lauantai 16. kesäkuuta 2012

Raparperipiirakka ja mansikat

Leivoin tänään ensimmäistä kertaa ilman perinteisiä vehnäjauhoja. Lopputulos oli sen verran hyvää, että jäin miettimään kuinka en ole ennen kyseenalaistanut  jauhojen käyttöä. Ajattelin ensin käyttää stewiaa sokerin asemasta, mutta valitsin kuitenkin palmusokerin. Enkä kadu valintaani. Big Tree Farms palmusokerista voitte lukea enemmän linkin takaa.  Viljaton ruokaremonttini on alkanut lupaavasti ja tähän remonttiin kuuluvat myös monityydyttamättömien rasvojen vaihtaminen eläinrasvoihin, oliiviöljyyn ja kookosrasvaan.

Raparperipiirakka ja mansikat

125 g voita
1/2 dl palmusokeria
1 muna
3 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
Päälle
1/2 l raparperipaloja
1 prk kermaviiliä
1 dl palmusokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin sekoittaen. Sekoita leivinjauhe mantelijauhoihin ja sekoita seos voivaahtoon.  Nostele taikina irtopohjavuokaan  ja tasoita.
Huuhtele ja kuori raparperien pinta. Leikkaa raparperit pätkiksi ja kypsytä ne niukassa vesitilkassa kattilassa melkein pehmeiksi.
Sekoita kermaviiliin sokerit ja muna sekä lopuksi jäähtyneet raparperit. Levitä seos vuokaan pohjataikinan päälle. Kypsennä 175-asteessa noin 30 minuuttia.
Mansikat sopivat hyvin piirakan kanssa. Tarjosin niitä kuvissa näkyvällä tavalla. Kermavaahto sopii kastikkeeksi.

2 kommenttia:

  1. Hei, Arleena

    Huomasin vasta nyt, että olet myös siirtynyt viljattomalle ruokavaliolle. Minulla tuli maaliskuussa vuosi täyteen, en halua enää takaisin vanhaan.

    Jossakin reseptissäsi jo huomasin viljattomuuden, mutta en hoksannut muutosta kokonaan.

    Ilman viljaa voi valmistaa hyviä ruokia. Minulta puuttuvat vain ne neljä viljaa. Joskus teen jotain riisistä tai hirssistä. Mies ei ole siirtynyt viljattomalle, mutta hänellekin maistuvat minun kokkaukseni.

    Oletko jo löytänyt kastanjajauhot?

    VastaaPoista
  2. Unelma,
    En ole niitä vielä löytänyt. Mantelijauhoilla olen aloittanut. Tänään leivoin aamiaiseksi juustosämpylöitä, olivat hyviä.

    Antti Heikkilän kirja on melkein luettu jo läpi.
    Olemme yrittäneet olla täysin viljatta ainakin vielä. Samoin siirryimme eläinrasvoihin.
    Miehelläni huomaan jo vaikutukset tuosta viljojen jättämisestä. Hänellä on ollut vuosia selittämätöntä limakalvojen tulehdusta ja siitä seuraavia ongelmia. Se on vaikuttanut myös unen laatuun.
    Nyt on nähtävissä jo parannusta, ei vaivaa yöllä eikä päivälläkään. Vielä ei ihan voi uskoa, että olisi kokonaan pois.
    Mikä parasta välipaloja ei enää tarvita, tämä A Heikkilän ruokaympyrän noudattaminen pitää kylläisenä ja paino on pudonnut jo hieman. Kaikki ilman nälkäpiinaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.