keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Raparperipiirakka

Raparperi on kesäsesonkituote, syyskesällä sitä ei enää ole tarjolla. Pakastamiseen se ei sovi kovinkaan hyvin. En ole myöskään koskaan hillonnut enkä mehustanut raparperia. Kesäkausi on ollut raparperin syöntiaikaa. Kun päivällisenä olivat uudet perunat, silli ja salaatti, sopi raparperipiirakka jälkiruuaksi oikein hyvin. Tämä raparperipiirakka syntyi spontaanisti katsomalla mitä jääkaapissa oli.

Pohja
1 muna
1-1,5 dl sokeria, meillä käytetään sokeria vähin mahdollinen määrä 1 dl
1 purkki kermaviiliä
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää kermaviili ja jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita ja kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Täyte
3 pientä raparperin vartta, kuori ja leikkaa sentin paloiksi
fariinisokeria maun mukaan
30 g margariinia tai voita
Sulata rasva kasarissa, lisää joukkoon raparperipalat ja fariinisokeri. Kuullota hetki, raparperipalat saavat olla pehmeitä, mutta ei hajonneita. Anna jäähtyä hetkisen ja kaada raparperit piirakkavuokaan.
Muruste
1,5 dl kaurasuurimoita
2-3 rkl ruskeaa sokeria, käytin intiaanisokeria
0,5 dl sulatettua margariinia/voita
Sekoita kaikki aineet keskenään. Ripottele muruste tasaisesti raparperipiirakan päälle.
Paista piirakka uunin keskiosassa 180-asteessa noin puolituntia. Tarjoa kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera.

Piirakka oli pehmeä ja sopivan kirpeä. Kirpeyttä voi säädellä kermavaahdon tai vaniljakastikkeen määrällä. Tällä helpolla ohjeella on mukava tehdä piirakoita täytteitä vaihdellen.

2 kommenttia:

  1. Testasin raparperipiirakan ohjetta eilen ja tuli superhyvää vaikka raparperit tulivatkin pakastimesta. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Mukava, että maistui. Eikös olekkin helppoa ja nopeaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.