perjantai 14. kesäkuuta 2013

Salaatteja ja keittiötarvikkeita


Oli ilo vierailla CupoNation.fi/-sivuilla. Ensimmäiseksi menin Stockmanin ale-kauppaan. Valitsin Guzzini-salaattikulhon ja.pakkohan oli piipahtaa Stokkan Herkkukaupassa. Täältä kaukaa en pääse sinne herkkuostoksille.
Lainasin keittiöstä herkullisen perunasalaattiohjeen. Sen voi rennosti tarjoilla Guzzini-kulhossa vaikka kesämökin rantakallioilla. 
Varhaisperunasalaatti
1 kg keitettyjä tasakokoisia uusia perunoita
1 nippu varhaissipulia naatteineen
1 nippu isoja punaisia retiisejä
1 vihreä hapan omena
1 prk kapriksia
1 nippu tilliä
  Kastike nro 1
3 dl liha- tai kasvislientä kuutiosta (tee tavanomaista vahvempi liemi)
½ dl Muscatel-viinietikkaa
kapriksisista valutettu liemi
  Kastike nro 2
1 prk kermaviiliä
4 rkl Hellman’s-majoneesia
suolaa
pippuria

Laita uudet perunat kypsymään kiehuvaan suolalla maustettuun veteen.
Valmista sillä aikaa kastike nro 1 sekoittamalla aineet keskenään.
Keitä perunat al dente, halkaise ja laita perunat jäähtymään kastikkeeseen nro1 huoneenlämpöön pariksi tunniksi.
Valuta kastike pois parin tunnin kuluttua. Silppua sipulit ja niiden varret sekä tilli.
Leikkaa retiisit lohkoiksi, kuutioi omena. Sekoita kulhossa varovasti keskenään kaikki salaattiainekset tilliä lukuun ottamatta.
Sekoita kastikkeen nro 2 ainekset ja kaada kastike kulhoon. Viimeistele salaatti tillisilpulla.
 Salaattiin ja pihveille rouhaistaan suola ja pippuri aina myllystä. Keitiön perusvarusteisiin kuuluvat kunnon myllyt. Parhammistoa ovat Peugeot-myllyt, 16 senttiset 27,90 ja 23 senttiset 33,50 per kappale.

Muista aina vesi, sitä pitää juoda riittävästi. Eva Solon kantolenkillä varustettu vesipullo(15,90) kulkee kätevästi mukana. Vesi on parasta kesäjuomaa aterioillakin.

Värikkäät salaatit näyttävät herkullisilta yksinkertaisissa valkoisissa kulhoissa. Asan A table 30-senttinen kulho (31€) sopii kuin nakutettu salaateille. Herkkukaupan reseptiarkistosta lainasin mozzarellasalaatin ohjeen. Teen usein samantyyppistä salaattia, mutta nyt suosittelen Stockmanin Herkun salaattia, jonka toteutan tänään ennen iltaa. 
Värikäs mozzarellasalaatti
2 pussia mozzarellajuustoa
1 ruukku friseesalaattia
1 ruukku rucolasalaattia
1 rasia punamangoldia
2 kypsää tomaattia
puolikuivattuja tomaatteja
pieniä mustia kivettömiä salaattioliiveja
basilikaa ja auringonkukkaversoja
  Kastike
valkoista balsamietikkaa
neitsytoliiviöljyä
suolaa ja pippuria

  1. Aseta laakealle vadille salaatit, viipaloidut tomaatit ja juusto, puolikuivat tomaatit ja oliivit.
  2. Viimeistele basilikanlehdillä ja auringonkukkaversoilla.
  3. Aseta pippuri- ja suolamyllyt sekä viinietikka ja öljy pöytään, niin että jokainen voi itse maustaa salaattiannoksensa.




Nyt on aika nauttia jälkiruoasta. Olen ostanut  ruotsalaisia mansikoita, maistuvat ihan suomalaisilta. Tänään ostin suomalaisia. Mansikat maistuvat sellaisenaan viipaloituna. Minulla on jo Aino Aalto pikkuvateja, ne ovat ahkerassa käytössä. Niistä syödään aamiaisjogurttia joka aamu ja jälkiruokia silloin tällöin. Nyt niistä syödään tuoreita mansikoita. Aalto-sarjaa saa nyt edullisesti jälkkärikulho 7,20€/kpl. Kaunis, suomalainen design kaunistaa kattauksen.
Kuvat lainattu Stockmanin sivuilta.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa silmänruokaa, ihan ottaisin itsellekin vaikka kaiken postauksesta ;D.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistäsi. Tervetuloa uudelleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.