamiseen. Mitä laittaisitte kerrosten väliin.
Toivottavasti saan vastauksia. Kiitos jo etukäteen niistä.
Tämä sopisi joulun jälkiruoka- tai kahvipöytään.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Juustokakku

Juustokakku syntyy nopeasti ja sen voi inspiroida samalla kun aineita sekoittaa. Siksi valitsinkin juustokakun sunnuntaiksi. En ole erinomainen kakkujen koristelijatyyppi. Toteutan koristelemisen ronskilla meiningillä ilman pursotuksia ja piperryksiä. Eikös se ole maku tärkeämpi kuin ulkonäkö. Sanotaan myös, että moni kakku päältä kaunis, mutta silppua sisältä. Tähän minä uskon aina silloin, kun aloitan kakun tekemisen. Sunnuntaiksi eli isänpäiväksi syntyi tämä juustokakku, joka ei ole liian makea.

Juustokakku persikoilla

Pohja
200 g piparkakkuja, käytin rapeita Anna`s piparkakkuja
75 g margariinia

Täyte
6 liivatelehteä
1 prk vaniljarahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa esim Viola
vajaa 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
0,5 sitruunan mehu

Pinnalle
1 prk viipaloituja säilykepersikoita
piparkakkupuolikkaita

Jauha piparkakut hienoksi jauheeksi. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle. Valmista täyte.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita rahkaan tuorejuusto ja sokerit. Vaahdota kerma ja lisää se vatkaten rahka-juustoseokseen. Purista sitruunamehu ja kuumenna kiehuvaksi. Purista vesi liivatelehdistä ja liuota ne kuumaan sitruunamehuun. Vatkaa liivateseos täytteen joukkoon. Levitä täyte piparipohjan päälle ja anna hyytyä peitettynä kylmässä seuraavaan päivään.

Valuta persikkaviipaleet tölkistä ja asettele ne juustokakun pinnalle ennen tarjoilua. Lisää päälle piparkakkuja, joita voi murentaa annospalan päälle. Nauti jälkiruokana tai kahvin kera.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Nieriää uunissa

Lauantaina ennen pippuroitua omenajälkiruokaa syötiin uunissa paistettua nieriää. Tämä ranskalainen nieriä oli valmiiksi fileoitua, joten piti vain miettiä miten sen kypsennän ja päädyin uunikypsennykseen.

Nieriäfileet uunissa

Voitele uunivuoka. Pyyhi fileet talouspaperilla ja aseta vuokaan nahkapuoli alaspäin.
Purista fileille sitruunamehua. Mausta valko- ja mustapippuriripauksella. Ripottele pinnalle Maldon-suolaa. Levitä pinnalle Creme Bonjour tatti-herkkusienijuustoa.
Kypsennä uunin keskitasolla 200-asteessa noin 15 minuuttia.










Tarjosin maukkaiden nieriäfileiden kanssa keitettyä perunaa, sipulisalaattia ja vihreää kurpitsa- lehtisalaattia.
Juuston hento sienen maku sopi hyvin tälle kalalle.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Pippurilla maustetut uuniomenat

Tänään oli kalaa, nieriää, pääruokana, mutta kerron nyt jälkiruuasta, myöhemmin kalaruuasta.
Minulla on muutama Tina Nordströmin keittokirja ja olin aikoinaan tämän tv-kokin kokkausohjelmien uskollinen katsoja. Selailin herkullisia ohjeita ja pysähdyin näiden uuniomenoiden kohdalle. En ole aikaisemmin valmistanut näitä ja nytkin muuntelin hieman ohjetta. Omenamehua minulla ei ollut, joten puristin mehun appelsiineista, hieman sitruunamehua joukkoon.

Pippurilla maustetut uuniomenat
4 kiinteää hapanta omenaa
100 g huoneenlämpöistä voita
1 1/4 dl sokeria, laitoin vajaa desin
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl kokonaisia rosepippureita, murskasin musta-, rose- ja viherpippuria
1 vaniljatanko, käytin 2 tl vaniljasokeria
3 dl omenamehua, käytin kahden appelsiinin ja puolikkaan sitruunan mehut + hieman vettä





Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen ja työnnä uuniin valurautapannu. Kuumenna pannu todella hyvin. Kuori omenat ja voitele ne voilla. Pyörittele ne sokerissa ja nosta kuumaan valurautapannuun. Työnnä pannu uuniin ja paista omenoita 10 minuuttia.
Murskaa pippuriseos (musta-, viher- ja rose) morttelissa. Kaada vaniljalla maustettu appelsiinimehu omenoille, (jos käytätä vaniljatankoja, nosta puolikkaat omenoiden päälle). Ripottele päälle pippurimurska. Paista omenoita vielä 15-20 minuuttia. Valele niitä paiston aikana useita kertoja liemellä. Testaa kypsyys tikulla.







