torstai 9. toukokuuta 2013

Paahdettua kurpitsaa lohifileelle

Eilisen kurpitsan loppuosa meni tänään hyvään tarkoitukseen.
Kurpitsasta valmistui  osa pääruokaa eli lisuke lohifileille.

Paahdettua kurpitsaa lohifileille
1 kg myskikurpitsaa
Kuori ja leikkaa kurpitsa paloiksi. 
Ota siemenet talteen ja paahda ne salaattiin.
Marinadi
2 rkl oliiviöljyä, 1 rkl worcestershirekastiketta, 1 rkl balsamicoa
1 rkl hunajaa, 1 iso valkosipulinkynsi raastettuna
mustapippuria, savupaprikaa, chiliä
tuoretta basilikaa hienonnettuna
Sekoita marinadin ainekset.
Nosta kurpitsapalat voideltuun uunivuokaan.
Kaada mukaan  marinadi ja pyörittele hyvin palojen sekaan.
Paahda kurpitsaa 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Kääntele puolivälissä.
-
Sekoita  salaatti. Paahda kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä rasvattomalla
pannulla. Lisää ne salaattiin.
_
Leikkaa lohifilee  sopiviksi viipaleiksi. Kuivaa.serlalla.
Mausta suolalla, rouhitulla mustapippurilla ja purista päälle sitruunamehua.
Paista ensin nahkapuoli alaspäin kuumalla pannulla.
Käännä ja jatka paistamista, alenna lämpöä ja lisää pannulle voinokare.
-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.