lauantai 27. joulukuuta 2008

Mitä kinkusta nyt tehdään


Yleensä kinkusta se osa, joka jää syömättä, on potka. Siitä itse ruukaan tehdä hernekeittoa ja suosittelen sitä muillekin. Jos kinkusta jää lihaakin, niin sitä voi käyttää salaatissa tai tehdä kinkkukiusausta. Voit pyöräyttää myös pizzan ja laittaa siihen kinkkua, Kittilän Marttojen puheenjohtaja Inkeri Hämäläinen neuvoo. Hämäläinen muistuttaa, että kinkkua voi myös pakastaa. – Jos kinkun pakastaa, tulee se laittaa pakkaseen mahdollisimman nopeasti. Kinkku kannattaa paloitella pieniksi paloiksi, että sitä voi sieltä helposti ottaa. Pakasteestakin se kannattaa nopeasti käyttää. Joulupöydästä jäänyttä kinkkua voi syöttää myös koiralle, jos koira on tottunut syömään muutakin kotiruokaa. Hämäläinen antaa koiriin liittyviä vinkkejä varoen, sillä hänellä itsellään ei ole paljon kokemuksia koirista. Sen hän tietää sanoa kuitenkin varmasti, ettei kinkusta kannata laittaa mitään osaa linnuille joulumieltä tuomaan, sillä siihen tarkoitukseen se on liian suolaista.






Edelläoleva teksti on Kittilälehdestä. Se oli mielestäni niin sopivaa luettavaa nyt, kun kinkuista ovat jäljellä enää potkapuoli eli vajaa puolet kinkusta.

Tänään on viipaloitu kinkkua ja nautittu ruisleivän kanssa, lisukkeina luumuja, herneitä ja rosollia.

Edelläolevien vinkkien innoittamana teen kinkusta pitsaa, salaattia, kinkkupiirakkaa ja lopusta eli potkapäästä hernekeittoa.






Kinkkua en pakasta, koska kokemukseni mukaan kinkun maku muuttuu pakastettaessa. Ei kuitenkaan parempaan suuntaan, vaan huonompaan. Kinkun rasva kärsii pakastuksesta ja muuttaa makua.
Mukavaa loppuvuotta kaikille. Vielä nautitaan hetken verran kinkkua eri muodoissa, sen jälkeen alkavat kevyemmät ruokaviikot.

2 kommenttia:

  1. Hyvää loppuvuotta kinkkupizzan ja kinkkukiusauksen merkeissä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.