torstai 25. syyskuuta 2014

Kananpojat uunissa kypsyttäen

 Eilen otin pakastetut kananpojat  sulamaan jääkaappiin.
Tänään kypsytin ne uunissa, mutta ensin maustoin sekä sisältä että päältä.
Kananpojat olivat sen verran pieniä, että kumpikin syöjä sai oman kananpojan.
Lisukkeiksi kypsensin perunalohkoja, porkkanoita sekä pakasteherneitä.

 Huuhtele ja kuivaa kananpojat, poista narut.
1 rkl ruususuolaa ja 1/2 tl valkopippuria sekoita keskenään
1/2 isosta sitruunasta lohkoina kuorineen
2 valkosipulinkynttä
tuoretta timjamia
Hiero kanojen sisälle ja päälle suola/pippuriseos. Työnnä vatsaan sitruunalohkot,
murskatut valkosipulinkynnet ja timjamia.

Nosta kanat uunivuokaan.
1/2 dl oliiviöljyä
mustapippuria rouheena
1/2 isosta sitruunasta lohkoina kuorineen
2 sipulia pieninä lohkoina
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tomaatti lohkottuna
1 dl vettä ja 1 dl valkoviiniä
Valuta kanojen pinnalle oliiviöljy. Rouhi päälle mustapippuria.
Laita päälle sitruunalohkot, sipulit, valkosipuli ja timjamia.
Lisää tomaattilohkot, vesi ja valkoviini.
Paista 200-asteessa 15 minuuttia. Laske lämpö 125-asteeseen ja kypsennä
noin 2 tuntia. Valele välillä paistoliemellä.
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.