torstai 21. kesäkuuta 2012

Salaatteja

Salaatteja on tullut tehtyä ja aamiaisia muiden ruokien ohella. Nyt olen hieman laiska ja kerron kuvin ja lyhyin lausein mitä keittiööni kuuluu. Juhannuksen menuut on laadittu ja niiden mukaan edetään. Huomenna vietämme juhannusta meren äärellä nautiskellen muiden tekemästä ruuasta. Minulla on vain pieni osuus ruuanlaitossa, paistan suussasulavia ohukaisia.


Uudistunut aamiainen on usein turkkilaista jogurttia maustettuna hyppysellisellä stewiaa. Päälle hedelmiä ja marjoja. Tänä aamuna viipaloituja persikoita, kiiwiä sekä mustikoita.  Olen kokeillut myös kirsikkatomaatteja, sekin sopii ihan hyvin.

Eilenkö se oli, kun syötiin pekonisalaattia. Mukaan pääsivät jäävuorisalaatti, pannulla kuullotetut palsternakkaviipaleet, kevätsipulisilppu, kurkkuviipaleet, kirsikkatomaatit ja rapeaksi paistetut pekonikuutiot. Päälle persiljaa. Kastikkeena vinaigrette.

Tänään pyöräytin lounaalle  varhaiskaalisalaatin. Varhaiskaalia hienoina suikaleina, kevätsipulisilppua, avomaan kurkkua. Kastike smetanaa maustettuna valkosipuliraasteella ja mustapippurilla. Päälle on lohkottu  tuoreita ja mehukkaita aprikooseja.

 Savustetun makrillin seuraksi tämänpäiväisen iltaruuan kanssa kokosin yksinkertaisen salaatin lisukkeeksi.
Makeita friseesalaattia ja babypinaattia tuoreena, kevätpunasipulia ja retiisiä. Kastike neitsytoliiviöljy-vaalea balsamico. Savumakrilli oli  hyvää, suosittelen.

Toivotan täältä KOTONA-keittiöstä aurinkoisen leppoisaa juhannusta kaikille teille, jotka piipahdatte täällä.
Kiitoksia käynneistä ja tervetuloa jatkossakin.  

2 kommenttia:

  1. Kauniita ja ihania salaatteja !OIkein hyvää juhannusta Arleenan keittiöön!

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköisiä salaatteja. Oikein ihanaa ja aurinkoista juhannusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.