torstai 30. syyskuuta 2010

Omena-valkosuklaatorttu

Tiistaina leivoin kahvipöytään tarjottavaa. Ajattelin ensin omenoista piirakkaa, perinteistä ja totuttua. Kun lueskelin erilaisia ohjeita, en aivan löytänyt mieleistäni.  Niinpä kehittelin oman versioni omenoista ja valkosuklaasta ja tarvittiin siihen muutakin.  Parasta tämä torttu on seuraavana päivänä vetäytyneenä.
Hyvää se on jäähtyneenäkin eli tiistai-iltana sitä hupeni aika tavalla ja loput keskiviikkona. Huomenna leivon uudelleen tätä samaa.

Omena-valkosuklaatorttu
Pohja
125 g voita / leivontamargariinia
3/4 dl luomu ruokosokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kermaa
Täyte
100 g valkosuklaata
2 dl kermaa
1 dl luomu ruokosokeria
2 munaa
2 omenaa raastettuna
1/2 sitruunan mehu
kanelia
Nypi voi. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää voi-sokerivaahtoon. Lisää kerma. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa puoli tuntia.
Raasta omenat ja purista joukkoon sitruunamehu, lisää kanelia. Kuumenna kerma ja sulata siihen valkosuklaa. Ota kattila liedeltä. Lisää seokseen sokeri, kevyesti vatkatut munat ja omenaraaste.
Painele taikina vuokaan (käytin irtopohjavuokaa), nostele taikinaa hieman reunoille. Lisää täyte.
Kypsennä torttu 200-asteessa alatasolla noin 30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä vuoassa ennen irrottamista. Ripottele pinnalle tomusokeria.
Vähän ennen lusikkaa näytti tältä

2 kommenttia:

  1. Onpas sopiva ohje meidän perheelle, nämä oma tekemät ohjeet on niitä parhaita.

    VastaaPoista
  2. Tupu,
    Soveltaminen on niin luovan hauskaa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.