perjantai 22. tammikuuta 2010

Perunalätyt ja maitokiisseli tuoremarjasoseen kera

Tähteeksi jäänyt perunamuussi oli hyvin tarpeen tänään, kun ei ollut aikaa väsäillä mitään monimutkaista ja aikaaviepää. Siis muussista lättyjä ja nehän maistuivatkin. Jälkiruuan suhteen samoin hyvää ja nopeaa.

Perunalätyt

 
Sekoita muussin joukoon maitotilkka ja kananmunaa. Lisää joukkoon vehnäjauhoja, saat taikinamaisen kokoonpanon. Mausta suolalla, mustapippurilla ja paprikalla. Paista becelillä voidelulla ohukaispannulla  kypsiksi. Tarjoa puolukoiden kera. 







Maitokiisseli ja mansikka-mustaherukkasose


Mittaa 6 dl täysmaitoa ja 4 rkl sokeria kattilaan. Liota 5 rkl Ohrakasta kylmään vesitilkkaan ja lisää se maidon joukkoon. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Keitä 2 minuuttia.
Sulata pakasteesta tuoreet mansikat ja mustaherukat, jätä hieman kohmeisiksi. Soseuta. Tarjoa hieman jäähtyneen  maitokiisselin seurana.

2 kommenttia:

  1. Tuon maitokiisselin olinkin unohtanut. Sanotaan myös kuutamokiisseliksi, muistelen :-)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Anna,
    Samantyyppistä on kuin kuutamokiisseli. Ohrakkaasta tulee vain kauniin sileää.

    Samoin sinulle mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.