torstai 17. syyskuuta 2009

Suppilovahverokeitto

Tällä viikolla jo toinen keittopäivä. Ensin ajattelin valmistaa suppilovahveroista muhennosta kananmunien kera. Mutta silmiini osui Kotilieden erittäin hyvältä kuulostava resepti keitosta.
Piti kipaista lähikauppaan ostamaan Koskenlaskijaa. Siellä ei ollut mustaleimaa (onkohan sitä vielä olemassa), otin maustamatonta ja päätin lisätä mustapippuria keittoon. Tämä on kuulkaas erittäin hyvää sienikeittoa. Tätä kannattaa kokeilla. Pilkoin sienet aika rouheasti, sekään ei haitannut. Eikä minulla sattunut olemaan rakunaa, ripsautin sen asemasta oreganoa,

Suppilovahverokeitto

1 l tuoreita suppilovahveroita
1 sipuli
reilu nokare voita ( öljy käy myös)
9 dl kasvislientä (tein kuutiosta)
ripaus vastarouhittua valkopippuria
150 g Koskenlaskija-sulatejuustoa
ripaus oreganoa
ripaus kirveliä
1 rkl maissitärkkelystä
2 dl ruokakermaa (kaurakerma käy)



Perkaa, puhdista ja pilko sienet. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli voissa, lisää sienet ja haihduta hiukan. Lisää kasvisliemi ja mausteet, pilko sekaan juusto ja hauduttele puolisen tuntia.
Sekoita maissitärkkelys nestetilkkaan ja suurusta keitto. Tarkista maku, lisää kerma ja tarjoa sämpylöiden kanssa.

2 kommenttia:

  1. Varmaankin tosi hyvää.Nyt kun on vielä aika lämmintä,en voi edes ajatella keittoa,mutta kun kylmenee,niin sitten tekee mieli...

    VastaaPoista
  2. Oli hyvää, taidan uusia kohta kun on saatavilla sieniä juuri nyt

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.