tiistai 10. marraskuuta 2009

Vaivattomasti syntynyt risotto

Töiden jälkeen ei paljon ennätä lieden äärellä seisoa.
Risotto on ruoka, jota ei voi jättää yksin, sitä pitää sekoittaa, lisätä vettä ja taas sekoittaa, lisätä vettä. Tarjosin sunnuntailta jääneet possunpihvit ja ajattelin pyöräyttää niiden seuraksi risoton. Heilautin pitkäjyväisen riisin kuitenkin kypsymään kattilaan sen helpomman kaavan mukaan. Eihän pelkkä riisi risoton veroista ole. Päätin hieman oikaista ja tein vaivattomalla tavalla risoton.



Kun riisi oli sopivan kypsää eli vesi imeytynyt kokonaan, maustoin riisin. Tulista chilimaustetta ja kurkumaa, sitä osittain värin takia. Riisi sai hennon keltaisen sävyn ja chilistä oranssin.
Lopuksi sopiva määrä suhteessa riisiin lisäsin ricotta-juustoa sekoittaen sen tasaiseksi riisiin.
Risotto oli hyvää, vaikka en aivan oikeaoppisesti sitä tehnytkään. Ricotassa on rasvaa 9%.

Risottoon voisi lisätä herneitä, aurinkokuivattua tomaattia, sieniä yms. Mausteet voi valita mielialansa tai tarjottavan ruuan mukaan. Oikaisen risoton teossa seuraavallakin kerralla.

2 kommenttia:

  1. Onnistun usein tekemään kuivaa risottoa. Sen syöminen ei ole hauskaa. Pitäisi opetella tekemään sellainen sopivan löysä ja makoisa risotto.
    Ricottajuustokin voisi olla yksi hyvä aines.

    VastaaPoista
  2. Tätä kannattaa kokeilla. Ei vaadi lieden edessä seisomista, syntyy helpolla tavalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.