perjantai 8. tammikuuta 2010

Höyrytettyä kirjolohta kasvispedillä

Käytin tänään joululahjaksi saamaani silikonista höyrytysvuokaa. Valmistin siinä koko aterian kerralla, alle kasvikset ja päälle kirjolohifileet, kiertoilmauunissa noin 25 minuutissa. Jotenkin tuntui ruuanlaitto kovin nopealta. Ehkä siihen vaikuttivat Apetitin valmiit kasvissuikaleet, joita vain maustoin kotitekoisemman makuisiksi. Ei siis kuorimista ja pilkkomista. Hoyrytettynä kalasta tuli mehevää.. Tätä menetelmää käytän vastaisuudessakin. eri ruokien kohdalla. Jälkkäriksi sopivat  hunajamelonikuutiot jogurtissa.

Höyrytettyä kirjolohta kasvispedillä


500 g kirjolohifilettä
ruususuolaa
mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
1 ps Apetitin kasvissuikaleita
1 iso valkosipulin kynsi
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
ruususuolaa

Leikkaa kirjolohifilee neljään osaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Purista fileille sitruunamehua. Anna marinoitua noin puoli tuntia.  Kaada jäiset kasvissuikaleet höyrystinvuokaan. Purista joukkoon valkosipulinkynsi ja lisää  sopivasti pilkottua aurinkokuivattua tomaattia ja ruususuolaa. Sekoita.
Nosta kasvispedille lohifileet. Peitä kannella. Kypsennä uunin keskitasolla 200-asteessa noin 25 minuuttia.
Paksut fileet voi lohkoa keskeltä puolikkaiksi, kypsyvät tasaisemmin.
Tarjosin aterialla vastapaistettua valkosipulipatonkia ja lisukkeina kirsikkatomaatteja ja viipaloitua kurkkua.


Jälkiruuaksi  kuutioin turkkilaiselle jogurtille hunajamelonia ja lopuksi ripaus juoksevaa hunajaa.

4 kommenttia:

  1. Täällähän olikin "tuttu" ihminen! Kiva, rakastan ruuanlaittoa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marjatta käynnistä. Tervetuloa uudelleen.

    VastaaPoista
  3. Kirjolohin on kyllä hyvää,pitääkin ostaa lohta lähipäivänä,vaikka täällä se on norjalaista lohta,ei kirjolohta.Pidän kyllä kirjolohesta enemmän,koska se on kevyempää.

    VastaaPoista
  4. Yaelian,
    Meillä taas ostetaan enimmäkseen norjalaista merilohta.
    Mutta nyt oli suomalaisen kirjolohen vuoro, kyllä sekin on hyvää. Höyrytys sopi hyvin valmistustavaksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.