lauantai 19. heinäkuuta 2008

Lohikeitto ja jälkkärinä uunibanaanit

Lohiteema jatkuu. Keitin eilen perkausjämistä kalaliemen keiton pohjaksi.
Laita lohen perkausjämät kattilaan, jossa on litra kylmää vettä. Kuumenna hitaasti ja anna poreilla miedolla lämmöllä. Kuori vaahto, kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää 2 tl suolaa, paloiteltu porkkana, paloiteltu sipuli, persiljanoksia, laakerilehti, valko- ja mustapippuria. Kypsytä kannen alla 20-30 minuuttia. Siivilöi ja tarkista maku. Erota perkausjätteistä kypsä kalaliha keittoa varten.
Siirrä liemi jäähtynnenä jääkaappiin odottamaan kalakeiton valmistamista. Voit myös pakastaa liemen myöhempää käyttöä varten.
Lohikeitto valmistui tänään nopeasti valmiiseen liemeen.

1 litra kalalientä
8 keskikokoista perunaa kuorittuna ja lohkottuna
1 sipuli paloiteltuna
laakerilehti, maustepippuria, suolaa
400 g lohifilettä nahatonta ja paloiteltuna parin sentin kuutioiksi
2 dl kermaa
persiljaa, ruohosipulia ja/tai tilliä silputtuna
Kuumenna kalaliemi kiehuvaksi ja lisää perunalohkot ja mausteet. Keitä noin 10 minuuttia ja lisää lohikuutiot. Anna hautua 5-8 minuuttia. Lisää joukkoon kerma ja yrttisilppu sekä perkausjämien kypsät lohipalat. Kiehauta. Tarkista maku. Tarjoa ruisleivän kera.
Keitto oli sopivan täyteläistä, lohi maistui jopa "makealta". Ellet valmista kalaliemestä keittoa, sen voit tarjota liemenä lisäämällä joukkoon katkarapuja, äyriäisiä tai simpukoita.

Banaaneja on tällä hetkellä runsaasti, niitä sai torilta pari kiloa eurolla. Niinpä banaaneista tehdään jälkiruokia useanakin päivänä ja taidanpa leipoa banaanipiirakan. Nyt tein helpon
banaanijälkiruokaa uunissa.

Kuori banaanit. Halkaise ja aseta uunivuokaan. Liruta banaaneille inkiväärisiirappia ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Kieräytä banaanit ja toista sama toiselle puolellekin. Paista banaanit uunissa 200-asteessa 10-15 minuuttia. Nauti hieman jäähtyneenä vaniljakastikkeen, Flora Vanilla, kera. Vaniljajäätelö sopii myös. Koristele mintulla, sen maku sopii hyvin bananiin.

4 kommenttia:

  1. Oletpas taas kokkaillut ahkerasti! Täytyy tunnustaa, että minä olen aina ollut ja olen edelleen tosi huono syömään kalaa; pitäisi varmaan vähitellen yrittää opetella sekin taito. Tuon banaanijälkkärin kimppuun sen sijaan olisin käynyt kovin mielelläni ja täysin vailla ennakkoluuloja :-D

    VastaaPoista
  2. Itse tehty kalaliemi on niin hyvää. Meillä mausteeksi lisätään mm. viipaloitua inkivääriä, sopii erinomaisesti näihin aasialaistyyppisiin ruokiin.

    Kalakeittokuva on kaunis! Hieno laakea lautanen.

    VastaaPoista
  3. canelia,
    eikö se mennyt niin, että terveelliseen ruokavalioon kuuluu kalaa vähintään kahdesti viikossa.

    Kannattaa kokeilla jollain hyvällä ohjeella. Lohi on helppo kala kypsyttää itselle sopivaa

    VastaaPoista
  4. Sammakko
    Selleriä olisi myös voinut laittaa liemeen, sitä ei sattunut olemaan.
    Inkiväärihän olisi aika eksoottista, voisi kokeilla joskus

    Kiitos, minä pidän kovasti tuosta Natur-sarjasta, siinä ruoka pääsee hyvin esiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.