sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Burgundinpata

Pitkästä aikaa valmistin pataruokaa tänään. Eikä mitä tahansa, Burgundinpata on pataruuista parhaimpia. Ostin tähän tarkoitukseen vajaa 700 g naudan sisäpaistia. Ei mitään rippeistä paloiteltua, eikä marinoituja. Marinoituihin kala- ja lihaostoksiin en sorru koskaan.
Raikas salaatti alkulämmittelynä oli paikallaan ennen täyteläistä pataa.

Burgundinpata

650 g naudan sisäpaistia (käy tietysti ulkopaisti, lapa, etuselkä)
1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 rkl soijakastiketta
2 isoa valkosipulinkynttä
2 laakerinlehteä
1 tl kuivattua timjamia
8-10 mustapippuria
3 rkl luomutomaattikastiketta (Ikean)
2 dl hillosipulia

Tässä on padan ns ensimmäinen vaihe, joka alkaa näin.
Leikkaa liha kuutioiksi (ei kovin pieniä). Kuumenna voi pannulla ja ruskista liha kahdessa erässä. Nosta lihapalat pataan, sekoita joukkoon vehnäjauhot. Kiehauta vesi pannulla, murustele mukaan lihaliemikuutio. Kaada neste pataan. Lisää sinne ohjeen 1. vaiheen mausteet, tomaatti- ja soijakastike sekä hillosipulit. Hauduta nyt pataa miedolla lämmöllä, n 150-astetta, kannen alla
1 1/2 tuntia.

Toinen vaihe

100 g pekonia
1-2 porkkanaa
pala selleriä
1 dl punaviiniä
ripaus suolaa, jos tarvitaan

Paista paloiteltu pekoni kuumalla pannulla sillä aikaa, kun pata on uunissa. Kuori ja paloittele porkkana ja selleri. Lisää pekoni, kasvikset ja viin pataan. Hauduta kypsäksi, noin puolisen tuntia. Tarkista maku ja lisää suolaa. Minun ei tarvinnut lisätä suolaa, noilla mausteilla oli sopivaa.
Keitin padan seuraksi perinteiset perunat ja höyrytin parsakaalia.


Oli oikein hyvää ja mausteet kohdallaan. Viininä käytin Santa Cecilia de Tarapaca (Merlot 2007) chileläistä. Sama viini oli myös ruokajuomana. Se sopii hyvin tummalle täyteläiselle lihapadalle.

Mozzarella-lehtisellerisalaatti

3 lehtisellerinvartta
rapeaa salaattia
pehmeää sidesaaattia
keltaista paprikaa
mozzarellajuustoa
sitruunamehua

Poista reilu sentti juuresta lehtisellerinvartta, huuhdo ja pilko puolen sentin paloiksi. purista paloille sitruunamehua. Huuhdo ja kuivaa salaatit, revi ne ja kokoa lautaselle sellerin kanssa.
Sekoita sitruunamehusta ja oliiviöljystä kastike, ripota joukkoon sokeria ja mustapippuria.

Liruttele kastike salaatinlehtiseokseen. Suikaloi pesty paprika salaatin päälle. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja asettele lopuksi salaatille.
Nauti ennen pääruokaa.

3 kommenttia:

  1. en tiedä kuinka sopivaa on kommentoida ruokablogia, mutta N A M !

    pitää itsekin kokata rehtiä ja rehellistä pataa ensi viikonloppuna. se on ihanan kuumaa ja lohduttavaa.

    VastaaPoista
  2. Kuule I May Say, kiitos, että kommentoit. Kommentit ovat aina tervetulleita.

    Ja voin vakuuttaa, että tämä burgundinpata ei jätä kylmäksi.
    Tänään syötiin loput ja vieläkin muistelen miten hyvää se oli.

    VastaaPoista
  3. Suosittelen, että opettelee laittamaan ruokaa ilman selleriä. Se kirottu rikkaruoho on aivan tarpeeton ja saattaa aiheuttaa ikävän olon ruokavieraallesi. Selleri on yleisin huonosti tunnetuista ruoka-aineallergian aiheuttajista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.