lauantai 23. marraskuuta 2013

Sisäfilettä ja juureksia

Lihasta helpoin  valmistettava on sisäfilee. Se on myös maukasta ja parasta.
Tänään syötiin ison sisäfileen paksuin keskiosa. Se kypsyi uunisssa
57-asteiseksi mediumiksi kuin itsekseen. Laitoin mukaan puolitettuja pikkusipuleita
ja niistä tuli sopiva lisäke samalla kertaa. Esikeitin porkkana- ja lanttukuutiot ja
loppukypsennyksen tein liedellä pannulla.  
Kuvia en ehtinyt ottaa kuin nämä kaksi, jotka laitan postaukseen,
 joten nyt tyydytään näihin. 

Naudan sisäfilee uunissa
Lanttu- ja porkkanalisuke
Vihreäsalaatti
Ota sisäfilee huoneenlämpöön tunti ennen valmistusta.
Leikkaa fileen keskiosa kokonaiseksi uunissa paistettavaksi.
Mausta filee mustapippurirouheella. Lisää pinnalle tuoretta timajima riivittynä
sekä pari rosmariinioksaa.
Ruskista filee voi-öljyseoksessa joka puolelta kuumalla pannulla.
Nosta filee uunivuokaan ja työnnä digipaistomittari paksuun kohtaan.
Kuori neljä-viisi pikkusipulia ja puolita ne. Laita lihan kanssa vuokaan kypsymään.
Kun mittari osoittaa 57-astetta, ota filee uunista ja anna levätä foliolla 
peitettynä 10 minuuttia. Viipaloi filee tarjolle.

Kuori ja leikkaa porkkanat ja lanttu kuutioiksi. Esikeitä ne suolalla maustetussa
niukassa vedessä. Säästä  keitinvesi kastikkeeseen.
Paista juureskuutiot voi/rypsiöljyseoksessa ja mausta mustapippurilla ja ripauksella hunajaa.

Valmista kastike. Paahda vehnäjauhot kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Muista sekoittaa.
Lisää kasvisliemikuutio juuresten keitinveteen ja kaada liemi pannulle. Anna kypsyä noin 10 minuuttia.
Tarkista maku ja lisää tilkka kermaa.

Valmistin fileelle perunamuusin sillä perinteisellä tavalla.

Sekoita salaatti, esimerkiksi pehmeää friseetä, kurkkuviipaleita, suippopaprikaa,
ripaukset suolaa ja mustapippurirouhetta sekä viimeiseksi kylmäpuristettua oliiviöljyä.
Filee viipaloituna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.