lauantai 7. marraskuuta 2009

Kevyt kinkkupiiras

Huomenna on isänpäivä, onnittelut kaikille isille. Meillä poiketaan perinteisistä traditioista isän esittämän toivomuksen mukaan. Makeaa ei nyt leivota, ei siis täytekakkuja. Pöydälleni tuotiin lehtileike, se on leikattu HS:n torstain ruokasivuilta. Kevyt kinkkupiiras on isänpäivän toivomus. Tänään sen leivoin ja huomenna se syödään.
Alkuperäisestä ohjeesta olen poikennut vain hieman. Ruokakerma on HS:n ohjeessa 5 %:sta. Juustoraasteeni on polaria ap-ohjeessa kermajuustoa, mutta prosentit ovat samat.
Irtopohjavuokani ei tarvitse leivinpaperia, voitelin keraamisen alustan.

Kevyt kinkkupiiras

Pohja
2 isoa keitettyä perunaa
50 g rasvaa (60%)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
150 g savukinkkua (3%)
1/2 dl pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
2 rkl hienonnettua persiljaa (tai ruohosipulia)
2 dl raastettua polarjuustoa (15%)
2 dl ruokakermaa (10%)
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa, ripaus mustapippuria

Kuori keitetyt perunat ja riko haarukalla hienoksi. Nypi peruna, rasva ja kuivat aineet murumaiseksi ja sekoita taikina tasaiseksi. Voitele irtopohjavuoka (22 cm). Vuoraa vuoka taikinalla. - Minulla on silikonivuoka keraamisella irtopohjalla.
Kuutioi kinkku. Sekoita täyteaineet keskenään silputtu tomaatti ja persilja, juustoraaste ja kinkku ja levitä piiraspohjalle.
Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon kerma ja mausteet. Kaada munaseos piiraspohjalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

3 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. miksi poistit kommenttini? se oli mielestäni ihan asiallinen.

    VastaaPoista
  3. Ei kommentissa ollut mitään asiatonta. Periaatteeni on, että anonyyminä kirjoitetut poistan.

    Jokaisen sanan takana on joku ei anonyymi. Jos ei ole blogia tmv, joissa on rekisteröitynyt nimellä/nimimerkillä, voi aina kirjoittaa kommentin alle nimen.

    Seuraavalla kerralla laita puumerkkisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.