Tarjosin omenat mascarpone-tomusokerivaahdon kera. Kaada omenoiden päälle lämmin appelsiini(omena)liemi.
Lämpimät omenat voi tarjota myös vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.
Luulen, että mascarponevaahto on noista lisukkeista paras näiden uuniomenoiden seuralainen. Tomusokerilla makeutettuna se sopii hyvin mausteisten omenien kanssa.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Tomaatti-tortellinikeitto

Taas toteutin Kodin Kuvalehden reseptin, kuulosti niin hyvältä. Tosin hieman muutin ohjetta ja maustoin vähän reippaammin. Mausteinen keitto sopikin hyvin sekä värin että aurinkoisuutensa perusteella tähän harmaaseen marraskuun päivään. Nopea ja helppo keitto. Käytin tuoreita tortellineja, kypsymisaika 3,5 minuuttia.

Tomaatti-tortellinikeitto

1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 prk (375g) paseerattua tomaattia, käytin kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa, tomaattimurskakin käy
6 dl vettä
puolikas lihaliemikuutio, kasvisliemikuutiokin käy
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl kuivattua timjamia
3 rkl tomaattisosetta, käytin tomaattipyrettä 2 rkl
rouhittua mustapippuria

2 dl juusto- tai lihatäytteisiä tortellineja
3 rkl Creme Bonjour- tatti-herkkusienijuustoa, tämä oli oma lisäykseni ja sopi hyvin taittamaan tomaatin makua.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota kevyesti kattilassa. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet.
Hauduta muutama minuutti. Koska käytin säilöttyjä tomaatteja, sekoitin tehosekoittajalla sileäksi. Lisää joukkoon tortellinit ja anna niiden kypsyä 3,5 minuuttia. Kypsennä kuivattuja 15 min. Lisää creme bonjour, sekoita ja anna sulaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

torstai 6. marraskuuta 2008

Yrtti-punajuuripasta

Kodin Kuvalehdessä oli herkulliselta kuulostava pastaohje. Punajuuri on mielestäni maukas juures. Tosin mielipiteet jakautuvat, osa ei voi sietää punajuuriruokia. Meillä maistuvat punajuuriruuat.

Yrtti-punajuuripasta

4 kokonaista punajuurta
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä2 dl ruokakermaa
1 tl kuivattua timjamia tai salviaa
1 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kasarissa. Lisää punajuuriraaste ja valkosipulit. Paista välillä sekoittaen, kunnes punajuuri on kypsää, 5-10 minuuttia. Lisää raasteen joukkoon kerma ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä vielä hetki.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja sekoita punajuurikastikkeen joukkoon.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kinkkukiusaus


Kun tulin töistä minua odotti jo eteisessä ihana ruuan tuoksu. Uunissa paloi valo ja siellä muhi kinkkukiusaus. Helppoa ja hyvää ruokaa puolivalmiista raaka-aineista. Teille kaikille varmasti tuttua ja tavanomaista. Mutta se tunne, kun tulee kotiin ja valmis ruoka odottaa, ei ole mitään tavanomaista. Se on harvinaista herkkua, joka toteutuu silloin tällöin. Kiitos tästä ihanasta herkkuruuasta.




Tältä se herkku näytti ja näin se on syntynyt.
Laita vuokaan kerroksittain peruna-sipulisekoitusta ja kinkkusuikaleita. Lisää vuokaa ruokakermaa. Kypsennä 225-asteessa tunti.

Kiusaukset jatkuivat. Parasta jäätelöä on tällä hetkellä mascarpone-jäätelö. Sitä jälkiruuaksi. Sitä piti ottaa kaksi kertaa. On se vain niin hyvää.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Leipää

Leipää leivon harvoin. Tosin nyt leivoin sämpylöitä, mutta ne ovat vain leivän muodossa. Olivat hiukan nopeampia tehdä.

Sämpylät leivän muodossa

1 1/2 dl kaurahiutaleita
4 dl sämpyläjauhoja, Myllärin Luomu
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 1/2 dl rasvatonta maitoa
1 rkl siirappia
25 g margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kuumenna maito 42-asteiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää maito siirappi ja pehmeä rasva jauhoseoksen joukkoon. Alusta taikina kimmoisaksi. Anna kohota.
Leivo taikinasta pötkylä. Viillä veitsellä viipaleviillot. Kohota. Paista 225-asteessa 12 minuuttia.
Lämmin leipä, jossa voimariini sulaa päällä, on kylmän maidon kanssa yksinkertainen ateria.
Leivästä ei ole enää muruakaan jäljellä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Omenaa mascarponen kera

Jälkiruokana jauhelihapihviaterian jälkeen nautittiin omenakiekkoja mascarbonen kera. Mascarponea jäi eilisestä ja käytin rasian loppuun tänään.

