perjantai 16. lokakuuta 2009

Aamiainen


Tänä aamuna valmistin erilaisen aamiaisen kuin mihin ole tottunut. Monien vuosien jälkeen aamu ilman puuroa. Tein munakokkelia. Etsin mitä sopivaa kaapista löytyi sen seuraksi. Tomaattiviipaleille ripottelin suolaa ja mustapippuria. Sokeria ei passaa unohtaa, se pyöristää tomaatin maun pehmeäksi. Viipaloin suolaisia oliiveja. Sopivatkin hyvin monakokkelin lempeään makuun. Leipänä oli näkkäriä, muuta ei ollut kaapissa. Ohuita kinkkuviipaleita päälle.



Muistelin Välimeren maiden pieniä leipäkauppoja, jotka avasivat ovensa aikaisin aamulla. Niitä oli aina tarvittavan lähellä. Rapeita croisantteja, rapeaa tuoretta leipää ja pieni makea muffinsi kahvin kera. Meillä täällä leipää ja pullia kuljetetaan jopa satoja kilometrejä kauppoihin. Tosin viime vuosina ovat kaupat hankkineet paistouunit ja niissä paistetaan leipomon taikinainen leipä. Ne eivät kuitenkaan maistu ihan samalta kuin etelän pikkuleipomoiden rapeat tuotteet.

2 kommenttia:

  1. Kiva aamiainen vaihteeksi. Täytyy minunkin kokeilla kokkelilla :-)
    Joo, ne aamiaiset vaikkapa Kreikassa olivat itse valittuina ihanan kevyitä, ja maukkaita. Tomaatti! Nam. Ja ne rapeat hiivaleivät? Siitä puheenolleen, aioinkin leipoa tänään hiivaleipää, pitää alkaa tehdä sitä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Samoin sinne ja hyvää alkavaa viikkoa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.