keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Porkkanapihvit salaatilla

Tänään puhdistin ruoansulatuskanavistoani.
Kerrotaan, että kasvikset harjaavat suoliston puhtaaksi.
Se täytyy myöntää, että kasvisaterian jälkeen on kevyt olo,
vaikka ateria on antanut kylläisyyden tunteen.

Porkkanapihvit  
4 porkkanaa
1 pienehkö sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
2 kananmunaa
1 dl rikottuja ohraryynejä
kuivattua rakuunaa, ruususuolaa
rypsiöljyä
Kuori ja raasta porkkanat. Riko kananmunat kulhoon.
Sekoita joukkoon ohrasuurimot ja jätä turpoamaan hetkeksi.
Silppua sipuli ja valkosipuli.
Sekoita porkkanaraaste ja sipulisilput munaseoksen joukkoon.
Ripottele mukaan suola ja rakuuna. Sekoita ja anna seistä hetki.
Muotoile seoksesta pihvit ja paista ne kypsiksi rypsiöljyssä ohukaispannulla.

Kasvissalaatti + pähkinäseos

 !/2 pehmeälehtistä friseesalaattia
1 iso omena
1/2 sitruunan mehu
2 pientä keltanaurista
pala kesäkurpitsaa
pala kurkkua
oliiviöljyä

maapähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
hienonnettua persiljaa
ruususuolaa
Revi salaatti. Kuori omena, poista siemenkota 
 ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.
Purista omenasuikaleille sitruunamehu.
Kuori pikkunauriit ja leikkaa lastuiksi.
Kuutioi pala kesäkurpitsaa. Kuori ja viipaloi kurkkupala
Sekoita salaattiainekset ja pirskottele mukaan neitsytoliiviöljyä.
Murskaa pähkinät ja paahda kuivalla pannulla
. Sekoita joukkoon  murskattu valkosipulinkynsi. Paahda hetki.
Nosta seos kulhoon ja anna jäähtyä.
Lisää silputtu persilja ja ripaus suolaa.
Annostele salaatti lautasille, nosta päälle pihvit ja lopuksi pähkinäseosta.
 

3 kommenttia:

  1. Juuri olen miettimässä kasvisruoka-/sekaruokateemaa.... tulin työmatkan kaverini kanssa, joka on kasvissyöjä ja keskustelimme aiheesta. Itseäni kasvisruoka kovasti kiinnostaa ja aika paljon olen sitä syönytkin, mutta pitkään olen miettinyt myös lihan kokonaan pois jättämistä....

    VastaaPoista
  2. Tuo kasvisruoka kuulostaa hyvältä ja täyttävältä. Pitääpä kokeilla, jospa kelpais miesväellekin. Toivottavasti olet parantunut?

    VastaaPoista
  3. d-malli,
    Olen jättänyt ruokavaliosta pois perunat, enkä kaipaa niitä enää. "Aukko" on täytetty kasviksilla, joita olen lisännyt eri muodoissa ruokavalioon. Syön kuitenkin lihaa ja kalaa vaihdellen sopivasti, mutta kasviksia on aina joka aterialla.
    Vehnäjauhot olen myös jättänyt minimiin, joskus leivon jotain ja se riittää, siis pastat ovat jääneet pois.
    Ja paino on pudonnut puolivuotisen taipaleeni aikan noin 8 kiloa, sunnuntaisin on vaakapäivä. Enkä ole ollut nälissäni, vaan syön kylläiseksi joka aterialla.

    annekatariina,
    Se oli hyvää, pihvit olivat hajoavia, mutta sain pysymään kasassa. Jos käytät korppujauhoja tai mannasuurimoita onnistunee paremmin.
    Salaatin voi inspiroida oman mielen mukaan. Minulla oli sen mukaan mitä sattui olemaan.
    Flunssa alkaa jo helpottaa, lähden kohtapuoliin kauppaan.
    Ostin kamferttia, tipat vaikuttavat hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.