torstai 29. lokakuuta 2015

Broileririisiuunivuoka

 Oli vaihteeksi mukava tehdä uuniruokaa. Se kypsyy kuin itsekseen uunissa, eivätkä 
alkuvalmistelut vaadi paljon aikaa. 
Tämä uuniruoka oli oikein hyvää, kannattaa kokeilla.
Ostin rintafileitä, jotka halkaisin kahtia ja käytin tähän vuokaan puolikkaat.
Toiset puolikkaat käytän kanakeittoon. Niihin jäivät luut sopivasti liemeen makua antamaan.
Keitin puolikkaat jo kypsiksi huomista keittoa varten.

 Broileririisiuunivuoka

n 500 g (3kpl) broilerin rintafileepuolikkaita
chiliä, currya, mustapippuria, suolaa
rypsiöljyä
2 dl riisiä
2 valkosipulinkynttä pienittynä, ripaus suolaa
2 rkl teryakikastiketta
6 dl kiehuvaa kasvislientä
1 ps hernemaissipaprikaa pakasteena
2 dl ruokakermaa

Ripauta  uunivuokaan hieman rypsiöljyä
Mausta ensin broilerifileet, chili, curry, mustapippuri, suola.
Paista kevyesti fileet pannulla.
Mittaa riisi vuokaan, lisää mukaan valkosipulimurska ja suolaa.
Nostele vuokaan fileet. Ripauta päälle teryakikastiketta.
Kypsennä uunin 200-asteessa 30 minuuttia.
Lisää vuokaan hernemaissipaprikaseos.
Kaada mukaan kerma.
Nosta vuoka uuniin ja anna kypsyä, kunnes kerma on imeytynyt riisiin.

Annos lautasella mukana salaatti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.