perjantai 16. marraskuuta 2012

Valkokaalivuoka

Olipas hyvää ruokaa tänään. Tein kaalivuokaa kasvisversiona.
En laittanut hunajaa enkä siirappia mukaan, vaikka ensin ajattelin tehdä niin.
Pakasteesta olin ottanut jo eilen omenasoselaatikon sulamaan.
Stevialla makeutettu omenasose toimi hyvin kaaliruoan lisukkeena.

Valkokaalivuoka

1 keskikokoinen valkokaali silputtuna
2 sipulia silputtuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
30 g voita
meiramia, oreganoa, paprikaa, ruususuolaa
tilkka vettä ja kasvisliemifondi palana
4 dl kermaa +rasvatonta maitoa
4 pienehköä kananmunaa
ruususuolaa, mustapippuria
1 punainen paprika suikaleina, juustoraastetta
Silppua valkokaali ja sipulit. Kuumenna voi pannulla pähkinäiseksi. Lisää pannulle kaali- ja sipulisilppu.
Mausta meiramilla, oreganolla, paprikalla ja suolalla. Kuullota hetki. Sekoita kasvisliemifondi vesitilkkaan ja lisää se pannulle sekoittaen. Voitele vuoka  ja nostele kaaliseos pannulta vuokaan. Sekoita kermamaitoon kananmunat ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos vuokaan. Nostele pinnalle paprikasuikaleet ja ripottele lopuksi päälle juustoraaste. Kypsennä 150-asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoa omenasoseen ja karpaloiden kera. Puolukkasose käy myös hyvin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.