sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Entrecotee-pihvit Mangojäätelö itsetehtynä

Kauppahallissa oli niin isot ja mehevät  entrecotee-pihvit, että en voinut olla ostamatta. Oikeastaan pihvien valmistaminen on myös helppoa ja nopeaa. Valikoin yksinkertaiset lisukkeetkin. Uunissa kypsyivät perunat ja porkkanat. Salaattiin ei paljon aikaa kulunut ja kirsikkatomaatit, jotka toimivat  kastikkeen ominaisuudessa,  kypsyivät mehukkaiksi uunissa.
Lisäaineeton jäätelö syntyi ilman jäätelökonettakin. Torilta ostin eurolla kolme mangoa ja nyt on yksi uponnut jäätelön raaka-aineeksi. Oli muuten hyvää, teen vastakin eri versioin.

Entrecote-pihvit uunijuureksilla

Otin pihvit jääkaapista ja aloitin juuresten käsittelyn.  Kuorin, lohkoin ja viipaloin perunat ja porkkanat uunivadille. Porkkanoille basilikaa kuivattuna ja perunoille mustapippuria ja paprikajauhetta ja molemmille suolaa ja rypsiöljyä. Kypsyivät huomaamattomasti uunissa sillä aikaa, kun valmistin muut.
Sekoitin salaatin valmiiksi. Kirsikkatomaatit olin kypsentänyt jo aamulla uunissa, niistä tulisi pihville kastikemassa.
Kun pihvit olivat lämmenneet huoneenlämpöisiksi, sipaisin niille rypsiöljyä ja maustoin mustapippurilla. Pihvit olivat niin isoja, että pannulle sopi kerrallaan vain yksi pihvi. Kuumensin pannun ja nostin pihvin pannulle. Alensin melkein välittömästi lieden lämmön melkein puoleen tehostaan ( 9:stä 6:een) Pihvi sai kypsyä 4 minuuttia, käänsin ja ripottelin pihvin paistuneelle puolelle suolan. Toinen puoli kypsyi myös neljä minuuttia. Ja seuraavat pihvit paistuivat samalla tavalla.
Annos on koottu lautaselle, pihville on nostettu tomaattisoseen lisäksi myös savuporokoskenlaskijasta ja hunajasinapista hierottu sileä nappi mehustamaan pihviä.

Mangojäätelö itsetehtynä
Kuori ja paloittele mango kuutioiksi. Kaada kuutiot tehosekoittajaan. Lorauta mangoille juoksevaa hunajaa muutama ruokalusikallinen. Mittaa luomujogurttia (turkkilainen) 2-3 dl mukaan. Kaada mukaan myös kermaa desin verran  ja vaniljasokeria 2 tl.  Laita tehosekoittajan kansi kiinni ja hurista seos tasaiseksi. Tässä vaiheessa muistin, että lisäänpä joukkoon lakkalikööriä pari korkillista. Hurautin vielä sen sekaisin.

Kaadoin juoksevan massan annoskulhoihin ja nostin jäätelön jäätymään pakastimeen noin tunniksi. Tarjolle vietäessä koristelin annokset kiiwiviipaleilla.  Jos jäätelö on liian kovaa syötäväksi, älä kiirehdi anna pehmitä huoneenlämmössä sopivaksi.

4 kommenttia:

  1. Mangojäätelö näyttää ja kuulostaa hyvältä.Meillä ei ole vielä mangoja kaupoissa koska vasta kuun lopulla tai ensi kuussa alkaa niiden sesonki. Itse tein juuri omenajätskiä..

    VastaaPoista
  2. Herkullisen kuuloista :)

    VastaaPoista
  3. Tupu,
    Entrecoteet on kyllä minulle herkullisimpia pihvejä.

    Yaelian,
    Nämä mangot olivat tulleet jostain kaukaa, olisiko Etelä-Afrikka tai-Amerikka.

    Satu,
    Kiitos käynnistä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.