perjantai 5. syyskuuta 2014

Omenaiset broilerifileet risotolla - Toffeejäätelö marjoilla

 Lyhyesti, broilerifileestä saa hyvää ruokaa, omena on fileelle paras kumppani ja risotto myös.

Omenaiset broilerifileet risotolla

500 g broilerin fileitä naturel
mustapippurirouhetta ja ruususuolaa
voita ruskistamiseen
1 dl kermaa ja 1 dl rasvatonta maitoa
2 rkl currya sisältävää yrttisekoitusta
2 tl dijon hunajasinappia
2 isoa omenaa lohkoina + nokare voita

Mausta broilerifileet molemmin puolin mustapippurilla ja suolalla.
Kuumenna voi tiriseväksi ja ruskista fileet molemmin puolin.
Laita fileet vuokaan. Sekoita kerma, maito, yrttimauste ja hunajasinappi.
Kaada seos vuokaan. Kypsennä uunin 225-asteessa 15 minuuttia.
Kuori ja lohko omenat. Paista ne nopeasti kuumassa voissa.
Nostele omenalohkot broilerivuokaan ja pidä uunissa vielä 2 minuuttia.

Valmista risottoriisistä risotto ns "väärällä tavalla".
Kuumenna öljytilkka kattilan pohjalla, lisää mukaan
risottoriisit ja sekoita, kunnes öljy on imeytynyt riisiin.
Kaada kattilaan kiehuva kanaliemi. Kypsytä riisi kannen alla.
Sekoita muutaman kerran.

Toffeejäätelö marjoilla

Käytin Ingmanin kermatoffeejäätelöä,
lisäsin annoksille täyteläistä karviaismarjahilloa, makeaa vadelmahilloa,
kirpeitä puolukoita ja mietoja luumuviipaleita.
Herkullinen kokonaisuus, maut täydensivät toisiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.