sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Entrecoteepihvit

Tänään nautiskelimme pitkästä aikaa pihveistä. Entrecotee on erikoisesti makuuni. Eikä se pettänyt nytkään, herkullista. Lohkoperunat uunissa kypsytettynä ovat hyvää seuraa pihveille. Valkosipulin otin mukaan kylmään kastikkeeseen, sen pohjana oli ranskankerma. Ikäänkuin kevennyksenä salaattia aluksi ja vielä pihvin kera.
Kevyen jälkiruuan runkona oli meloni.
Ruoka odotti lautasella syöjää, joten kuvat näpsäistiin kiireessä ja ne epäonnistuivat. Sain kuitenkin yhdistettyä jonkinmoisen kuvan. Päivällisen jälkeenhän ei ole enää mahdollisuutta uudelleen kuvaukseen.

Entrecoteepihvit ranskankermakastikkeella 
Ota pihvit huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen valmistamista. Nuiji pihvit  vaikkapa nyrkillä. Sipaise pihveille rypsiöljyä. Mausta suolalla, mustapippurirouheella ja paprikajauheella. Lämmitä pannu, lisää ripaus rypsiöljyä. Nosta pihvi pannulle ja kypsennä molemmin puolin noin  2-3 minuuttia per puoli. Levyn lämpö oli  asennossa 6-7.  Pihvini olivat niin isoja, että pannulle mahtui vain yksi pihvi.  Nosta pihvit uuniin jälkikypsytykseen noin 10 minuutiksi, 200-asteeseen.
Lohkoperunat valmistin kiinteistä perunoista. Kuori perunat ja lohko ne pitkittäin. Nosta voideltuun uunivuokaan. Ripauta perunoille rypsiöljyä, paprikajauhetta ja suolaa. Kypsennä 200-asteessa, kunnes ovat sopivan kypsiä.  
Kylmä kastike, sekoita ranskankerma sileäksi, lisää mausteiksi suolaa, mustapippuria, paprikaa ja ripaus  sokeria. Purista mukaan vielä valkosipulin kynsi. Sekoita.
Salaattina se tavalliseni, mukana oli myös mangoldia.
Jälkiruokana hedelmäsalaattia  kuutioitua melonia, banaania ja päärynää.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.