keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kesäkurpitsa-soijarouhelaatikko ja sämpylöitä

Elintarvikeliiton lakko on tyhjentänyt kauppojen liha- ja leipähyllyjä. Ei ollut kuitenkaan lakon ansiota, kun tänään päädyin soijarouheeseen. Lihakiintiö on tälle viikolle täyttymässä ja siksi valitsin soijarouheen osaksi ruokaa. Tein kesäkurpitsalaatikkoa, alkuperäinen ohje on Vegaani-lehdestä. Vegaanit osaavat valmistaa kasviksista maistuvaa ruokaa, eikä tullut pettymystä tänäänkään. Kaapeissani on raaka-aineita ruoaksi lähes pariksi viikoksi, joten lakosta ei ole haittaa. Täydennystä saan kauppahallista ja kauppatorilta. Leivoin myös pitkästä aikaa sämpylöitä.

Kesäkurpitsa-soijarouhelaatikko


2 kesäkurpitsaa
2 tl tomaattipyrettä
4 valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
2 dl soijarouhetta huuhdeltuna
mustapippuria, paprikajauhetta
rypsiöljyä
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 litra kasvislientä (fondista)
kristallisuolaa
Huuhdo ja paloittele kesäkurpitsa kuutioiksi.  Kuullota kuutiot rypsiöljyssä. Lisää tomaattipyree ja silputut valkosipulinkynnet. ja kuullota hetki. Laita puolet kesäkurpitsasta voideltuun uunivuokaan. Silppua sipuli ja kuullota sitä rypsiöljytilkassa. Lisää huuhdeltu soijarouhe ja mausta mustapippurilla ja paprikajauheella. Jatka kuullottamista. Laita soijarouheseos vuokaan kesäkurpitsojen päälle.  Lisää soijarouheen päälle tasaisesti levittäen ohrasuurimot. Niiden päälle loput kesäkurpitsakuutioista. Ripota vuokaan 1 tl suolaa. Kiehauta kasvisliemi ja kaada se vuokaan. Kypsennä vuokaa 175-asteessa noin 1 tunti.

Sämpylät

5 dl maitoa, 50 g hiivaa, 8 dl hiivaleipä- ja sämpyläjauhoja, 2 tl suolaa, 4 rkl rypsiöljyä
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon . Sekoita maitoon 2 dl jauhoista ja kohota noin 15 minuuttia. Lisää loput jauhot ja suola. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi rypsiöljy. Pyörittele sopivankokoisiksi pallukoiksi. Paista 250-asteessa 10 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Ohrasuurimot onkin ihan uusi ajatus minulle tähän ruokaan. Varmaan hyvää! Olen tehnyt samantapaista laatikkoa, mutta siis ilman ohraa, ja päälle juustoa.

    VastaaPoista
  2. Anskukka,
    Ohrasuurimot sopivat todella hyvin. Iseasiassa ne tuovat ehkäpä tärkeimmän maun sekä rytmin koostumukseen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.