keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Perunalunta ja vohveleita


Ostin Ikeasta perunalumentekokoneen. En tiedä sille parempaa nimeä. Voisi se olla vaikka perunapuristinkin. Olen tyytyväinen tähän teräksiseen lumentekokoneeseen. Tänään, kun söimme loput kalkkunafileestä puristin vierelle pehmeän kuohkeaa perunalunta. Vaivatonta ja helppoa. Ajattelin, että loppuikohan nyt muusin teko.



Perunalumi ja kalkkunafileet


Keitä perunat normaaliin tapaan. Kaada vesi pois ja lisää kattilaan voita mielesi mukaan. Anna voin sulaa perunoiden joukkoon pyörittämällä kattilan sisältöä kevyesti. Annostele lumikoneen kaukaloon perunaa ja purista joko annos suoraan lautaselle tai tarjoilukulhoon.
Perunoiden joukkoon voit lisätä mausteita mielesi mukaan. Tällä kertaa meillä oli perinteinen naturel lumi.
















Vohveleita jälkiruuaksi sen klassisen vohveliohjeen mukaan. Vohvelirauta on myös syrjäyttämässä lettupannun. Nopeampaa, rapeampaa ja rasvattomampaa riippuen siitä kuinka suuren määrän rasvaa on lisännyt taikinaan. Kermavaahto on jätetty tällä kertaa pois, mutta hyvältä maistuivat.

6 kommenttia:

  1. Juuri pari päivää sitten sanoin lapsilleni, että olisipa ihana tehdä perunalunta. Lapset eivät tienneet mitä se on. Kerroin heille, että lapsuudessani meillä oli kotona se puristin.

    Hyvä tietää, että Ikeasta löytyy!!
    Olisikohan se niin, että koko perunalumi tulee Ruotsista tai Amerikasta? Suomessa se ei tunnu olevan kovin yleistä..

    VastaaPoista
  2. Luulen myös, että lännestä päin se tulee. Muuten en ole puristinta nähnyt tavarataloissa eikä muuallakaan, kunnes sattumalta törmäsin Ikeassa siihen.
    Siellä oli myös hyviä teflonpannuun sopivia lastoja, terästä, mutta pehmeällä kumimaisella massalla päälystettyjä. Niistä olen tykännyt myös.

    VastaaPoista
  3. Tuollainen perunalumikonehan on jännä,täytyy seuraavalla IKEAn reissulla tarkistaa jos sieltä sellainen löytyisi....

    VastaaPoista
  4. Yaelian, juu minä pidän siitä, tulee pehmeää hyvää perunalunta

    VastaaPoista
  5. Joo, samaa mietin itsekin, että olisi tosi kätevä ja nopea, että jäisiköhän muusin teko kokonaan kun lunta saa noin helposti.. :) Täytyy pitää silmät auki ikeassa!

    VastaaPoista
  6. risulinna,
    on tosi näppärä. Jos on alle 5-vuotiaita lapsia, saa perunat pehmeäksi lumeksi nopeasti lautaselle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.