torstai 28. kesäkuuta 2012

Kermaviilibroileri

Selailin vanhoja blogikirjoituksiani. Vuonna 2008 ennen Kotona-blogiani kirjoitin Arleenan Sanomiin ruokakokkailujani. Kun aloitin tämän blogin lokakuussa 2008, siirsin ruokaohjeita sisältävät blogilinkit tänne  sivupalkkiin. Nyt selailin niitä ja valitsin kakkosena valmistamani Kermaviilibroilerin.
Mausteiden kohdalla tein muutoksia, mutta muutoin noudatin aikaisempaa ohjettani. Broileri oli hyvää ja mehukasta, en edes muistanut tätä mehukasta broileriruokaa. 
Kermaviilibroileri


560 g broilerin sisäfilettä
2 tlk kermaviiliä
2 tl suolaa
1 tl kuivattua basilikaa
2 tl kuivattua rakuunaa
2 tl maustepaprikaa
Kermaviili ja mausteet sekoitetaan. Broilerifileet nostetaan voideltuun uunivuokaan. Kermaviiliseos kaadetaan päälle. Annetaan maustua kelmulla peitettynä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Kypsennetään  200-asteessa 40-50 minuuttia.
Sekoitin lisukkeeksi tomaatti-friseesalaatin, jossa mukana vuohenjuustokuutioita. Kastike oliiviöljy - mansikkavinegretti.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta, pitää ehdottomasti kokeilla! Kestäähän kermaviili varmasti kuumennusta? Laitoin sitä kerran creme fraichen puutteessa yhteen reseptiin, joka vaati uunissa kypsentämistä ja se oli hetken kuluttua aivan rakeista ja juoksettunutta.

    VastaaPoista
  2. Charlotta,
    Kermaviilin tarkoitus on toimia ensin marinointipohjana ja kypsennettäessä se ns erottuu eli kirkas neste jää vuokaan ja kuten kuvasta näkyy hera tiivistyy broilerin pintaan.
    Eli käyttäytyy hapantuotteen tavoin. Se ei haittaa, koska viili on mehustanut broilerit meheviksi.

    VastaaPoista
  3. Okei, hyvä juttu! :) Pitää kokeilla tätä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.