keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kesäkurpitsa-perunakeitto

Laskiaistiistaina eli eilen en valmistanut hernekeittoa. Keittoa kumminkin kesäkurpitsasta ja Puikula-perunoista. Hyvää oli, peittoaa hernekeiton ei vain keveytensä, vaan myös maistuvuutensa puolesta. Keiton pinnalle  nostelin valkosipuli-jogurtti-kastikkeen.

Kesäkurpitsa-perunakeitto jugurttikastikkeella (2 annosta)

300 g kesäkurpitsaa
150 g perunaa esim Puikula
1 sipuli
oliiviöljyä
5 dl kanalientä (vesi+fondi)
suolaa, valkopippuria
kastike
1 1/2 dl maustamatonta jugurttia (turkkilainen)
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tl basilikaa kuivattuna

Lohko pienehköiksi kuutioiksi kesäkurpitsa ja kuoritut perunat. Silppua sipuli ja kuullota sitä hetki oliiviöljyssä. Lisää mukaan kasviskuutiot ja kuullota hetki. Lisää kanaliemi ja mausta. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia eli kunnes perunat ovat kypsiä. Keittoa ei soseuteta.
Sekoita kastikeaineet keskenään. Annostele keitto ja nostele päälle jugurttikastiketta. Keiton kanssa sopii vaalea maalaisleipä.

Pakasteessa oli vaniljajäätelöä jäljellä. Joten kypsensin kuivattuja luumuja vesitilkassa, johon lisäsin palmusokeria ja kanelia. Soseutin ja hieman jäähtyneenä nostelin kulhoihin luumusosetta ja jäätelöä.

3 kommenttia:

  1. Kesäkurpitsaa keitossa o_O Onpas jännää! Täytyykin joskus testata :)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa sopivalta, kevyeltä ja niinpä aion kokeilla. Joulukiloja pitää tiputella että kuontuu lenkkipolulle- keväällä..

    VastaaPoista
  3. Daphnion,
    Suosittelen.

    Anna,
    Kevyttä on ja jugurttikin on sopivan kevyt vaihtoehto kastikkeena.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.