maanantai 22. syyskuuta 2014

Lehtikaalisipsit, aroniahyytelö ja aroniavispipuuro

 Eilen, sunnuntaina, sain kotiin kannettuna lehtikaalia, aroniamarjoja ja luomumenoita.
Aloitin jo eilen lehtikaalista. Illalla laitoin kaksi pellillistä kuivumaan kiertoilmauuniin.
Kuivatin maustettuja sipsejä. Ovat oikein hyviä. Kuvan taustalla näkyy vielä kulhollinen tuoreita.
Niistä on aikomus huomenna laittaa syötävää, tosin en tiedä vielä mitä se on.
Etualalla olen jo aroniat perkannut ja vieressä roskat. Puolet aronioista keitin hyytelöksi ja
jätemarjoista valmistin vispipuuron. Siitä tuli niin hyvää, että päätin pakastaa loput jätemarjat.
Talvella on mukava keitellä niistä puuroa.
 Huomenna otan käsittelyyn omenat ja loput aronioista 

Lehtikaalisipsit
 Huuhtele lehtikaalit kylmän veden alla. 
Kuivaa serlalla painellen. Revi lehdet varsista ja revi ne sopivan kokoisiksi,
kuivatessa ne vielä kutistuvat.

n 200 g lehtikaalia
1 sitruunan puristettu mehu
2 tl rypsiöljyä
Revi lehtikaali kulhoon. Sekoita sitruunamehu ja rypsiöljy.
Sekoita se lehtikaalien joukkoon. 
Mausteseos
1 tl ruususuolaa
1/2 tl chiliä jauheena
1 tl paprikajauhetta
ripaus mustapippurirouhetta
Sekoita mausteseos. Levitä seos käsin pyöritellen  tasaisesti lehtikaalille.
Kuivaa uunipellillä kiertoilmauunissa (tai kuivurissa) noin 50-asteessa, kunnes
lehtikaali on kuivaa ja rapeaa. Kuivasin reilu 3 tuntia.
Ohje on mukaeltu IS:n Ruokalan ohjeesta

Lehtikaali kutistui aikalailla. Tässä purkissa on pellillinen ja vielä mahtui toinen pellillinen.

Aroniahyytelö

 Mittasin peratuista aronioista kaksi litraa hyytelön tekemiseen.
 
 2 l  aroniamarjoja
1 dl vettä
Laita peratut marjat ja vesi kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä puoli tuntia.
Siivilöi mehu toiseen kattilaan. Purista marjoista sisustaa mukaan ei kuoria.
Lisää mehun joukkoon 4 dl hillo-marmeladisokeria ja 1/2 dl puristettua sitruunanmehua.
Keitä 10 minuuttia. Purkita. Jäähtyessään seos jähmettyy hyytelöksi.

Aroniavispipuuro 
3 dl siivilöityjä aroniamarjankuoria 
5 dl vettä 
1 1/2 dl sokeria ja 1/2 tl suolaa
1 dl mannaryynejä
Keitä aroniakuoriseosta vedessä  5 minuuttia.
Lisää sokeri ja suola. Vispaa joukkoon mannaryynit.
Anna kypsyä noin 8 minuuttia. Jäähdytä hetki ja vispaa kuohkeaksi.
Tarjoa vaniljakastikkeen kera.

4 kommenttia:

  1. Sait nopeasti paljon hyvää aikaan.

    VastaaPoista
  2. Lehtikaalisipsejä täytyisikin tehdä taas pitkästä aikaa! On ne vaan niin hyviä :)

    VastaaPoista
  3. Annekatariina
    Kiirettä pitää, en oikein tunnu ennättävän kaikkea tehdä mitä pitäisi.

    Tuoksussabasilikaa,
    Sipsit ovat hyviä. Taidan tehdä vielä yhden satsin.

    VastaaPoista
  4. Oolrait, siis kolme tuntia ja vihreitä pitäisi olla kuivattunakin...Tuli ruskeita 150° kuumassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.