tiistai 26. elokuuta 2008

Puna-ahven kastikkeessa

Kalatiskissä oli tuoretta norjalaista puna-ahventa. Harvemmin on tullut laitettua puna-ahvenesta kalaruokaa. Tänään oli se päivä, kun tein siitä ruokaa. Jostain syystä ruokakuvakin näyttää punertavalta. Ehkä se on nyt sävy sävyyn kastikkeen mukaisesti.

Puna-ahven kastikkeessa

600 g puna-ahvenfilettä
2 tl sitruunapippuria
3 rkl piparjuuritahnaa
1/2 dl korppujauhetta
Kastike:
2 dl ranskankerma-maitoseosta, tai voit käyttää kermaa
4 rkl tomaattiketsuppia
1 tl kuivattua basilikaa
Mausta puna-ahvenet sitruunapippurilla ja piparjuuritahnalla. Nosta uunivuokaan ja ripota korppujauhe pinnalle. Kypsennä 200-asteessa noin 10 minuuttia.
Sekoita ranskankerma/maitoseokseen tomaattisose ja basilika. Kaada liemi kalojen päälle. Jatka kypsentämistä, kunnes kala on kypsää.
Tarjosin kalan kanssa uunissa kypsennettyjä viipaleperunoita. Lorautin perunaviipaleille hitusen oliiviöljyä. Mausteeksi meksikolaista mausteseosta, sormisuolaa ja valkosipulisilppua.
Höyrytettyä parsaa ja salaattia.
Tähän ohjeeseen sopivat myös ahven, siika tai kuha.

4 kommenttia:

  1. Meillä syötiin myös viikonloppuna puna-ahventa. Muuten olivat ihan hyviä, mutta ainakin meille sattuneet yksilöt olivat aivan älyttömän ruotoisia.

    VastaaPoista
  2. Kalamestari oli onnistunut fileoimaan puna-ahvenet ruodottomiksi. Pari ruotoa löysin fileestä.

    VastaaPoista
  3. Sinulla aivan ihania reseptejä täällä! Useampi menee varmasti kokeiluun meilläkin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.