maanantai 4. elokuuta 2008

Maanantairuokaa

Viikonlopun jälkeen maanantai on usein päivä, jolloin katetaan viikonlopulta jäänyttä ruokaa.
Näin tein tänä maanantaina. Tortilloja, kinkkua, kieltä, oliiveja, fetajuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkua, tomaattia, tuorejuustoa...... banaania. Salaattikerän ostin, koska se pitää olla aina tuoretta.
Ensin tein fetasalaatin

Revin pehmeää lehtisalaattia kulhoon, kuorin kurkun, puolitin, poistin siemenet ja leikkasin viipaleet salaattiin. Aurinkokuivattua tomaattia oli jäänyt purkkin, napsin ne pieniksi palasiksi ja lisäsin salaattiin ja vielä pilkotut fetakuutiot ja purkkiin jääneet oliivit. Ripaus pilkottua kesäsipulia vielä joukkoon. Sekoitin tilkan oliiviöljyä, omenviinietikkaa, mustapippuria ja sokeria
kastikkeeksi ja lorautin sen salaatille. Kevyt kiepsautus ja siinä se on valmiina.

Niin ja pienestä ryytimaalaatikostani napsaisin muutaman rucolan ja kanelibasilikanlehden salaattiin syötäviksi koristeiksi.

Tortillat olin ostanut hätävaraksi kaappiin. Päätin käyttää ne nyt salaattiaterialle. Sekoitin levitteen tämän ohjeen mukaan. Viipaloin keitettyä kieltä ohuina siivuina ja suolakurkkua tortilalle. Ja rullasin kääröksi. Samoin rullasin tortillojen uumeniin savukinkkua ja tomaattikuutioita. Juomana raikasta limejuomaa jääpalojen kera.

Banaani, suklaarouhe, kaneli ja notkisteena tuorejuustoa olivat makeiden tortillojen täytteenä. Ne maistuivat kahvin kera jälkiruokana.

4 kommenttia:

  1. Kuullostaa aivan kerrassaan herkulliselta! Blogisi ja kokkauksesi ovat kyllä kovasti mieleeni, vierailen täällä jatkossa säännöllisesti.
    Niistä makkaroista vielä... Äitille varmaan menis ilmanki, mutta isi-pappani on niin kovin rehukammoinen, että... Tai kyllä ne nyt menee, jos on jotain lihaa yms. tarjolla lisäksi. Tietyt sapuskat voivat upota ihan kasviskoosteisinakin, kuten sosekeitot ja suolaiset piirakat(jollaista muuten tänään tein :). Tulipas kamala vuodatus, ei vain itse voi ymmärtää, että miten toisesta kasvikset ei maistu niin ihanilta kuin minusta. Isi perustelee asiaa jostain kuulemallaan geenijutulla; kaikkien geeneillä ei voi nauttia kasvisten mausta. Ja kakat, sanon minä. Jonkun amerikkalaisen BigMac fanaatikon keksintöä taas...

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on, että tottumuksia on vaikea muuttaa.
    Kyllä liha on paikallaan samoinkuin kala, mutta ylivoimaisesti nautin kasviksista joko yksinään tai lihan ja kalan seurassa.
    Kasviskeitot ovat muuten hyviä soseutettuina.

    VastaaPoista
  3. Sunnuntai-iltana rupesi tekemään mieli makeaa ja kaapeista löytyi penkomisen jälkeen seuraavat ainekset: kolme viikkoa jääkaapissa auki ollut tortillapaketinjämä, vuonna 2007 parhaat päivänsä ylittänyt mignon-muna, mustunut banaani ja purkkiin jämähtänyttä siirappia. Näistä teimme tuolla ohjeellasi makeita tortillarullia (paitsi korvasimme fariinisokerin siirapilla jota piti lämmittää mikrossa ennen kuin suostui tulemaan purkista ulos) ja kaikista ennakko-odotuksista huolimatta tortilloista tuli aivan superhyviä jätelön kanssa nautittuna. Kiitoksia jälleen kerran loisto-ohjeesta!

    VastaaPoista
  4. kaisa, kiitos, että pidit. Meilläkin pidettiin, että piti jo eilen ottaa uusiksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.