Omenakiekot ja mascarponea

Kuori omenat ja poista siemenkodat omenaporalla. Leikkaa ohuiksi kiekoiksi. Paista voissa pannulla pehmeiksi. Mausta kanelilla.
Sekoita mascarponeen hieman tomusokeria. Vatkaa sileäksi ja tarjoa omenakiekkojen kera.

Perunatimbaali ja jauhelihapihvit

Jauhelihapihvit vähärasvaisesta naudanjauhelihasta on meillä ruokien kärkilistalla. Niitä siis nautittiin tänään. Jauhelihapihvien seuraksi valmistin juusto-perunatimbaalin, jota ei kovin usein tule tehtyä.

Juusto-perunatimbaali

6-8 perunaa
100 g mustaleimajuustoa raasteena
1,5 dl ruokakermaa 10%:sta
timjamia

Keitä kuoritut perunat melkein kypsiksi. Kaada vesi pois ja paloittele hieman jäähtyneet perunat kuutioiksi. Laita takaisin kattilaan, lisää kerma, juustoraaste ja timjami. Hauduta kunnes neste on imeytynyt hieman ja juusto sulanut. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.



Jauhelihapihvit
Vähärasvaista naudanpaistijauhelihaa, kananmunaa, tilkka ruokakermaa, ruiskorppujauhoja, maustepippuria reilusti ja suolaa. Sekoita taikina tasaiseksi ja muodostele pihvit. Paista öljy-voiseoksessa kypsiksi.


Kuullotettu sipulilisäke
Leikkaa keltasipuli ohuiksi renkaiksi ja kuullota kypsäksi voissa.
Salaatti
Pehmeää lehtisalaattia, kuorittua kurkkua, ripaus neitsytoliiviöljyä, päälle Creme Bonjour oliivituorejuustopaloja ja tomaattilohkoja. Bonjourin salaattijuustot ovat hyviä, suosittelen.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Broilerifilettä ja päärynää mascarponella


Marraskuun ensimmäisenä lauantaina oli aikaa ruuanlaittoon. Kevyttä broilerifilettä ilman kermaa uunissa kypsytettyjen kasvisten kera valmistui kyllä helposti, uunissa kuin itsekseen.
Jälkiruuasa oli hivenen kaloreita enemmän, mutta se oli juhlan eli pyhien arvoista.

Broilerifileet tomaatti-munakoisopedillä

5 luumutomaattia puolitettuna
2 pientä munakoisoa puolitettuna
oliiviöljyä, mustapippuria, basilikaa ja Provencen yrttiseosta kuivattuina
4 maustamatonta broilerin rintafilettä
2 rkl voita
1 rkl sitruunamehua
suolaa
Ruuduta munakoison hedelmäliha veitsellä. Pane tomaatti- ja munakoisopuolikkaat uunivuokaan. Valele pinnalle oliiviöljyä ja ripottele päälle mausteet. Paahda vihannekset 180-asteessa 40 minuuttia tai kunnes ovat pehmeitä.



Kuumenna voi ja sitruunamehu pannulla kuumaksi. Pane fileet pannulle ja paista 3-4 minuuttia, kunnes fileet ovat ruskistuneet kunnolla. Ripottele pinnalle hieman sormisuolaa.
Aseta fileet vuokaan tomaattien ja munakoison päälle ja valele sitruunavoi huuhdellen pannulta päälle. Laske uunin lämpö 150-asteeseen ja pane vuoka uuniin 15 minuutiksi.


Nauti valkoviinin ja kevyen vihreän salaatin kera.




Jälkiruuaksi ajattelin ensin persikoita, mutta niitä ei ollutkaan kaupassa, joten vaihdoin päärynään. Se sopi myös oikein hyvin.

Päärynät mascarponen kera

3 päärynää kuorittuna ja viipaloituna
3/4 dl vahvaa vadelma/kirsikkaviiniä, marsala olisi sopinut, mutta Alkossa ei sitä ollut
2 rkl ruokosokeria
2 rkl appelsiinimehua puristettuna hedelmästä
150 g mascarponea
1 1/2 rkl tomusokeria

Sekoita viini, sokeri ja appelsiinimehu keskenään ja vatkaa, kunnes sokeri liukenee. Kaada seos päärynäviipaleiden päälle ja anna mehustua 20 minuuttia.
Pane päärynäviipaleet ja marinadiliemi kuumalle pannulle ja paista käännellen, kunnes päärynäviipaleet ovat pehmeitä.
Sekoita mascarpone ja tomusokeri vatkaten sileäksi.
Aseta päärynäviipaleet lautaselle. Nostele mascarpone viereen lautaselle. Muotoile mascarponeen kolo, johon ripottelet pannulta viini/appelsiini/sokeri-liemen. Nauti.