sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Haudutettu ja marinoitu hirvipaisti

 Hirvipaistin valmistaminen alkoi jo myöhään perjantai-iltana.
Tämä valmistustapa oli minulle ensimmäinen kerta, vaan ei viimeinen 
Tällä yksinkertaisella metodilla syntyi maukas ja murea lopputulos.
Hirvi on hyvin vähärasvaista, rasvaa ei oikeastaan ole ollenkaan.
Siksipä onkin vaarana, että paistista tulee kuiva. Löysin Ylen sivuilta tämän ohjeen,
jolla sain mehevän lopputuloksen ja riistalle sopivalla yksinkertaisella tavalla.
Mausteitakaan ei paljon tarvittu, riistan maut korostuivat hyvin lopputuloksessa.
Pöytä on jo melkein katettu, apuna hääri suloinen prinsessa.
 
 Vajaa kilon painoinen pakastettu hirvipaisti kääritään jäisenä folioon.
Laita paisti, esimerkiksi yöksi, 90-asteiseen uuniin. Paisti saa kypsyä uunissa noin kahdeksan tuntia.
Kokeile mittarilla sisälämpöä. Mittarini näytti 64-astetta, kun otin paistin uunista.
Paisti oli medium+  ja se sopi meille.
Tämän jälkeen alkoi marinointi, jossa liha saa suolan ja muut maut.

Marinadi
1 dl soijakastiketta, 1 dl täyteläistä punaviiniä, 2 tl kuivattua rosmariinia.
Sekoita ainekset. Laita foliosta poistettu paisti muovipussiin ja kaada mausteliemi päälle, kääntele.
Nosta paisti jääkaappiin  ja anna maustua noin vuorokausi. Voit käännellä pussipaistia välillä.
Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi. Tarjosin paistin lämpimien lisukkeiden kera
Sopii myös leikkeleenä tarjottavaksi.

 Alku-/ lisukesalaatti.
Lämpimät lisukkeet, höyrytettyä parsakaalia, herkkusieni-sipulikastike ja perunamuusi.
Jälkiruokana valkosuklaajuustokakku, postaan siitä huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.