torstai 17. toukokuuta 2012

Grillipihvit ja uunikasvikset

Lihatiskissä oli mehukkaat naudan ulkofileestä leikatut pihvit, joissa oli sopiva marmorointi merkkinä mehevyydestä. Meillä grillattiin pihvit, tosin uunissa, mutta hyvää uunigrillistäkin tulee.
Käytin tänään vain uunia, sillä kypsensin myös kasvikset uunissa. Vaihteeksi otin mukaan varhaiskaalin, sen lohkot kypsyivät muiden mukana eli kukkakaalikukintojen ja perunaviipaleiden.

Grillatut naudan ulkofileepihvit
Uunikasvikset
Smetanakastike
Ota pihvit huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen kypsentämistä. Nuiji niitä kädellä hieman. Valmista mausteseos. Sekoita rypsiöljyyn mustapippuria, chiliä, paprikaa, zest for life-mausteseosta. Sivele mausteseos pihveille ja jätä maustumaan.
Grillasin pihvit mediumeiksi uunigrillissä noin 2 minuuttia per puoli. Lisäsin suolan vasta grillauksen jälkeen.
Varhaiskaalin huuhdoin, puolitin ja lohkoin. 
Kukkakaalin samoin, huuhdoin ja lohkoin kukinnoiksi.
Asettelin kaalit  uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottelin rypsiöljyä ja maustoin , rakuunaa, basilikaa ja suolaa.
Viipaloidut perunat pääsivät myös uunipellille. Ripautin niillekin rypsiöljyä, paprikaa ja suolaa.
Kypsensin uunissa 200-asteessa ja lisäsin kypsennyksen puolivälissä kourallisen silputtua kevätsipulia
Kasvikset olivat kypsiä noin 15 minuutissa.
Lopuksi sekoitin smetanakastikkeen mausteina mustapippuria, paprikaa, ripaus suolaa ja kevätsipulisilppua.
 

3 kommenttia:

  1. Kiitos. Otin vaihteeksi kuvan ennen uuniin lähtöäkin.

    VastaaPoista
  2. Ai, noinkin voi kaalia valmistaa...pitääpä kokeilla varhaiskaalista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.