torstai 29. marraskuuta 2012

Paistetut ahvenfileet puolukkaisella salaatilla

Mies toi ahvenfileitä. Kehittelin niille lisukkeen.
Apuna oli HS.fi sivuilta löytämäni erinomainen ohje.
Muuttelin sitä, mutta pääosin mentiin ohjeella.
Ahvenfileet sopivat salaattiin erinomaisesti.

Voissa paistetut ahvenfileet
Ruisleipäkuutioilla terästetty salaatti
Puolukkavinaigrette

Ensin tein salaatin, koska ahvenfileiden paistaminen
kestää vain muutamia minuutteja

150 g ruusukaaleja
3 viipaletta ruisleipää
1 rkl voita
pala kurkkua
1 pieni punasipuli
vajaa 1 l  pehmeälehtistä friseesalaattia
vajaa desi tuoreita/sulatettuja puolukoita
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää pakastetut ruusukaalit ja ripaus suolaa. 
Keitä noin 3-4 minuuttia. Kaada lävikköön jäähtymään.
Kuutio leipä parisenttisiksi paloiksi, poista kovat kannat. 
Kuumenna voi pannulla ja paista leipäpalat kuumalla pannulla 3-4 minuuttia.
Viipaloi kurkku, Leikkaa ruusukaalit puoliksi, Viipaloi punasipuli.
Nostele salaatinlehdet vadille, Sekoita nukaan leipäkuutiot,
ruusukaalit, kurkku, punasipuli ja puolukat.

Puolukkavinaigrette
1 dl sulaneita puolukoita survottuna, 2 rkl sokeria
1 1/2 dl oliiviöljyä, 1/2 rkl balsamicoa.
Mittaa ainekset kulhoon. Soseuta haarukalla. 
Jos haluat voi kaivaa sauvasekoittimen esiin.

Kuumenna pannulle nokare voita.
Suolaa ahvenfileet, 400 grammaan noin vajaa 2tl suolaa.
Paista ahvenfileet voissa molemmin puolin 2-3 minuuttia.
Raasta pinnalle yhden sitruunan kuoriraaste.
Nosta ahvenfileet salaattipedille ja ripottele päälle vinaigrette.


2 kommenttia:

  1. Taas kerran sain sinulta idean, jota en ole tullut ajatelleeksi. Paahdettuja ruisleipäkuutioita ja puolukkaa salaattiin...Yee.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.