torstai 7. kesäkuuta 2012

Lipstikkakeitto

Sain lipstikkaa suoraan puutarhasta, kiitos Anne. Tänään tein tripin lähipitäjiin ja sen jälkeen olikin jo kova nälkä.  Onneksi oli lipstikkaa, siitä syntyi hyvä keitto nopeasti.
Tuoretta lipstikkaa jäi vielä ja kehittelen siitä jotain viikonloppuna. Kuivattua sain myöskin pari rasiaa, sehän säilyy mukavasti. Teen ainakin lipstikkasuolaa siitä. Kuivattuja suppilovahveroita oli myös herkkukassissa.
Tämmöisistä kasseista minä tykkään. Tuntuu samalta kuin lapsena karkkia saadessa.

Lipstikkakeitto

n 2 dl  lipstikkaa huuhdeltuna ja silputtuna
3 pienehköä sipulia
voita sopivasti
1 l vettä + 1 kasvisliemi- ja 1 kanliemifondipala Knorr
mustapippurirouhetta
1/4 Koskenlaskijajuustosta  Voimakas-maku
1 1/2 dl kermaa
3 rkl maizenaa + tilkka vettä
Huuhtele, kuivaa salaattikuivurilla ja silppua lipstikka.
Laita kattilaan reilu nokare voita. Silppua sipulit ja kuullota niitä voissa hetki. Lisää lipstikkasilppu ja kuullota vielä hetki. Lisää vesi ja liemifondit. Rouhaise mukaan mustapippuria. Hauduta keittoa puolisen tuntia.
Lisää koskenlaskijajuusto paloina ja kerma. Kiehauta ja soseuta. Suurusta maizenalla. Anna kiehua 3 minuuttia. Nauti, sillä keitto on erinomaista.

2 kommenttia:

  1. Lipstikka on hieno vanha maustekasvi.
    Tämä sinun reseptisi sopisi minullekin. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.