maanantai 4. kesäkuuta 2012

Savunieriäsalaatti - Jauhottomat ohukaiset

Savustettu nieriä oli mehukasta. Nieriä on kaloista minulle ykkönen,  se on vain niin hyvää.  Kalatiskin savustettu nieriä oli todella onnistunut. Valmistin ateriasalaatin, siinä savunieriä pääsi hyvin oikeuksiinsa.
Olemme pohtineet jauhojen ja perunan jättämistä ruokavaliostamme. Haluamme vähentää hiilihydraatteja.   Rasvojen valinnat ovat myös mielessä, olemme kallistumassa eläinrasvojen puolelle.
Tänään paistoin ensimmäiset jauhottomat ohukaiset. Nyt kävi niin, että ne ovatkin maukkaampia kuin vehnäjauhoilla suurustetut, joten nämä jauhottomat jäävät ruokalistallemme.

Savunieriäsalaatti

Huuhtele, kuivaa  ja revi friseesalaattia sekoituskulhoon. Ripauta sekaan Extra Virgin oliiviöljyä.
Leikkaa kesäkurpitsapala puolikasviipaleiksi. Leikkaa vihreää paprikaa suikaleiksi. Kuumenna tilkka rypsiöljyä pannulla. Raasta pannulle valkosipulin kynsi ja lisää mukaan kesäkurpitsaviipaleet sekä paprikasuikaleet. Kuullota keskilämmöllä, kunnes kesäkurpitsa on melkein kypsää. Nosta sivuun jäähtymään
Poista nahka ja paloittele savunieriä.  Nosta friseesalaatti salaattivadille. Sekoita mukaan kesäkurpitsa ja paprika. Leikkaa kurkkuviipaleet vadille
Nosta savunieriä keoksi salaattivadin keskelle ja lisää pinnalle ruohosipulia.ja basilikaa. Lopuksi lohko tomaattiviipaleita mukaan salaattiin.
Sekoita kermaviiliä kastikkeeksi, mausta paprikajauheella, mustapippurirouheella, suolalla ja ripauksella sokeria. Kastikkeen tarjosin erikseen kulhosta.

Jauhottomat ohukaiset
mustikoita, tyrnimarjoja ja kermavaahtoa
Vatkaa ohukaistaikinan ainekset, 3 munaa, 3/4 dl vispikermaa ja vajaa 1/2 tl suolaa, hyvin sekaisin.
Kuumenna ohukaispannu, lisää voinokareet sulamaan. Paista munaohukaiset nopeasti kummaltakin puolelta. Anna jäähtyä.
Mausta desi kermaa hyppysellisellä  Stevia Vital luonnonmukaisella sokerijauheella, saa luontaistuotekaupoista. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Nauti ohukaiset vaikkapa mustikoiden, tyrnimarjojen ja kermavaahdon kera.


3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kokeilu tuo jauhoton ohukainen. Minulla muuten kasvaa steviaa puutarhassa, ostin muutaman taimen taannoin.
    Salaatti on taas kerran niin herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
  2. Näitä ohukaisia täytyykin kokeilla, olen aina vähän vailla kahvileipää päiväkahvin/teen aikoihin. Tämähän olisi mukava vaihtoehto.

    VastaaPoista
  3. annekatariina,
    Sinun ei tarvitse enää sokeria kaupasta hakea. Meillä tuo pikkupurkki on kyllä erittäin riittoisaa. Huomasin kun maistelin makeutta.

    Unelma,
    Tuli vähän tummanlaisia tässä ensi kokeilussa, mutta se ei makua haitannut. Ovat tosiaan hyviä, kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.