keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Punajuurijuustokeitto

Tämä keitto enteilee jo tulevaa joulua. Onhan punajuuri joulurosollin yksi osanen.  Keitto sopii myös alkukeitoksi joulupöytään vaikkapa Tapanina. Tein tänään keittoa toisestakin syystä, se on kevyttä. Punajuuri ja juusto on tosi hyvä yhdistelmä. Keiton ohje on Ruokatorstain Joulu-kirjasta. Sen verran muutin ohjetta, että vaihdoin vuohenjuuston tilalle voimakkaan Koskenlaskija-juuston. Hyvin sopi ja uskon, että hyvin sopii vuohenjuustokin.  Aikaisemmin olen yhdistänyt punajuurisalaatteihin pehmeää vuohenjuustoa.
Jälkiruoka oli myös erinomaista ja yksinkertaista. Jääkaappikylmiä klementiinejä. Kokeilkaa juuri nyt klementiinejä, ne ovat mehukkaimmillaan.

Punajuurijuustokeitto

1/2 kg punajuuria käytin luomuja
8 dl vettä
1 kasvisliemifondipala
1 punasipuli
tilkka rypsiöljyä
200 g Koskenlaskijajuustoa voimakas
1/2 dl (1dl) kermaa
rouhittua mustapippuria
Pinnalle: juustokuutioita ja rucolaa (alkuperäinen ohje basilikaa tuoreena)
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota se kattilan pohjalla öljytilkassa. Lisää vesi ja kasvisfondi ja kiehauta.
Kuori ja lohko punajuuret pieniksi paloiksi ja lisää kattilaan  Keitä, kunnes ne ovat pehmeitä. Soseuta monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Lisää joukkoon paloiteltu juusto ja anna sulaa. Lisää mukaan kerma. Jos keitto on liian sakeaa, voit lisätä vettä tai kermaa. Kuumenna keitto ja mausta mustapippurilla.
Annostele keitto ja lisää pinnalle pieniksi kuutioiksi leikattua Koskenlaskijaa ja villirucolaa. Muuten villirucola sopii hyvin punajuuren makuun. Tarjoa heti.

Lopuksi esittelen jälkiruuan, mehukkaat klementiinit. Samalla näkymä keittiöstä, tarkemmin pöydästä, jossa kuvaan ruokia tänne blogiin. Ja jonka ääressä ruokailemme arkisin. Punainen kynttiläjalka löytyi monen vuoden etsinnän jälkeen kirpparilta muutama viikko sitten. Aikoinaan minulla oli keittiössä juuri tuollainen ja se paloi pahasti puuta kun on, ja heitin pois. Kaipasin tätä perinteistä puista, punaista kynttiläjalkaa. Sitä ei löytynyt kaupoista, ei kirppareilta. Mutta tänä vuonna lykästi. En ole vielä sytyttänyt kynttilöitä siihen. Nyt pitää vain olla varovainen ettei tämä jalka pääse palamaan.
Mukavaa joulunodotusta teille kaikille Kotona-blogini lukijoille.

5 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän upea, joulun punainen keitto! Ja tuo kynttilänjalka, se on tosi kaunis.
    Hyvää joulua ja jatkossa tulen ehdottomasti piipahtamaan myös sinun blogissasi ihastelemassa, vaikka nyt oman blogini jätänkin tauolle.

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköistä keittoa!
    Minä olen jo pitkään etsinyt nelihaaraista puista adventtikynttilänjalkaa, mutta niitäkään ei tunnu löytyvän mistään kaupoista. Täytyy pitää silmät auki kirpparilla jos sieltä löytyisi.

    VastaaPoista
  3. Kate,
    Kiitos. Keitto oli tosiaan hyvää.
    Tervetuloa käymään jatkossa tänne.

    Kaisa,
    Kirpparilta löytyy, kun vain jaksaa hakea. Ehkä ensi jouluksi saat jo.

    VastaaPoista
  4. Tuollainen perinteinen kynttilänjalka meillä oli jo kotona, ja sielläkin se meinasi palaa joka joulu. Minulla on menossa toinen, jota en enää uskalla käyttää, koska edellinen paloi. Mutta aito tunnelmatuoja se on!

    VastaaPoista
  5. Katriina,
    Vielä ei ole sytytetty siihen kynttilöitä, mutta kunhan aattoilta ehtii niin sitten syödään iltapalaa keittiön pöydän ääressä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.