sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Possunsisäfilettä sokerisuolattuna

 Possunsisäfileestä tuli erinomaista, kun sokerisuolasin sen maustumaan reiluksi tunniksi
ennen kypsentämistä. Vinkin sain Valiolta ja päätin toteuttaa sen. Siskoni toi tuoreita luumuja
ja ne pääsivät osaksi tätä maukasta ateriaa. 

Possunsisäfilettä sokerisuolattuna
600 g porsaan sisäfilettä
1 1/2 rkl sokeria
4 rkl  hienoa merisuolaa
kourallinen tuoretta timjamia pienittynä
paistamiseen voita
Sekoita keskenään sokeri, suola ja hienonnettu timjami.
 Hiero seos lihan (josta on kalvot poistettu) pintaan.
Kääri leivinpaperiin ja anna maustua 1 1/2 tuntia.
Kaavi sokerisuolaseos pois fileen pinnalta. Ruskista liha pannulla tirisevässä voissa.
Laita liha uunivuokaan. Kaada päälle pannun huuhdeliemi.
Paista 180-asteessa 40-45 minuuttia, kunnes liha on kypsää.

Kastike
1 salottisipuli hienonnettuna
6 pientä halkaistua luumua sokeroituna
1 rkl voita
lihan paistoneste
 reilu 1 dl kermaa
Kuullota salottisipulisilppu voissa. Lisää mukaan sokeroidut luumut.
Kuullota, kunnes luumut ovat "hajonneet".
Lisää paistoliemi ja kerma. Kiehuta kastike kokoon.

Kypsennä kasvisliemessä risottoriisi.
Kokoa annos ja lisää mukaan tuoretta salaattia ja luumuja.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.