perjantai 7. marraskuuta 2008

Tomaatti-tortellinikeitto

Taas toteutin Kodin Kuvalehden reseptin, kuulosti niin hyvältä. Tosin hieman muutin ohjetta ja maustoin vähän reippaammin. Mausteinen keitto sopikin hyvin sekä värin että aurinkoisuutensa perusteella tähän harmaaseen marraskuun päivään. Nopea ja helppo keitto. Käytin tuoreita tortellineja, kypsymisaika 3,5 minuuttia.

Tomaatti-tortellinikeitto

1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 prk (375g) paseerattua tomaattia, käytin kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa, tomaattimurskakin käy
6 dl vettä
puolikas lihaliemikuutio, kasvisliemikuutiokin käy
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl kuivattua timjamia
3 rkl tomaattisosetta, käytin tomaattipyrettä 2 rkl
rouhittua mustapippuria

2 dl juusto- tai lihatäytteisiä tortellineja
3 rkl Creme Bonjour- tatti-herkkusienijuustoa, tämä oli oma lisäykseni ja sopi hyvin taittamaan tomaatin makua.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota kevyesti kattilassa. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet.
Hauduta muutama minuutti. Koska käytin säilöttyjä tomaatteja, sekoitin tehosekoittajalla sileäksi. Lisää joukkoon tortellinit ja anna niiden kypsyä 3,5 minuuttia. Kypsennä kuivattuja 15 min. Lisää creme bonjour, sekoita ja anna sulaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Rakastan keittoja tomaattipohjalla.

    VastaaPoista
  2. susa, tämä olikin hyvää keittoa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.