perjantai 8. marraskuuta 2013

Mysli aamiaisjogurtille

Tulppaanit ovat tulleet jo ruokakauppoihinkin. Viikko sitten ostin
tämän kimpun, 4,95 €, josta kokosin tänne kuvakollaasin.
Tänään huomasin kauppareissulla, että tulppaanit olivat 1,95 € kimppu.
Osin kaksi kimppua, niistä on viikonlopuksi iloa.
Isänpäivänä  meillä syödään possunsisäfilettä toivomuksen mukaisesti.
Katsotaan miten onnistun  Vana Tallinn juustokakun suhteen. 
Se on  Sofi Oksasen suosikki ja näytti oikein hyvältä. Tuoreita viikunoita ei ollut
kaupassa eikä Deliciestin hapankermaa. Korvaan ne muilla tuotteilla.

Aamiaismysli on loppunut, joten paahdoin juuri uuden myslin. Tällä ohjeella teen ensimmäistä  kertaa.
Lisäsin mukaan kuivattuja aprikooseja ja rusinoita.

Mysli aamiaisjogurtille
8 dl kaurahiutaleita
1 dl maapähkinöitä murskattuna
2 dl auringonkukkasiemeniä murskattuina
1 dl kurpitsan siemeniä murskattuna
1 dl pellavansiemeniä murskattuna
vajaa desi kylmäpuristettua oliiviöljyä
3 rkl juoksevaa hunajaa ja 1 rkl kanelia
paahtamisen jälkeen
2 dl rusinoita ja 150 g pilkottuja kuivattuja aprikooseja

Murskaa tehosekoittajassa pähkinät ja siemenet.
Sekoita kaurahiutaleet ja murskatut ainesosat. Lisää mukaan kaneli.
Kuumenna sekoittaen kattilassa oliiviöljy ja hunaja. Älä anna kiehua.
Sekoita kuivat aineet ja öljyseos tasaiseksi.
Levitä leivinpaperilla päälystetylle uunipellille.
Paahda uunissa 175-asteessa noin 15 minuuttia välillä sekoittaen.
Sekoita jäähtyneen myslin sekaan kuivatut rusinat ja aprikoosit.
Voit tietysti valita mielesi mukaan myös muita kuivattuja hedelmiä tai marjoja.

2 kommenttia:

  1. Tulppaaneita taas kaupoissa: Kuin varhaiskevät syystalven keskelle.

    Takuulla hyvä mysli!

    VastaaPoista
  2. Mysli on kätevää ja hyvää aamiaisella

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.